Yksittäisen taistelijan osalta varustuksen kehittymistä voisi verrata vaikkapa urheiluvarustuksen kehittymiseen samana ajanjaksona.
Sotilaille kyetään jakamaan riittävän lämpimät vaatteet kerrospukeutumista varten, ja näitä varmaankin täydennettäisiin kunkin itse tuomilla esimerkiksi teknisillä alusvaatteilla. Jalkineina ovat edelleen perinteiset ja toimiviksi havaitut kumisaappaat mallia ”Kontio”, ja tietenkin talvikäyttöön varustettuina huopavuorilla.
Taistelijoille kyettäisiin – sodan laajuudesta riippuen – jakamaan nykyaikaista ballistista suojaa, kuten kevlar-kypärät ja suojaliivit. Niin henkilökohtaiset kuin ryhmä- ja joukkokohtaiset aseet vastaavat nykyaikaa, ja niitä on jaettavissa kaikille palvelukseen käsketyille. Aseistus on keskenään samankaltaista ja siten vaihtokelpoista, mikä helpottaa myös ampumatarvikkeiden täydentämistä.
Majoittuminen tapahtuisi edelleen suojaan kaivetuissa teltoissa tai valmisteluajasta riippuen suojakorsuissa. Rakennuksien käyttö olisi verrattain vähäistä, vaikka taistelukentän laajuus ja syvyys tähän tarjoavatkin aiempaa enemmän mahdollisuuksia.
Joukot kykenevät tuottamaan itselleen sähköä voimakoneilla, joten valoa, lämpöä ja elintärkeää akkujen lataamiseen tarvittavaa virtaa olisi saatavilla polttoainetilanteen salliessa. Vaikka Suomi on veden suhteen onnekas, toimitetaan joukoille vesi. Vaikka vesi kyetään ottamaan maastosta ja varmistamaan sen laatu, on olemassa kyky toimittaa juoma- ja ruoan valmistukseen tarvittava vesi. Elintarvikkeiden osalta joukot saattavat olla omavaraisia useita päiviä jopa kaksi viikkoa – riippuen tietysti valmisteluajasta. Häiriöt erilaisten täydennysten toimittamisessa vaarantaisi ensisijaisesti sähköstä riippuvat laitteet, esimerkiksi akut.
Lääkintähuolto on suunniteltu ja järjestetty yleisiltä periaatteiltaan hyvin samoin kuin talvi- ja jatkosodassa. Jokainen taistelija on koulutettu osaamaan henkeä pelastavan ensiavun perusteet. Ryhmien pidemmälle koulutetut taistelupelastajat hallitsevat vaativamman ensiavun. Tavoitteena on olosuhteista riippumatta saada haavoittunut taistelija lääkäritasoiseen hoitoon tai nesteytykseen tunnissa haavoittumisesta.
Lääkintähuollon haasteet ovat samankaltaisia kuin talvella 39 - 40: miten haavoittunut pidetään lämpimänä ennen kuljetusta joukkosidontapaikalle ja millä kuljetus saadaan järjestettyä taistelujen keskellä? On huomioitava myös kasvaneet etäisyydet ja mahdollisesti eristyneisyys.
Miten taistelijoiden tietotaito on muuttunut?
Talvisodan sotilaamme olivat kuuluisia neuvokkuudestaan, käden taidoistaan ja hiihtämisestä. Edelleen sotilaat saavat perusteellisen koulutuksen, mutta heidän taustansa on kovin erilainen kuin vuonna 1939. Käden taitojen osaaminen ei ole arkipäivää, ja moni käytännön asia voi taistelukentällä tulla yllätyksenä.
Toisaalta taistelijat on koulutettu monimuotoisesti sotilaan perustaitojen lisäksi muun muassa erilaisten tietoteknisten järjestelmien käyttöön – vai ovatko nekin jo sotilaan perustaitoja? Hiihtotaito onkin sitten kokonaan toinen asia. Talviolosuhteet ovat muuttuneet, eikä monessa eteläisessä varuskunnassamme päästä harjoittelemaan hiihtoa talven aikana: sotilaiden perustaidot eivät ole riittävät. Ennen jokainen mies liikkui suksilla talvisin, nyt edes koululiikunta ei tarjoa kaikille mahdollisuutta tähän. Pohjoisessa tilanne on parempi. Toki kaikki joukot eivät tarvitse suksia, mutta näitä joukkojakin vielä on.
Taistelukentän muutokset, vaadittavien taitojen monialaisuus, taistelujen tempo ja jatkuvuus sekä sen aiheuttama uupumus, epävarmuus ja mahdollinen eristyneisyys sekä muut nykysodankäynnin muuttuneet tekijät aiheuttavat kasvavaa taistelustressiä, jonka purkamiseen en näe olevan mahdollisuuksia samalla tavalla kuin talvisodassa 1939 - 40.
Lähde: Everstiluutnantti Petteri Kajanmaa, Maasotaopin pääopettaja, Maanpuolustuskorkeakoulu
Artikkeli liittyy kokonaisuuteen Millainen olisi talvisota 2015?
Lue myös:
Tommi Uschanov: Jos Suomi joutuisi Tuntemattoman sotilaan talvisotaan
