TV1 lauantaisin 28.5. - 13.8.2016 klo 23.35 - 00.05
Yle Areenassa 30 päivää
Rouva varapresidentin edesottamukset jatkuvat palkitun sarjan toisen kauden jaksoissa. Nyt Selina Meyer pääsee tositoimiin – ja onhan hänellä jo kokemusta.
Varapresidentti on poliittisen päätöksenteon ja ulkopolitiikan ytimessä. Hän pääsee osalliseksi presidentin Euroopan kiertueesta. Selina matkustaa sarjan viidennessä jaksossa tiimeineen Helsinkiin saadakseen kauppasopimuksen päätökseen.
Palkittu roolityö
Vaikutuksen tekeminen ei ole helppoa vieläkään, ainakaan positiivisen sellaisen. Nainen huipulla on kummajainen, jota lehdistö ja kansa sopivan paikan tullen lyövät, puhumattakaan Valkoisen talon omasta väestä.
Valkoinen talo ei olisi mitään ilman tomeraa rouva varapresidenttiään, mutta mitä siitä on jäljellä hänen jäljiltään.
Pääosaa näyttelevä Julia Louis-Dreyfuss on palkittu roolistaan Primetime Emmy -palkinnolla jo kolmannen kerran. Muissa rooleissa nähdään Tony Hale, Anna Chlumsky, Matt Walsh ja Reid Scott.
Veep. Käsikirjoitus: Armando Ianucci ja Simon Blackwell. Tuotanto: HBO, Yhdysvallat, 2013. Sarja on esitetty Ykkösellä edellisen kerran vuonna 2015.