Hyppää pääsisältöön

Kipusisko: Onko sairaalassa sutinaa?

kipusisko
kipusisko syke

Kipusiskon lähipiirin maallikot kyselevät alati, miten realistisena Sykkeen kuvaaman traumapolin hoitohenkilöstön uutteraa parinmuodostusta kannattaa pitää.

Jos olisin traumapolin hoitotyön johtaja, saattaisin olla hieman kummissani siitä, miten suuri osa työajasta näyttää menevän hoitohenkilöstön välisiin sutinoihin – toisaalta traumapolillahan ei edes apulaisosastonhoitaja Lenita jätä hyödyntämättä tilaisuutta työpaikkaromanssiin, eikä hänen esimiehestään taas ole nähty tai kuultu hiiskahdustakaan. Kenties hoitotyön johto olisi liian hallinnollinen ja abstrakti koukuttavan tv-sarjan elementiksi, tai sitten tässä on ääneen lausuttuna kylmä totuus siitä, että sairaalaa pyöritettäessä ei hoitotyön johtoa tarvita yhtään mihinkään.

Palatakseni viattoman maallikon kysymykseen hoitohenkilöstön viettikäyttäytymisestä työajalla: vastaus riippunee täysin toimintayksiköstä, ja traumapoli lienee siihen poikkeuksellisen passeli.

Aloitetaan traumapolin liinavaatevarastosta, jossa muhinoidaan toistuvasti. Tämä voisi onnistua yksikössä, jossa on enemmän kuin kolme neljä hoitajaa kerrallaan töissä. Kuinka kollegiaaliselta kuulostaa jättää joku yksinään vastailemaan hoitajakutsuihin, vaikka nivusia kuinka kuumottaisi? Kiinnijäämisen riski toki kasvaa sen mukaan, mitä useampi potentiaalisesti ravaa varastossa asioimassa – mutta toisaalta traumapolilla ei arastella pussailla avoimesti pitkin käytäviäkään. Ihan kuin ei oltaisi edes Suomessa.

Entäpä toiminnan luonne? Päivystystyyppisissä ympäristöissä työskentelevät kollegat harvoin kertovat työmaalla vietetystä luppoajasta. Traumapolilla asia on toisin, ja työajalla ehtii hyvin flirtata, pussailla ja käpälöidä. Ehkä traumapolilla ei ole paljon perushoitoa tarvitsevia potilaita – potilaan kannaltahan olisi mälsää, jos kuteminen veisi vaipanvaihtoon tarkoitetun aika- ja tarmokkuusresurssin.

Joskus ehkä urheilurintsikat kuultavat valkoisen kankaan läpi, tai lököttävät housut paljastavat kumartuneen hoitajan persvaon.

Ja se hoitajien seksikkyys, aijai! Iiriskin on vapaa-ajallaan luksusprostituoitu.

Tuhma hoitsu on tietysti kulttuurisesti erittäin tavallista fantasia-ainesta, mutta hoitotyön arjesta valkoiset sukkanauhaliivit ja suikat tai vesirajan peittävät hamoset ovat kaukana.

Hoitajat hiihtelevät osaston käytäviä ankean käytännöllisissä lakanakangasvaatteissa, joiden tarkoitus on suojata työssä esimerkiksi lentäviltä eritteiltä ja muulta törkyiseltä ainekselta. Joskus ehkä urheilurintsikat kuultavat valkoisen kankaan läpi, tai lököttävät housut paljastavat kumartuneen hoitajan persvaon. Jotta kiinnostuisi hoitajasta realistisissa työvaatteissa, täytyy olla vähän erilainen pervo kuin sen, joka naamiaisissa kuolaa hoitaja-asuista lähimmäistään.

Hoitajilla on myös valitettava taipumus viljellä pikimustaa huumoria ja keskustella ruokapöydässä esimerkiksi suolen toiminnasta. Sietääkseen tällaisia pikkuvikoja on hyvä olla itsekin samantyyppisesti viallinen.

Traumapolilla vaikuttaa olevan myös hämmästyttävän paljon heteroseksuaalisia, toistaiseksi sitoutumattomia mieslääkäreitä. Heistä nätti naishoitaja voi valita mieleisensä. Koska traumapolin lääkärit ovat alati tavoitettavissa, hoitajien ei tarvitse etsiä kumppaneikseen insinöörejä, kuten tilastoissa tylsästi väitetään.

Totuus lienee se, että missä on ihmisiä, siellä syntyy suhteita. Muusta yhteiskunnasta eristävä vuorotyö lienee reaalimaailmassakin tehokkain sutinan edesauttaja. Jos itse on aina töissä kavereiden viettäessä milloin mitäkin rellestyspyhää, katse saattaa kääntyä lähiympäristöön.

Draama on draamaa, joten veronmaksajan ei pidä huolestua. Oikeasti hoitajat työskentelevät työaikanaan eivätkä vain pyri parittelemaan kuin kanit. Mutta jos arvon kollegoilla tai muuten asioista perillä olevilla on asiasta parempaa tietoa, älkää epäröikö jakaa sitä vaikka kommenteissa.

Lisää ohjelmasta

Kommentit