Hyppää pääsisältöön

Kuka pelkää Virginia Woolfia on nautinnollinen kokemus – kaikki osuu kohdalleen

Satu Silvo ja Antti Virmavirta ovat Espoon kaupunginteatterin Martha ja George.
Satu Silvon Martha ja Antti Virmavirran George raatelevat toisensa riekaleiksi. Satu Silvo ja Antti Virmavirta ovat Espoon kaupunginteatterin Martha ja George. Kuva: Yehia Eweis espoon kaupunginteatteri

Lähdin Espooseen katsomaan Kuka pelkää Virginia Woolfia -näytelmää näyttelijöiden vuoksi. Miehitys tuntui etukäteen täydelliseltä. Ja sitä se olikin.

En ollut aiemmin nähnyt Edward Albeen klassikko-perhehelvettiä näyttämöllä, joten odotukseni olivat Elizabeth Taylorin ja Richard Burtonin tähdittämän elokuvan virittämät. Elokuvan suurenmoisuuden vuoksi huomasin ennalta ajattelevani, että tätä näytelmää ei kannata esittää, jos näyttelijät eivät ole täsmälleen sopivia, toisilleen ja rooleihinsa. No, nyt ovat. Nyt kannatti.

Näytelmän asetelma lyhyesti: yliopiston rehtorin kunnianhimoinen tytär on nainut lupaavan tutkijan, josta on tarkoitus kasvattaa rehtori rehtorin paikalle. Reilut 20 vuotta myöhemmin iskä on edelleen vallassa, ja kaikki aviomieheen ladatut odotukset ovat luhistuneet. Vaimo on massiivisen pettynyt elämäänsä ja mieheensä, mies itseensä. Jäljellä on katkeruutta, petoksia, alkoholismia, surua, hirvittävää kiusaamista, sadismia – ja kaiken alla, kaikesta huolimatta, yhteenkuuluvaisuutta, takertumista, rakkauttakin. Eräänä yönä, rehtori-isukin juhlien jälkeen, jatkoille saapuu nuori & komea tutkijalupaus kauniin & naiivin vaimonsa kanssa. Drinkeissä ei säästellä, eikä ilkeydessä. Yhtään salaisuutta ei jätetä häpäisemättä.

Kuka Pelkää Virginia Woolfia -esityksen näyttelijät: Satu Silvo, Markus Järvenpää, Minka Kuustonen ja Antti Virmavirta.
Kuka pelkää Virginia Woolfia oli Edward Albeen vastaisku amerikkalaiselle unelmalle. Kuka Pelkää Virginia Woolfia -esityksen näyttelijät: Satu Silvo, Markus Järvenpää, Minka Kuustonen ja Antti Virmavirta. Kuva: Yehia Eweis markus järvenpää

Edward Albeen näytelmän tekeminen on ollut sekä ohjaaja Pasi Lampelalle että Marthaa näyttelevälle Satu Silvolle pitkäaikainen unelma. Silvo on roolissaan pitelemätön, kuin vuoroin riehaantuva, vuoroin vetäytyvä hirmumyrsky. Silvon Martha on upea, ällistyttävä, säälimätön, seksikäs, törkeä, hassu, älykäs, kärsivä, listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Antti Virmavirran George on loistava pari Marthalle. Kaksikon verbaalinen taistelu on kihisyttävää seurattavaa. Virmavirta on roolissaan viileä, jotenkin piirteetön, kyyninen ja alistunut, silti aivan yhtä syvällä julmuuden kierteissä kuin vaimonsa. Heillä ei ole onnea, joten muillakaan ei saa, ei voi sellaista olla.

Antti Virmavirta on George ja Minka Kuustonen Honey.
Minka Kuustosen Honey ei ole aivan niin täydellinen pikkuvaimo kuin päältä näyttää. Antti Virmavirta on George ja Minka Kuustonen Honey. Kuva: Yehia Eweis minka kuustonen
Marthan ja Georgen kamppailun pelinappuloiksi joutuvaa nuorta paria näyttelevät Minka Kuustonen ja Markus Järvenpää. Kuustonen on ihastuttava, epävarma ja vähän tomppeli Honey, joka juo liikaa brandya, oksentelee ja tanssii kuin tuuli. Hänellä on oma surunsa kannettavanaan. Järvenpään ylpeä ja kunnianhimoinen Nick yrittää kovasti päästä Marthan ja Georgen kieroon peliin mukaan, ja tulee juuri sen tähden nöyryytetyksi. Mitä kovemmat sivallukset, sitä raikuvampi on yleisön nauru.

Näyttelijäryhmä tulkitsee loistavasti öisten juhlien aaltoilevaa kulkua: miten nämä ihmiset liittoutuvat, jäävät ulkopuolisiksi, tyrmäävät, luottavat, teeskentelevät, rääkkäävät toisiaan. Pasi Lampelan ohjaus on psykologisesti tarkkanäköistä. Tekstin kaikki vivahteet on saatu esiin. Markus Tsokkinen on suunnitellut elegantit puvut ja lavastuksen. Ne tukevat ja luonnehtivat onnistuneesti roolihenkilöitä ja heidän elämänpiiriään. Näin esityksen päivänäytöksessä, mutta niin tehokkaasti tarina vei öiseen, juopuneeseen maailmaansa, että ajantaju katosi täysin.

Edward Albee kirjoitti näytelmänsä vuonna 1962. 53 vuotta on kulunut, mutta dialogi on edelleen poikkeuksellisen suoraa, julkeaa ja tarkkaa. Enää näytelmä ei shokeeraa paljastuksillaan, mutta teksti ei ole pölyttynyt lainkaan. Kiitos kielen briljanttiudesta kuuluu myös tuoreen käännöksen tehneelle suomentaja Reita Lounatvuorelle. Kun teksti ja näyttelijät ovat näin hyviä, on dialogin kuunteleminen jo itsessään puhdas nautinto.

Espoon kaupunginteatteri: Edward Albee: Kuka pelkää Virginia Woolfia? Ohjaus Pasi Lampela, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus ja puvut Markus Tsokkinen. Valosuunnittelu Max Wikström, äänisuunnittelu Tommi Koskinen, maskeeraus Kaarina Kokkonen. Rooleissa Satu Silvo, Antti Virmavirta, Markus Järvenpää ja Minka Kuustonen. Ensi-ilta oli Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa 11.2.2015.

Penkkitaiteilija

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri