Seksiä ja löysäilyä Kumpulassa

Laiskat ja veltot luuserijätkät ryyppäävät kotonaan Helsingin Kumpulan idyllissä. Perinnöksi saatu suuri punamultainen talo on rappiolla ja homehtuu. Kun vielä muutama tihutyö on tehty, nuorten miesten ei auta kuin lähteä pakosalle Lammassaareen.

Tällaisia ovat seitsemän veljestä Riina Katajavuoren romaanissa Wenla Männistö. Lammassaari on tietenkin Impivaara. Kumpulaan Katajavuori sanoi sijoittaneensa kirjansa ihan laiskuuttaan, sillä tuon kaupunginosan vieressä on Toukola.

Katajavuori on kirjoittanut hauskan version Aleksis Kiven klassikosta. Merkillisesti aloin ymmärtää entistä enemmän Kiven teosta, niin taitavasti ja tyylikkäästi Katajavuori sitä tulkitsee.

Wenla tihkuu seksiä ja muitakaan naisia eivät sovinnaisuussäännöt rajoita

Hänen romaaninsa on naisten romaani, siksi sen nimi on Wenla Männistö. Aluksi nimeksi oli tulossa Seitsemän veljeksen naiset, mutta sitten tytöstä kukkeimmassa iässään alkoikin kehittyä keskeinen henkilö. Tässä kirjassa Wenla tihkuu seksiä ja muitakaan naisia eivät sovinnaisuussäännöt rajoita. He eivät ole miesten katseitten kohteita.

Allilla on seitsemän poikaa, joilla on kolme isää. Bonuksena tällä avarasydämisellä naisella on yhden miehensä kaksi lasta tämän liitosta rappiolle joutuneen naisen kanssa. Rajamäen Kajsalla on pari lasta Tanskassa ja loput viulisti Mikon kanssa. Vaikuttaako sekavalta? Kyllä. Mutta tällaisia perheet ovat, sillä soma idylli, jossa elävät isä, äiti, kaksi lasta ja kultainen noutaja, on enimmäkseen kuvitelmaa. Seunalan Ansku sanookin, kuinka he ovat outoja, he ydinperhekummajaiset.

Isät ovat enimmäkseen poissaolevia. Alli kiroaakin helvettiin kaikki isät. Katajavuori sanoo kirjoittaneensa myös sellaisen vanhemman näkökulmasta, joka potee syyllisyyttä lapsensa hylkäämisestä. Olen kuitenkin eri mieltä Katajavuoren kanssa. Mielestäni hänen romaaninsa on kirja naisista, joiden on vain jaksettava huolehtia perheestään, kun miehet huitelevat missä huvittaa.

Romaanin hyvin tärkeä henkilö on Alli, joka on siirtynyt jo ajasta ikuisuuteen ja sieltä jostain pilvenreunalta huolehtii pojistaan. Hän on myös kertoja, jonka viisauksista monet ovat jääneet mieleeni.

Erityisesti iloitsen Allin tuumailuista nykyajan ikuista nuorista. Entä jos nelikymppiselle kuvittelisi päähän huivin kuin eukolle, kampausten sijaan ohuet letit ja miehille lantasaappaat sekä ryhmysauvan? Kukaan ei ehdi vanheta rehdisti ja reilusti, se on sellainen yhteiskuntasopimus. Näin siis sanoo veljesten äiti ja näin kirjoittaa Riina Katajavuori.

Allin pohdintojen vastakohta on nuorisokieli, joka on enimmäkseen vuoropuhelua. Se on hervotonta läpän heittoa. Wenla, veljekset, Ullis Kuokkala ja Seunalan Ansku elävät omassa maailmassaan, katsovat sotaelokuvia, ryyppäävät, käyttävät pilveä. Heidän kielensä on todellakin heidän oma maailmansa. He ovat sekä lapsia että nuoria, vaikka melkein täysi-ikäisiä jo ovatkin.

Katajavuoren kieli on yhtä vivahteikasta ja taitavaa kuin hänen romaaneissaan, runoissaan ja lastenkirjoissaan. Wenla Männistössä se on erityisen konkreettista ja juuri siksi pilven reunalla elelevän Allin maailma on aivan omanlaisensa aivan kuten nuorten tai siihen väliin jäävien arkea elävien.

Ja miten Riina Katajavuoren veljeksille lopulta käy? Hekin alkavat muuttua hyvän kautta yhteiskuntakelpoisiksi henkilöiksi. Nimismies on nyt vaihtunut Kumpulan kyläaktiivi Martti Marbello Nurmiseksi. Seitsemää veljestä ei siis auta virkavalta vaan ns. kolmas sektori. Sosiaalitoimesta ei tuohon urakkaan ole.

Jos haluat kuunnella Aleksis Kiven Seitsemän veljestä Juhani Rajalinin lukemana, siirry Areenaan tästä.