Juha Roiha
Yle
Kumpi oli ensin : Väinämöinen vai Gandalf-tuo Sormusten Herran velho? Elias Lönnrot kokosi karjalaiskyliä kiertämällä kansantaruista Suomen kansalliseepoksen Kalevalan, jota taas Keski-Maan tarinoiden luoja J.R.R. Tolkien ihaili ja lainasi.
Kuvitellaanpa, että Sormusten ritarit ovat Suomessa.
Pitkään jatkunut etsintä on tuonut heidät kauas Pohjolaan, jossa maagisen kansan ja pahan Pohjan akan sanottiin jatkavan ikuista kamppailuaan.
Löytyykö täältä totuus heidän alkuperästään, oliko tuhottu mahtisormus yhteydessä muinoin taottuun Sampoon ja Sauronin paluu sitä kautta mahdollinen?
Ja kuka oli se kalpea hahmo, joka seurasi heitä?
Klonkku?
Mies ja kieli
John Ronald Reuel Tolkien (1892-1973) on usein nimetty 1900-luvun suosituimmaksi kirjailijaksi. Hän oli englantilainen akateemikko ja kielitieteilijä, joka toimi filologian professorina Oxfordin yliopistossa.
-Avain Tokienin luomistyöhön löytyy täältä, hänen tieteenalastaan, filologiasta, sanoo tietokirjailija ja toimittaja Juri Nummelin, joka on yhdessä Vesa Sisätön kanssa julkaissut vaatimatonta nimeä ”Tolkien – elämä ja teokset” (Avain 2014) kantavan kirjan.
Tolkienilla oli nimittäin omalaatuinen esteettinen käsitys kielestä. Hänestä toiset kielet kuulostivat ja näyttivät kauniimmilta kuin toiset. Aluksi hän diggaili espanjaa, latinaa ja walesin kieltä eli kymriä, mutta kajahti sitten täysin muinaisgermaaniseen gootin kieleen, johon hän jopa yritti keksiä uusia sanoja ja kirjoittaa sillä runoja.
Toisen kimmokkeen Tolkien sai Nummelinin ja Sisätön mukaan suomen kielestä, johon hän tutustui noin 20-vuotiaana ennen ensimmäistä maailmansotaa saatuaan käsiinsä Kalevalan käännöksen.
Hän otti avukseen suomen kieliopin ja luki sen avulla Kalevalan läpi myös alkukielellä.
Tolkien kuvaili suomen kieleen tutustumistaan haltioituneesti:”Se on kuin löytäisi kellarillisen pulloja täynnä hämmästyttävää viiniä, ennen maistamattoman laatuista ja aromista. Minä juovuin siitä!”
Haltijat ja Hobitit
”Se on kuin löytäisi kellarillisen pulloja täynnä hämmästyttävää viiniä, ennen maistamattoman laatuista ja aromista. Minä juovuin siitä!
Suomen kielen ohella myös Kalevalan tarusto teki nuoreen Tolkieniin suuren vaikutuksen. Hän hylkäsi uusgoottinsa ja alkoi luoda omaa yksityiskieltään, joka pohjautui suomen kieleen.
Tästä syntyi myöhemmin Taru Sormusten herrasta –trilogian, Hobitin ja Silmarillionin suurhaltijakieli eli quenya.
-Suomea puhuvia sanottiin siihen aikaan Englannissa kveeneiksi, joten oli luonnollista antaa kielen nimeksi samankuuloinen sana, kertoo kirjailija, käsikirjoittaja ja roolipelisuunnittelija Mike Pohjola.
Kielen luotuaan Tolkien todennäköisesti pysähtyi hetkeksi.
Kuka sitä puhuisi, millainen historia sillä olisi? Ihastus Suomen kansallliseeposta kohtaan synnytti Tolkienissa halun luoda myös Englannille oman mytologia.
- Hän alkoi kehitellä haltijakansoja, jotka puhuisivat hänen kehittämiään kuvitteellisia kieliä sekä luoda seikkaluja, joita nämä olennot kokisivat, summaavat Nummelin ja Sisättö.
Samalla hän tuli vuosikymmenten aikana luoneeksi keksimilleen kansoille oman maailman, Keski-Maan.
Sampo ja Silmarillit
Vaikka J.R.R. Tolkien tunnetaan parhaiten Sormusten herrasta ja Hobitista, hän itse piti pääteoksenaan Silmarillionia, jota moni on pitänyt vähintäänkin haastavana, jopa vaikeana, laajana ja tylsänä.
Teoksessa on selkeitä vaikutteita niin Raamatusta kuin Kalevalasta. Esimerkiksi maailman luominen käy näin:
”Oli Eru,Yksi, jonka nimi Ardassa oli Iluvatar; ja ensin hän teki ainurin,se on Pyhät, jotka kasvoivat hänen ajatuksissaan ja he olivat hänen luonaan ennen kuin mitään muuta oli tehty.”
Iluvatarin nimi on lähes sama kuin Ilmatar, joka tulee Kalevalassa luoneeksi maailman.
-Kalevalan vaikutus näkyy myös Silmarillien tarinnoissa, niiden ja Kalevalan Sammon välillä on selvä yhteys, väittävät niin Nummelin, Sisättö kuin Pohjola.
-.Molemmissa eepoksissa halutaan himoittu tai menetetty omaisuus takaisin, molempia haetaan vaikeapääsyisistä paikoista pohjoisesta ja molemmissa aarre menetetään. Sammon osat leviävät maailmalle, kolmesta Silmarilista yksi päätyy maan uumeniin, yksi mereen ja yksi taivaalle.
- Kalevalasta on lainattu myös Turin Turambarin sukurutsaan ja miekkaan heittäytymiseen päättyvä tarina, joka on Kullervon kertomuksen uusintaversio, sanoo Pohjola.
Epilogi
Sormusten seurueen läsnäolo Suomessa herättää pimeyden voimat.
Ritarit pakenevat hyiseen luolaan, jossa Gandalf näkee itsensä kaltaisen hahmon.
- Kuka olet, hän jyrisee, -ilmaise itsesi.
Hymyilevä, vanhana syntynyt mies sanoo:
- Minä olen Väinämöinen.
Molemmat kohottavat kättään.
Kun sormet koskevat toisiaan, maailma välähtää, eikä kumpaakaan enää näy.
Luolan lattialla pyörii vain vaimeasti kilisevä Kalevala-sormus.
"Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla,
taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan
uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi,
uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi,
kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa."
