Hyppää pääsisältöön

Poikkeuksellisen pelotonta ja suoraa puhetta seksuaalisuudesta Q-teatterissa

Iida Kuningas ja Emmi Parviainen näyttelevät Q-teatterin näytelmässä Jotain toista.
Iida Kuningas on kompleksinen teatteriohjaaja, ja Emmi Parviainen hänen puolisonsa. Iida Kuningas ja Emmi Parviainen näyttelevät Q-teatterin näytelmässä Jotain toista. Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius emmi parviainen

Onpa ollut teatteriviikko. Ensin Mielipuolen päiväkirja Ryhmiksessä, sitten Kuka pelkää Virginia Woolfia Espoossa – ja nyt tämä, Q-teatterin uutuus. Niin vaikuttavia, niin tyystin erilaisia esityksiä kaikki. Elämysähky!

Jotain toista – henkilökohtaisen halun näyttämö on näytelmä seksuaalisuudesta. Ja vallasta, naiseksi kasvamisesta, parisuhteesta, sekä miehen ja naisen rooleista elämässä ja teatterissa. Se on näytelmä ohjaajasta, joka yrittää tehdä näytelmää siitä, miten seksuaalisuus lävistää kaiken. Milja Sarkolan kirjoittaman ja ohjaaman esityksen päähenkilö on paitsi teatteriohjaaja, myös lesbo ja perheenäiti. Hän on teatterinjohtajan tytär ja näyttelijän sisko, kuten Sarkola itsekin. Mutta ei tämä ehkä kuitenkaan ole tunnustusnäytelmä Sarkolasta itsestään. Tai vaikka olisikin, en voi sitä tietää, eikä se ole olennaista.

En ole koskaan kuullut tällaista puhetta seksistä, seksuaalisuudesta, halusta.

Olennaista on se taitavuus, pelottomuus, tarkkuus ja havainnollisuus, jolla Sarkola aihetta käsittelee. En ole koskaan kuullut tällaista puhetta seksistä, seksuaalisuudesta, halusta. En likimainkaan. Sarkola kirjoittaa auki äärimmäisen yksityisiä, hauraita, väkivaltaisia, nolostuttavia, ruumiillisia asioita, joita ei yleensä verbalisoida. Joita ei kenties osata, tai haluta, tai ei tule mieleenkään purkaa sanoiksi.

Seksistä kun on kyse, nähdään orgasmeja, paljasta ihoa, suudelmia, sormia tunkeutumassa housuihin. Seuralaiseni mielestä kokemus oli osin vaivaannuttava. Itse en vaivaantunut, sillä kaikelle nähdylle oli syynsä.

Q-teatterin ensemble bailaa Milja Sarkolan ohjaamassa näytelmässä Jotain toista.
Q-teatterin ensemble bailaa Milja Sarkolan ohjaamassa näytelmässä Jotain toista. Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius jotain toista

Milja Sarkola kertoo käsiohjelmassa, että aihe näytelmään löytyi, kun hän ohjasi palkittua esikoisnäytelmäänsä Perheenjäsen. Osa materiaalista ei mahtunut mukaan, mutta sieltä löytyi uuden tarinan alku. Kerronnaltaan Jotain toista jatkaa Perheenjäsenen jäljillä. Molemmissa on näkökulmahenkilönä ja kertojana teatteriohjaaja, joka jäsentää elämäänsä esitykseksi. Molemmissa on rutkasti itseironiaa, käsittämätöntä avoimuutta, ja omapäisiä, teatteri-illuusion rajoja uhmaavia roolihenkilöitä – sekä notkeaa, terävää näyttelijäntyötä. Perheenjäsen oli kenties hauskempi, se antoi valtavasti energiaa. Jotain toista on katsomiskokemuksena toisenlainen: vaativampi, rajumpi. Esitys tunkee kyselemättä iholle ja ihon alle.

Naiset riitelevät raa’asti hellyydestä, ajankäytöstä, sitoutumisesta – ja totta kai seksistä.

Iida Kuningas näyttelee ohjaajaa – joka siis ohjaa tarinassa muita näyttelijöitä, jotka vuorollaan näyttelevät tätä ohjaajaa. Viimeksi näin Kuninkaan Helsingin Kaupunginteatterin museaalisessa Vanja-enossa yksitotisena Sonjana – miten erilainen hän nyt onkaan! Kuningas on roolissaan tiukka, neuroottinen, impulsiivisesti himoitseva, kiihkeästi kiistelevä, älykäs, kireä, työhullu, epävarma, itsevarma. Emmi Parviainen on ohjaajan hellyydenkipeä, omasta tilastaan taisteleva puoliso, joka ei suostu olemaan se, joksi rakastettu on hänet näyttämölle kirjoittanut. Naiset riitelevät raa’asti hellyydestä, ajankäytöstä, sitoutumisesta – ja totta kai seksistä. Riidat tuntuvat tosilta.

Hilpeä kohtaus syntyy, kun ohjaaja puolisoineen menee parisuhdeterapiaan. Sanna-Kaisa Palo on lakonisena terapeuttina törkeän hauska, katsomo ulvahtelee joka kerta, kun terapeutti avaa suunsa. Palo vetäisee tukun hienoja rooleja, joista hysteerisin on ohjaaja, joka himoitsee bileissä butch-naisen (Elena Leeve) läheisyyttä. Elena Leeve on muuten mielestäni nyt parempi kuin ikinä. Lotta Kaihua esittää hänkin vaikka ketä, muun muassa ohjaajaa teinityttönä, joka vasta hämmentyneenä tutustuu seksuaalisuuteensa.

Sanna-Kaisa Palo ja Elena Leeve Q-teatterin näytelmässä Jotain toista.
Sanna-Kaisa Palo on ohjaaja, joka himoitsee Elena Leeven näyttelemää varattua naista. Sanna-Kaisa Palo ja Elena Leeve Q-teatterin näytelmässä Jotain toista. Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius elena leeve

Voisin kehua näitä hurjia naisia loputtomasti. Kehua täytyy myös ensemblen ainoaa miestä, Tommi Korpelaa. Hän on ohjaajan empaattinen taiteilija-isä, kiistakumppani-veli, satunnainen käpälöijä elokuvateatterissa, teatterikouluaikojen ihastus. Korpelan mies yrittää haastaa ohjaajaa: hän kritisoi tekeillä olevan esityksen yksipuolisen kielteistä mieskuvaa. Hän väittää, että näytelmässä on liikaa naishahmoja, ja etteivät Q-teatterin naiset edes pysty näin monenlaisia naisia näyttelemään! Piikikkään riemastuttavassa kohtauksessa Korpela lesoilee teatterinjohtajana, jolle ohjaaja tulee kauppaamaan näytelmäänsä, sitä, joka kertoo seksuaalisuudesta. Ja taas yleisö repeilee.

Elena Leeve, Tommi Korpela, Lotta Kaihua ja Sanna-Kaisa Palo näyttelevät Q-teatterin näytelmässä Jotain toista.
Lotta Kaihua on tässä ohjaaja nuorena. Elokuvateatterissa hän tapaa yhden näytelmän petollisista miehistä (Tommi Korpela). Reunoilla Elena Leeve ja Sanna-Kaisa Palo. Elena Leeve, Tommi Korpela, Lotta Kaihua ja Sanna-Kaisa Palo näyttelevät Q-teatterin näytelmässä Jotain toista. Kuva: Q-teatteri/ Pate Pesonius elena leeve

Esitys näyttää ja kuulostaa hyvältä. Lavastaja Kaisa Rasila ja säveltäjä-äänisuunnittelija Kasperi Laine sekä valosuunnittelija Heikki Paasonen ovat tehneet tyylitajuista työtä. Pukusuunnittelija Riitta Röpelinen on etsinyt roolihahmoille täsmälleen oikeat vaatteet.

Kun poistuin teatterista, olin jotenkin psykofyysissomaattisessa solmussa. Hyvä kun pystyin kävelemään! Ehkä siksi, että olin seurannut esitystä niin hievahtamattoman intensiivisesti. Helppo tämä esitys ei ole, ei mitään kevyttä katsottavaa. Mutta iso kokemus Jotain toista on, täynnä inspiroivaa rohkeutta, täynnä näkökulmia, jotka on tärkeä tehdä näkyviksi. Tiivistetysti: kovaa kamaa.

Q-teatteri: Jotain toista - henkilökohtaisen halun näyttämö. Teksti ja ohjaus Milja Sarkola. Dramaturgit Heini Junkkaala ja Henriikka Himma. Lavastus Kaisa Rasila, pukusuunnittelu Riitta Röpelinen, valosuunnittelu Heikki Paasonen, äänisuunnittelu ja musiikki Kasperi Laine. Rooleissa Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Iida Kuningas, Elena Leeve, Sanna-Kaisa Palo ja Emmi Parviainen. Ensi-ilta Q-teatterissa 19.2.2015.

Helsingin Sanomien Maria Säkön arvostelu

Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.