Hyppää pääsisältöön

Narsisti murskaa kumppanin itsetunnon

Surullinen nainen mustavalkokuvassa.
Surullinen nainen mustavalkokuvassa. Kuva: Unsplash nainen,suru

Itsekeskeinen narsisti haluaa olla maailman paras, janoaa ihailua, kadehtii muita ja on haluton tai kyvytön ottamaan huomioon toisten tarpeita. Narsistia lepytellessä, palvoessa ja palvellessa sekä tämän ailahtelevia mielialoja arvaillessa narsistin kumppanin voimat ehtyvät ja pahimmillaan itsetunto romahtaa.

”Mistä tiedän, onko mieheni narsisti? En tiedäkään. Olen uinut aina vain syvemmälle ja nyt minua kiskovat lammen pohjaan limaiset, sitkeät vesikasvit. En ikinä saa katkaistua näitä lonkeroita vaikka kuinka riuhtoisin. Olen lehti, joka kääntyilee sen mukaan miten mieheni minua kohtelee. Eikä mikään riitä.”

Psykiatrian erikoislääkäri Sami Salmi tapaa työssään niin narsisteja kuin narsistin uhrejakin.

– Elämä narsistin kanssa näyttäytyy suhteen alussa positiivisena voimana. Ei kainostella, treffailuun käytetään rahaa ja halutaan tehdä hyvä vaikutus. Narsisti haluaa kuulua piireihin ja hänellä on maailmanmiehen elkeet.

– Narsistit kuluttavat paljon aikaa miettien täydellistä rakkaussuhdetta, jonka he joskus kokevat. Pikkuhiljaa alkaa suhteeseen hiipiä tosiasia, että toinen onkin ihminen, tavis ja kuolevainen - ei jumala eikä puolijumala - ja silloin narsistin pettymys alkaa näkyä ja hän ilmaisee sen selkeästi ja suoraan, kainostelematta.

”Takerrun rakkauden sanoihin enkä näe tekoja. Hän on kasvattanut minut pikkuhiljaa liikahtelemaan juuri sitä reittiä pitkin, jonka hän osoittaa. Hän puhuu uroteoistaan ja itsestään niin paljon etten kuule enää omaa ääntäni.”

Sami Salmi haastattelukuvassa.
Psykiatrian erikoislääkäri Sami Salmi tapaa työssään niin narsisteja kuin narsistin uhrejakin. Sami Salmi haastattelukuvassa. Kuva: Yle, Akuutti sami salmi

– Siinä on kaksoisviestintää: toisaalta on kehuminen ja toisaalta lyttääminen. Tässä onkin vaaran paikka. Kun toinen arvostelee, yrittää sitä tietysti muuttaa itseään, korjata huonoksi koettua käytöstä ja yrittää miellyttääkin toista. Pikkuhiljaa alkaa kyseenalaistaa itseään yhä enemmän ja oma itsetunto alkaa rapautua ja se voi olla lopulta heikoissa kantimissa.

”Missä vaiheessa sen huomaa? Sitä tottuu määrittelemättömään pelkoon. Ovesta astuu sisään jättiläinen, jolla on vaatimusten virne naamallaan. Yritän olla huomaamatta sitä. En katso päin. Mutta väsymys ja pettymys siitä, että hoidan kaiken yksin, kasvaa sitä mukaan kun hän napsuttelee sormiaan ja käskee. ”

– Kaikki entiset aviopuolisot eivät ole narsisteja, vaikka nykyään ’narsku’ alkaa olla melkein samaa tarkoittava sana ex-puolison kanssa. Narsismi on aika pysyvä luonteenpiirre, pitkäaikainen ja se toteutuu monissa ihmissuhteissa, ei vain avioeron kynnyksellä. Jos sanoo toiselle ilkeästi, ei se tarkoita että on narsisti.

– On olemassa psykopaatteja, jotka eivät pysty asettumaan toisen asemaan ja osa heistä voi olla hyvinkin väkivaltaisia ja piittaamattomia. Käytännössä kaikki psykopaatit ovat narsisteja, mutta kaikki narsistit eivät ole psykopaatteja. Siinä on vain se itsekorostus ja huomiohakuisuus sekä huoli siitä, että muut kadehtivat tai hän itse kokee, ettei ole saavuttanut sitä asemaa, joka hänelle kuuluisi.

”On hetkiä, jolloin pääsen irti. Saan paeta toisten ihmisten pariin. Silloin minussa herää vanha minä. Hymyilevä ja rento nainen. Kuin äkillisen kevään myötä minusta tulee kirsikankukkapuu kaikessa loistossaan. Kun palaan kotiin, valkoiset terälehdet varisevat matkan varrelle.”

– Jos narsisti todella ymmärtää, että tämä on ongelma, joka vaikeuttaa hänen omaa elämäänsä ja hän sitoutuu pitkään psykoterapiaan, on hyviä tuloksia tullut. Vaikka narsisti herkästi hakeutuu hoidon ja avun piiriin silloin, kun hän joutuu sen vääjäämättömän tosiasian kanssa rinnakkain, ettei hän ehkä ole täydellinen, silloinhan narsisti masentuu ja masentuu aika rankasti. Se, ettei hän olekaan maailman paras, että hän on unohdettava henkilö, on hirvittävä uhka. Se on pahempi uhka kuin kuolema.

Nainen istuu puistonpenkillä ja pitää maskia kasvoillaan.
Nainen istuu puistonpenkillä ja pitää maskia kasvoillaan. Kuva: Yle, Akuutti narsismi

– Narsisti haluaa käydä hoidossa, mutta heti kun itsetunto alkaa löytyä ja masennus helpottaa, muodostuu hoitosuhde uhaksi. Narsisti ajattelee: ’Minä joka olen fiksu ja tiedän melkein kaikesta melkein kaiken ja nyt tuo taulapää lanttumaakari neuvoo minua…’ Silloin perävalot näkyvät. Mutta jos hän sitoutuu hoitoon, voi tapahtua isokin muutos, joka on tärkeä ihmiselle itselleen ja tietysti myös hänen omaisilleen.

”Hän himoitsee kunnianosoituksia ja julkisuutta. En ole enää työelämässä sellaisessa asemassa, että hänelle koituisi jotain glooriaa siitä, että hän on aviomieheni. Olen muuttunut surkimukseksi, jolla ei ole arvoa. Hän on nyt niskan päällä.”

– Jos on pitkään elänyt narsistin kanssa tai jopa psykopaatin kanssa, ja toinen on saanut uskomaan, etten ole hyvä tai riittävä, on se karu matka. Taustalla on tunne, että minua on petetty. Sen jälkeen lähdetään miettimään, mitä tilanteelle voidaan tehdä.

”Minä kohtelen häntä huonosti, saan kuulla. Minun on turha kuvitella, että selviäisin yksin lasten kanssa. Eihän minulla ole järkeä päässä, hän sanoo. Ja jos saisin sellaisen typeryyden päähäni, hän kyllä tuntee tuomarin, joka todistaisi minut mielisairaaksi. Olen niin sekaisin etten edes näe, miten vähän logiikkaa hänen sanoissaan on. ”

– Sanoisin, ettei kenelläkään ole velvollisuutta elää narsistin kanssa, mutta sitä ei voi kenenkään puolesta päättää. Jos varsinkin fyysistä väkivaltaa on, täytyy aika äkkiä vetää johtopäätökset, täytyy ainakin turvaan päästä. Narsistin kiukkua voi lisätä, jos lähtee hänen vaikutuspiiristään. Joskus ensikodit ja turvakodit ovat harkittavia vaihtoehtoja.

”Olen hajalla ja sirpaleina, joiden teräviin kulmiin lapset satuttavat paljaat jalkansa kun he kävelevät eteisen lattialla. He näkevät ahdistukseni. He katselevat kehoni mykkää puhetta ja ymmärtävät enemmän kuin heidän pitäisi. Tunnen syyllisyyttä, sillä olen synnyttänyt heidät tähän rikkinäiseen kuvioon. Siksi teen päätöksen repiä tämän perheen hajalleen. Jos minä en jaksa, ei minusta ole mitään hyötyä heille.”

– Narsistin kanssa voi joutua tulemaan toimeen vaikka eroaisi, jos on yhteisiä lapsia tai lusikat jakamatta. Jos narsistin kanssa pitää toimia, niin muistaa ettei hän pyri olemaan tavallinen henkilö. Hän haluaa olla huippufirman toimitusjohtaja tai huippuoopperalaulaja tai huippukitaristi ja haluaa tulla tunnustetuksi sellaisena. Hyvä lähtökohta on muistaa tämä.

Nainen pimeässä.
Nainen pimeässä. Kuva: Unsplash pimeys

– Sellainen tyyli ei ainakaan auta, että ’mikä säkin kuvittelet olevasi, sun täytyy nyt ottaa lusikka kauniiseen käteesi ja alkaa elää tätä arkea niin kuin me kaikki muutkin joudutaan elämään’. Se on myrkkyä narsistille. Jos on aggressiivinen tyyppi, niin hän voi käydä jopa päälle ja jos ei ole, hän parhaimmillaan häippäisee, tekee perinnöttömäksi ja pistää avioeron vireille.

”Ei narsistin pauloihin joutunut ole heikko, vähälahjainen surkimus. Feministi, osaava ja työssään sekä yksityiselämässään taitava ja kouluttautunut ihminen on yhtä helppoa riistaa narsistille kuin kuka tahansa. Narsisti hakee tyyppiä, joka peilaisi hänen omaa egoaan. Jossakin kohtaa on pehmeä kohta, johon hän iskee. Railo tai repeämä. Tai yksinkertaisesti jokaisessa ihmisessä oleva rakkauden, luottamuksen ja täydellisen antautumisen tarve.”

– Usein tarvitaan peiliä, joku toinen henkilö, ystävä tai ammattilainen, ettei ole narsistin syöttämänä. Narsisti ei voi toimia peilinä, hänen näkemyksensä on niin vahvasti värittynyt hänen maailmankuvansa kautta, ettei hän toimi normaalina ystävä tai puolisona.

Tekstiotteet anonyymin päiväkirjasta


Asiantuntija: Sami Salmi, psykiatrian erikoislääkäri, Turun Psykiatripalvelu

Lue lisää:

Onko läheisesi narsisti? – Narsistin käytös kumpuaa olemattomasta itsetunnosta

Pitääkö lapsesta kasvattaa narsisti, jotta hän menestyy työelämässä? Tutkija: “Jonkinlainen kylmyys edesauttaa pärjäämistä”

Vesalta kului vuosia tajuta, että hän eli narsistin kanssa – ”Joskus ajattelin, että ainoa ratkaisu olisi ottaa itseltään henki pois”

Seuraa Akuuttia myös Facebookissa ja Instagramissa @yleakuutti!

Olenko narsisti? - Katso jakso Yle Areenassa:

Kommentit