Sarjan Yle-tuottaja Iikka Vehkalahti:
Keskustelua Yleisradion viestintäpäällikkö Reija Hyvärisen puhelinsoitosta Hanskalle ja siitä seuranneita tapahtumia en kommentoi. Luulen, että tapahtumien kulku on eri kirjoituksia lukeneille aika selkeä. Ja Hannes Heikuran valokuvakirja We Walk Alone on todella hieno.
Haluan tuoda esiin Yle-tuottajana viisi näkökulmaa aiheeseen.
1. Toimittajien itsesensuuri.
Jari Hanska kirjoitti hyvin toimittajien itsesensuurista. Siitä, kuinka kriittistä juttua tehdessään toimittajan takaraivossa takoo koko ajan pelko seurauksista, joutumisesta ulkopuolelle ja esimiehen nuhteista.
Hanska ja Kuparinen pelkäsivät myös itse aidosti juttuja leikatessaan, että tuloksena on paitsi Porttikielto Poriin myös porttikielto Yleen. Ja menemättä sen pidemmälle, samansuuntainen pelko oli omassakin mielessä.
Hanska kirjoitti myös esimiehen asemasta. Kuinka riskejä ottava toimittaja tarvitsee esimiehen tuen. Annan tunnustuksen SK:n entiselle päätoimittajalle Tapani Ruokaselle, joka peräänantamattomasti on seissyt toimittajiensa puolella useissa kovissa paikoissa. Laajempi keskustelu itsesensuurista ja esimiesten asemasta olisikin paikallaan.
2. Toimittajat ja eliitti.
Ollessani vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa tein ”musta tuntuu” -tutkimuksen valtamedian toimittajien (78 kpl) elämäntavoista verrattuna suomalaisten tulonsaajien enemmistöön eli Ihmisiin jotka ansaitsevat alle 35000 euroa vuodessa.
Tutkimus osoitti huikean eron niin ravintolalounaiden viikoittaisessa määrässä, lomamatkojen kohteissa, lasten harrastuksissa, kotiin tulevista lehdissä ja isoihin tapahtumiin kuten Savonlinnan Oopperajuhlille tai Porin Jazzeihin osallistumisessa. ”Tutkimustuloksen” esitti parisatapäiselle toimittaja- ja toimittajaopiskelijayleisölle kolme näyttelijää.
Kukaan ei asettanut tutkimustuloksia kyseenalaiseksi - ei edes sen jälkeen kun kerrottiin, että kyseessä oli pelkkä näytelmä.
Miksi? Koska me kaikki tiedämme, että valtamedian top-toimittajat ja heidän päällikkönsä elävät toista elämää kuin suurin osa suomalaisista. Valtatoimittajat kuuluvat tai haluavat kuulua yhteiskunnan eliittiin. Me tunnemme poliitikot. Minäkin olen pelannut eduskunnan kellarissa useammin kuin kerran tennistä kokoomuskansanedustajan kanssa ja ollut otettu kun on tullut kutsuja Presidentin linnaan. Vallankäyttäjät tulevat kavereiksi ja on vaikeata olla ilkeä kaverille.
Sain kuulla parikin kertaa Ylessä, että ”kyllä Eki suuttuu”. Olin jonkin verran Erkki Liikasta tuntien samaa mieltä. Ja näin kävikin. Tunnustus kuitenkin ”Ekille” siitä, että hän kirjoitti Timo Harakan FB-sivulla, että ei ota kantaa ko. ohjelmaan, mutta ei myöskään soittele päätoimittajille eikä viestintäjohtajille.
Saska Saarikosken heitto ”Te ootte hassuja” merkitsi minulle, että Saska tietää, että toimittajat kuuluvat samaan porukkaan kuin valtaa käyttävä eliitti tai kvasieliitti. On ihan turha yrittää olla jotain muuta, jos on Poriin saakka päässyt. Saarikoskelle pisteitä: tosiasioiden tunnustus on viisauden alku.
Minä väitän, että ne toimittajat, jotka kiistävät, että yhteisissä kekkereissä kulkeminen päättäjien kanssa ei vaikuta heihin, ovat epärehellisiä.
3. Huono käytös
Monet ovat reagoineet voimakkaasti Kuparisen ja Hanskan käyttäytymiseen, lounaan häiritsemiseen ja jankkauskysymyksiin. Olen samaa mieltä. H&K käyttäytyvät huonosti ja osa sisällöstä hautaantuu sen alle. He tekevät itsestään ärsyttäviä, sympatiat kääntyvät hyökkäyksen kohteille..
Mutta pitäessään tietoisesti heille epäedulliset jaksot mukana H&K toimivat minusta oikein. Hyvä esimerkki tällaisesta samanlaisesta askeleesta on Hupert Sauperin erinomaisessa dokumentissa Kisangani Diary. 9 minuutin kohdalla näkee, kuinka hän tietoisesti ei tee itsestään parempaa kuin muut toimittajahyeenat.
Koen, että juuri käyttäytymissääntöjä rikkomalla Hanska ja Kuparinen yrittävät asettaa itsensä ulkopuolelle, pyrkivät vetämään rakoa siihen porukkaan, johon he ovat mm. Eduskunta-näytelmillään päässeet. Hanska ja Kuparinen tuntevat päättäjät ja tykkäävät jutella heidän kanssaan. Ollaan kavereita laatusten ja apusten kanssa.
Kutsuin Hanskaa ja Kuparista prosessin aikana keskiaikaisiksi hovinarreiksi, jotka saavat varoa, etteivät herroja huvittaessaan astu sellaisen rajan ylitse, että päitä putoilee.
Mutta ennustin myös heidän saavan työtarjouksia usealta taholta television ajankohtaisjournalismia uudistamaan.
4. Konsensus-Suomi.
Jos on tottunut tulkitsemaan journalismia vain sanan kautta, tärkeä osa sisällöstä jää löytymättä. Sarjan kuvakerronta ei ole sanallista journalismia. Mutta se kertoo paljon meidän eliitistämme tai eliittiin haluavista.
Sarjan jaksot oli tarkoitettu provokatiivisiksi laukaisuiksi keskustelulle eri teemoista. Mutta pidemmälle olisi kovimmassa ytimessä pitänyt päästä.
Sarjaa kuvattaessa Suomessa vallitsi yhden ajatuksen näkemys siitä, miten taloudellisesta tilanteesta päästään eteenpäin. Mantra oli leikkaus, valtiontalouden ”menojen ja tulojen laittaminen tasapainoon”.
Hanska ja Kuparinen kertoivat, että nämä kipeät leikkaukset eivät ole koskaan kipeitä niille, jotka leikkauksia vaativat ja ajavat. Ne ovat kipeitä aivan toisille ihmisille, heikoimmille.
Mutta pidemmälle ei oikeastaan tässä kysymyksessä edetty. Miten paljon rajut leikkaukset voivat vahingoittaa elpymistä. Onko olemassa toista tietä?
Mutta ehkä oli niin, että Kreikan vaalien yhteydessä ja sen jälkeen esiin noussutta toista tietä - elvyttää vaikka lisälainalla - ei kesällä 2014 ollut kenenkään ajatuksissa olemassa.
Liikasen ja Kuparisen jankatessa katsojalle ei tule minusta vieläkään selväksi jankkauksen perusydin. Tähän olen osasyyllinen: en osannut muotoilla tekstilause-ehdotuksia, joissa asia olisi avautunut.
Laki Suomen Pankista määrittelee sille ensisijaiseksi tehtäväksi hintavakauden säilyttämisen. Pääjohtajan odotetaan pysyvän karsinassaan, olevan itsenäinen, mutta ”neutraalin”, ei puuttuvan poliittiseen päätöksentekoon.
Nykyisessä tilanteessa asetelma on nurinkurinen, kuten Kuparinen on kokenut. Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen ja Suomen Pankin pääjohtajan jokainen lausuma tai ehdotus on nykyisessä taloustilanteessa seurauksiltaan poliittinen. Erityisesti silloin, kun elettiin vaihtoehdottoman politiikan aikaa.
Liikanen tietää varmasti sen ja Kuparinen tietää. Mutta Liikanen ei voi sanoa asiaa ääneen, koska hänen tehtävänään ei ole tehdä poliittisia ehdotuksia siitä, miten hänen esittämänsä tavoitteet toteutettaisiin. Tai mistä pitäisi leikata.
5. Miksi?
Dox@net-kokonaisuus pyrki tietoisesti etsimään uutta, provosoimaan, herättämään keskustelua ja rikkomaan monelle ikävystyttäväksi, ennakoitavaksi ja latteaksi muuttunutta journalistista käytäntöä.
Toki Porttikielto Poriin olisi voinut olla parempikin. Mutta yrittänyttä ei pidä laittaa. Päinvastoin. Koko maa tarvitsisi nyt uskallusta, riskejä, epäonnistumisia ja onnistumisia. Niin politiikassa, taloudessa kuin journalismissa. Ja myös Ylessä.
Iikka Vehkalahti
Tuottaja
Ps. Siinä missä Dox@netin aloittaneen Klikkaussodan juttuja voi katsoa erikseen ja irrallaan, niin suosittelen katsomaan Porttikielto Poriin yhtenä kokonaisuutena. Silloin löytää tarinan siitä, miten Hanska ja Kuparinen menivät Poriin porttikielto mielessään.
