Hyppää pääsisältöön

NÄKÖKULMA: Enkä varmasti tsemppaa

Jos julkinen keskustelu olisi totta, Suomi lähtisi nousuun, jos me kaikki vaan tsempattais ihan tosi paljon, kirjoittaa YleX:n toimittaja Tuija Siltamäki.

Tuija Siltamäki // Kuva: Sofia Thurén / YleX

Tiesitkö, että pystyt mihin tahansa?

Niin meille ainakin kerrotaan päivittäin. Henkiset ja fyysiset raja-aidat kaatuvat, kun Jutta Gustafsberg piiskaa superdieettiläisen kyykkäämään, ja Elastinen julistaa työn ilosanomaa ja virnuilee rahkamainoksessa. Instagramissa löperöt mietelauseet kannustavat palvelun 300 miljoonaa käyttäjää ponnistelemaan unelmiensa eteen, ja kansanedustajat kannustavat kansaa talkoisiin.

Kaikki tarinat kertovat ikiaikaista legendaa yhä uudestaan ja uudestaan. Ihminen voi selvitä mistä tahansa, kunhan vain tekee riittävästi töitä ja uskoo itseensä. Parhautta!

Suomi on viimeisen muutaman vuoden aikana seonnut self-helpistä. Kirjakauppojen laarit pursuavat teoksia, jotka pumppaavat ihmiset täyteen positiivista fiilistä ja itseluottamusta. Samalla sekä taloudellinen että poliittinen eliitti ovat innostuneet kivapuheesta. Entinen pääministeri Jyrki Katainenkin ehti uransa aikana syyttää suomalaisia liiasta negatiivisuudesta. Heikossa taloustilanteessa kun olisi kaivattu kunnon tsemppiä.

Self-help-henkinen positiivisuusfiilistely ei ole niin harmitonta kuin miltä se vaikuttaa.

Valitettavasti self-help-henkinen positiivisuusfiilistely ei ole niin harmitonta kuin miltä se vaikuttaa. Pahimmillaan se voi tsemppaamisen sijaan lamauttaa ja masentaa.

Otetaan esimerkki. Toisen asteen opinnot päätökseen saanut opiskelija valmistautuu kuumeisesti korkeakoulun pääsykokeisiin. Luettavaa on satoja sivuja, voimat ja aika sen sijaan alkavat olla lopussa. Epätoivon hetkellä ovesta pärähtää sisään konsultti, joka polkaisee käyntiin PowerPoint-sulkeiset ja meuhkaa messiaanisesti, että unelmien eteen on tehtävä töitä, ja kaikki kyllä on mahdollista, jos vain uskoo itseensä tarpeeksi. Konsultti kirjoittaa post it -lapuille muutaman kannustavan mietelauseen ja poistuu Eteen ja ylös -fanfaarin saattelemana.

Miten opiskelija reagoi?

Jos tsemppaaminen osui hetkeen, jolloin meneillään oli vain hetken häivähtävä epäilys, kannustus todennäköisesti toimi. Itseluottamus palautuu, sisällä syttyy liekki. Unelmien opiskelupaikka on taas hieman lähempänä.

Mutta jos tsempin kohde ei ole vastaanottavaisella tuulella, vaan pikemminkin syvästi uupunut ja masentunut, ei positiivisuuden ilosanoman julistaminen korjaa tilannetta. Pikemminkin päinvastoin, tuntee itsensä vain entistä huonommaksi.

Tässä piileekin nykypäivän individualistisen puhetavan vaara. Tsemppaus on hyvästä silloin, kun se kannustaa ihmistä tavoittelemaan omaa parastaan. Välitetty viesti on yleensä jotakin sen kaltaista, että kaikki on itsestä kiinni. Ilmiön kääntöpuoli on se, että jos hyväksymme, että elämässä onnistuminen johtuu aina yksilön ylivertaisista kyvyistä, ei epäonnistumisenkaan syitä tarvitse kovin kaukaa etsiä. Joskus se voi kannustaa pohtimaan omia toimintatapoja: jos tentistä tuli huono numero, olisi ehkä kannattanut lukea paremmin.

Poliitikkojen kannattaisi näinä aikoina keskittyä päätösten tekemiseen eikä lässyttämään self-helpistä.

Tsemppipuhetta käytetään kuitenkin nykyään myös politiikan välineenä — siitäkin huolimatta, että poliitikkojen kannattaisi näinä aikoina keskittyä päätösten tekemiseen eikä lässyttämään self-helpistä. Siihen puhetapa sopii huonosti, koska valtaosa yhteiskunnallisista asioista on niin monimutkaisia, ettei niitä voi pelkistää positiivisuusfilosian palikoille.

Lisäksi tsemppipuhe voi olla todella tuomitsevaa. "Ai etkö päässyt kouluun? No et varmaan vain halunnut tarpeeksi."

Vaarallisinta yhteiskunnallisessa tsemppailussa on kuitenkin se, että se poistaa valtion vastuun huolehtia kansalaisistaan. Sillä jos kaikki kerran on itsestä kiinni, niin mihin ihmeeseen yhteiskuntaa sitten tarvitaan? Silloin työttömyys ei ole rakenteellinen ongelma, vaan ikävä sattuma, joka johtuu siitä, ettei yksilöllä ole riittävästi motivaatiota.

Tsemppipuhe toimiikin kätevästi savuverhona. Höpsöille kansalaisille kannattaa puhua mieluummin talkoista ja triathloneista kuin siitä, mitä heidän etujaan seuraavaksi aiotaan leikata. Siksi näin eduskuntavaalien alla kannattaakin olla erikoisen tarkkana siitä, mitä ehdokkaat torikojuissa ja paneeleissa väittävät.

Älä vie äänestyskoppiin sellaista ehdokasta, jonka mielestä kaikki on sinun syytäsi.