Punk ei ole kuollut! Punk valtaa jo euroviisutkin, joten nyt on hyvä hetki perehtyä suomalaisen punkin historiaan.
Jouko Aaltosen dokumenttielokuva Punk – tauti joka ei tapa kertoo 1970–80-lukujen ja 2000-luvun punk-sukupolvista. Elokuva tarkastelee punkkia sekä musiikillisena että yhteiskunnallisena liikkeenä. Vaikka elokuva kertoo suomalaisen punkin tarinan, se ei ole vain nostalginen. Menneisyyden vastapainoksi elokuva piirtää kuvan tämän päivän punkista ja siitä, miten punk on muuttunut. Elokuvan yleissävy on energinen kuin punk itse.
Kahden sukupolven nuoruudet kohtaavat elokuvassa toisensa, välillä kipeästi, välillä hauskasti ja humoristisesti. Eri punk-sukupolvien musiikin lisäksi mukana on kiinnostavaa arkistomateriaalia punkveteraanien alkutaipaleilta. Elokuva on valmistunut vuonna 2008.
2000-luvun punk-sukupolvea edustaa elokuvassa neljän Tampereen seudulta kotoisin olevan nuoren perustama bändi Akupunktio, jonka vaiheita seurataan keikkailuineen, onnistumisineen ja vastoinkäymisineen. Akupunktion musiikki on kovaa hc-peruspunkkia, energistä soittoa ja karheita sanoituksia yhteiskunnasta ja maailmasta.
Akupunktion lisäksi uuden polven bändejä edustaa muun muassa feministinen punkbändi Creepy Crawlie. Elokuvassa seurataan myös anarkopunkkareita, jotka muodostavat Suomen anarkistisen liikkeen aktiivin ytimen. Kun anarkistit valtaavat talon tai kadun, ei kestä kauankaan ennen kuin vallatulla paikalla pidetään ensimmäinen punk-konsertti.
Kun Andy McCoy aloitteli uraansa punkin parissa yhdessä Pete Malmin kanssa, hän oli nuorempi kuin Akupunktion pojat nyt. Eikä paljoa ikää ollut Eppu Normaalin, Pelle Miljoonan eri kokoonpanojen tai Problemsin pojillakaan. Pelle Miljoonan tarina kulkee läpi elokuvan, suosion hetkineen ja kiertue-elämän varjopuolineen. Millaisen matkan nämä tähdet ovat kulkeneet punkin lähtökohdista ja ideologiasta? Entä miten suhtautua kaupallisuuteen? Onko punk myytävänä?
Elokuvan päähenkilöistä niin Pellelle kuin Akupunktion Sevellekin tärkeintä oli henki ja into, ei välttämättä soittotaito. Punk otettiin haltuun ja elämä omiin käsiin. Molemmat halusivat muuttua passiivisista musiikin kuluttajista tekijöiksi. Tämä tee-se-itse-ideologia toimi silloin ja toimii edelleen.
Suomalaisen punkin suuri paradoksi onkin, että se ei ole kuollut. Yhä uudet punk-sukupolvet ovat seuranneet toisiaan, ja 2000-luvulla punk on vahvasti elossa sekä musiikkisuuntauksena että elämäntapana. Punk potkii ja huutaa edelleen. Nyt myös Euroviisuissa!
- Punk – tauti joka ei tapa, Suomi 2008. Dokumenttielokuva, ohjaus Jouko Aaltonen. Tuotanto Illume Oy ja Yle Dokumenttiprojekti.
