Hyppää pääsisältöön

Säveltäjänä Suomessa - Kalevi Ahon puheenvuoro

Säveltäjä Kalevi Aho.
Säveltäjä Kalevi Aho. Kuva: Yle/Laila Kangas kalevi aho

Kantapöytä-ohjelman suorassa lähetyksessä Musiikkitalon lämpiössä saamme kuulla, mitä suomalaiset säveltäjät tänään ajattelevat. Puheenvuorojen sarjassa keskiviikkona 25. helmikuuta 2015 vuorossa oli säveltäjä Kalevi Aho.

Suomalainen musiikki Sibelius-vuonna 2015

Ruotsalainen musiikkikriitikko Camilla Dal pohti pari vuotta sitten, millä todennäköisyydellä joku nykyisin elävä säveltäjä voisi saada konserttiohjelmissa vastaavan aseman kuin on suurilla säveltäjäklassikoilla. Hän totesi, että todennäköisyys on samaa luokkaa, kuin jos säveltäjä kuolisi taivaalta putoavan meteorin osuessa häneen. Toisin sanoen näin ei ikinä tule tapahtumaan. Klassikoiden asema on sementoitunut niin vahvaksi, että heitä ei kerrassaan koskaan tulla syrjäyttämään uusien nimien tieltä.

Suomen musiikissa tällainen syrjäyttämätön klassikko on tänä vuonna 150 vuotta täyttävä Jean Sibelius. Tutkin 1990-luvun alussa suomalaisorkestereiden ohjelmistoja, ja tuolloin Sibeliuksen osuus kaikesta soitetusta suomalaisesta taidemusiikista oli vajaat 40 %. Kun katsoo orkesteriemme ohjelmistoja 2010-luvulla, Sibeliuksen osuus on edelleen pysynyt samana, 40 % tietämissä. Kun samaan aikaan on tullut mukaan suuri määrä uusia säveltäjiä, merkitsee tämä sitä, että Sibeliuksen osuus on pysynyt vuodesta vuoteen vakiona, mutta kaikkien muiden suhteellinen osuus on pikku hiljaa kutistumassa. Tänä Sibeliuksen juhlavuonna hänen osuutensa kaikesta Suomessa soitettavasta kotimaisesta ohjelmistosta on varmaan jo 50 % vaiheilla.

Tosin uusiakin teoksia kyllä tilataan ja kantaesitetään Suomessa edelleen, ja menestyneimpien elävien säveltäjien vanhempiakin sävellyksiä soitetaan aina silloin tällöin. Silti heidänkään tilansa ei ole hääppöinen. Kun vuonna 2013 Sibeliusta soitettiin Suomen orkesterikonserteissa peräti 380 kertaa, saman vuoden eniten esitetty elävä taidemusiikin säveltäjä Einojuhani Rautavaara sai vain 14 esitystä. Onko Sibelius siis yli 27 kertaa parempi kuin Rautavaara? Pahiten Sibelius-dominanssista kärsivät kuitenkin ne säveltäjät, jotka eivät enää ole elossa. Joonas Kokkonen oli vielä 1990-luvun alussa soitetuin elossa oleva suomalaissäveltäjä, mutta Kokkosen kuoltua hänen musiikkiaan ei juurikaan ole näkynyt konserttien ohjelmista. Erik Bergman tuntuu vaipuneen 100-vuotisjuhlavuotensa jälkeen melkein kokonaan unohduksiin, ja ohjelmistoista lähes kadonneita ovat myös esimerkiksi Einar Englund ja Usko Meriläinen.

Onko Sibelius siis yli 27 kertaa parempi kuin Rautavaara?

Suomalaisen musiikin osalta orkesteriohjelmistot ovat siten muuttumassa yhä historiattomammiksi. Konserteissa kuullaan erittäin paljon Sibeliusta, häntä seuraavasta sukupolvesta harvakseltaan lähinnä vain Madetojaa ja Klamia sekä vielä harvemmin tällä hetkellä vaikuttavien nykysäveltäjien musiikkia. Kaikesta muusta Suomessa sävelletystä musiikista konserttiyleisölle on jäämässä yhä hatarampi käsitys. Voisi kuvitella, että 50 vuoden kuluttua, mikäli silloin orkesterielämää ylipäänsä enää on, kaikki nykyhetken menestyneetkin säveltäjät ovat vaipumassa unohduksiin Sibeliuksen ja muiden vanhojen klassikoiden vallitessa edelleen konserttielämää ylivoimaiseen tapaan.


Yhden säveltäjän dominanssi maan musiikkielämässä on epäterve ilmiö.

Voi kysyä, onko klassisen musiikin traditio ylipäänsä jo täyttymässä? Nuorin säveltäjä, joka on kohonnut suuren klassikon asemaan, on vuonna 1975 kuollut Dmitri Šostakovitš. Kuitenkin hänen jälkeensäkin on luotu suuri määrä teoksia, jotka ansaitsisivat jäädä eloon. Uudempia teoksia ei silti mielellään haluta nostaa elävän tradition osaksi, vaikka teokset olisivat olleet esityksissään menestyksiä. Uusimisen arvoisina pidetään normaalisti vain kuolleitten vanhojen mestarien teoksia. Näin traditio ei enää pääse luonnollisesti karttumaan.


Yhden säveltäjän liian ylivoimainen dominanssi maan musiikkielämässä on epäterve ilmiö. Jos Sibeliuksen osuus suomalaisesta ohjelmistosta olisi 40 % sijasta vaikkapa vain 30 %, tämäkin olisi jo valtavasti. Tällöin jäisi enemmän tilaa muille, jotta voitaisiin arvioida, onko maassamme luotu Sibeliuksen jälkeenkin musiikkia, joka voisi puhutella kuulijoita sukupolvesta toiseen. Mitä pienempi kansakunta, sitä tärkeämpää on, että sen elävä kulttuuritraditio olisi riittävän monimuotoinen, ettei myöskään sen musiikkitraditiota kutistettaisi valtaosaltaan vain yhden taiteilijan tuotantoa koskevaksi.


Kalevi Aho

#sibelius150 #ajassasoi

Kommentit
  • Riemastuttava oopperalöytö!

    Levyarvio

    Provinsiaalisen uran tehneen sveitsiläisen kapellimestarin, säveltäjän ja opettajan Richard Fluryn ensimmäinen ooppera, yksinäytöksinen ”Firenzeläinen tragedia” valmistui vuonna 1928 ja sai kantaesityksessään Solothurnissa Pohjois-Sveitsissä seuraavana keväänä varsin myönteisen vastaanoton lehdistöltä. Eipä ihme: hieman yli kolmekymmenvuotiaan paikallisen säveltämäksi se on suorastaan nerokas vetäen vertaansa selvästi esikuvallisen Richard Straussin Salome-oopperalle – Oscar Wilden tekstiin sekin. Vajaan kolmen vartin kestävä yksikohtauksinen nostatus sisältää niin wildemaisia lausahduksia kuin taiten verhoiltua sosiopoliittista debatointia.

  • Erika Foxin improvisatorinen välittömyys

    Levyarvio

    On sanottu että säveltäminen ja improvisaatio olisivat hyvin lähellä toisiaan, ja että hyvät sävellykset ovat vain hyvien improvisoijien ylöskirjoituksia. Riippuu varmaankin keneltä kysytään – mutta englantilaisen Erika Foxin musiikissa improvisatorinen välittömyys on kiehtovasti läsnä jokaisessa nuotissa osana jotain sellaista josta rakentuu kokonaisuuksia, vapaata muotoa.

  • Pianistin tarinointia rauhallisesti ja liioittelematta

    Levyarvio

    Tällä vuosikymmenellä vuoden 2010 Kuningatar Elisabeth -pianokilvan voiton jälkeen paikkansa kysytyimpien konserttipianistien joukossa vakiinnuttanut Denis Kozhuhin on tänä syksynä ihastuttanut levyjulkaisuja seuraavia miellyttävästi soivalla ja hyvin soitetulla albumilla valikoimasta Felix Mendelssohnin Sanattomia lauluja ja Edvarg Griegin Lyyrisiä kappaleita. Se sopii olohuoneisiin mitä parhaiten, erityisesti nyt iltojen pimetessä kynttilänvalolle sopivasti lämpöä antamaan. Lyyrisyyden lisäksi minua kuulijana miellyttää myös Kozhuhin tapa tarinoida rauhallisesti ja liioittelematta.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua