Meidän aikamme kampeaa ihmistä irti luonnosta ja yksilöä yhteisöstä. Tällainen vakavasti vinksahtanut ajattelu on saanut valtaa samaan aikaan, kun ihmiskunta on laskeutunut, ellei jopa jämähtänyt, istumaan kehittelemissään artefakteissa eli kaluissa, joita kutsutaan tuoleiksi.
Tuoli on mistä materiaalista tahansa valmistettu vehje, johon ihminen voi pudottautua eli lysähtää pystyasennosta siten, että hänen hänen ruumiinsa taittuu kahteen osapuilleen suoraan, toisiinsa nähden vastakkaiseen kulmaan, maasta tai muusta alustasta lukien polvien ja lantion kohdalta.
Ruumiinpaino häviää jaloilta ja tuntuu vaimennetusti vain istumalihaksissa, joita kutsutaan myös kinkuiksi. Nämä ruumiinosat ovat ymmärrettävästi viimeisinä aikoina tilastollisesti levinneet kaikissa kansankerroksissa.
Ihmislajin jäsenten ponnistelu saa muotonsa jatkuvasta ja monipuolisesta vuorovaikutuksesta itsen ja vaikka minkälaisten ympäröivien esineiden välillä. Meidän käyttäytymisemme on isolta osalta jo sisällytetty niihin vempaimiin, jotka ovat saatavillamme.
Kalut eli värkit eli vempaimet eli artefaktit ovat ihmisten hengissä pysymisen materiaalisia muotoja, tuhansien perättäisten sukupolvien design-työn sorvaamia. Niihin sisältyy vainajien panos ja syntymättömien lupaus.
Me olemme vaarassa tuoliutua lopullisesti.
Vain ihmiset osaavat semmoisia tehdä omien ruumiidensa laajennuksiksi, vipstaakkeleiksi, jotka puolestaan mahdollistavat uusien taitojen kartuttamisen.
Ihminen on nimittäin ihme otus, joka osaa kuvitella sellaista, jota ei ole käsillä. Tämän hän tekee ymmärtäen ja tulkiten havaitsemaansa eli tuottaen symboleita, joiden avulla ihminen osaa jopa takoa muinaisista pohdintoja ja tulevista suunnitelmia. Maailma tolkullistuu.
Jotkin ihmiskalut ovat sokaisevan ilmeisiä, niin kuin nyt tämä tuoli.
Tuoli, josta lähdimme liikkeelle.
Tuoli, josta lähdemme liikkeelle NYT. Nouse ylös! Sinä juuri siellä. Minäkin puhun seisaaltani. Minä tiesin, että istuit. Se johtuu siitä, että me istumme koko ajan.
Tuoli on kuitenkin ollut käytössämme vain muutaman vuosisadan. Ensin se kuului valtaistuimena Jumalalle ja kuninkaalle, ja sen jälkeen vähän pienemmille kihoille. Suuri enemmistö sai juosta ja raataa, kunnes kaatui väsyneenä turvalleen uusintamaan henkilökohtaista työvoimaansa.
Nyt maailma istuu kotona, kouluissa, työpaikoilla, huvipaikoilla, liikkumavälineissä, kirkoissa ja vapaa-ajattelijoiden kokouksissa. Tuolit muokkaavat ajatuksiamme maailmasta ja itsestämme.
Yritäpä elää vuorokausi istumatta.
Ne edustavat liikkumatonta maailman tarkastelutapaa, jossa liikuntoa harjoittavat ainoastaan näköhermot, kuuloluut ja sormenpäät. Muu ruumis, eli 99,9%, lojuu ja unohtuu tarpeettomana. Tuolit repivät ajatusta irti niiden luonnollisesta kantoalustasta, toimivasta ruumiista.
Me olemme vaarassa tuoliutua lopullisesti.
Testaa itsesi. Yritäpä elää vuorokausi istumatta. Ei siis autoilua, ei vessaa, ei paljon mitään. Huomaat aika äkkiä, että sinusta on tullut istuva ihminen, Homo Sittanerus, tuolin orja.
Tee asialle jotain.
Lopuksi kiitän seisaaltani syvään kumartaen Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtosta, jonka virkistävä monitieteinen tuore teos Maa-ilma antoi ainekset kolumniin.
Ahmin sen yhdellä istumalla!
