Hyppää pääsisältöön

Tanssilattialla on tungosta ja silti vain semihyvä boogie

Siman uusi kappale Semihyvä boogie ensisoitossa Uuden musiikin aamuvuorossa torstaina.

Sima

Sima-yhtyeen alkutaipaleella YleX:n Uuden musiikin vuorot olivat isossa roolissa, kun Venla Kokkonen nosti, silloin vielä omakustanteena soineen turkulaisyhtyeen, esikoissinkun Tanssilattialla omaksi viikon tehokseen ja sen jälkeen se lisättiin myös YleX:n päiväsoittolistalle.

Hieman tuon jälkeen julkaistiin 90-luvun pop-suuruus Neon 2:n tähdittämä toinen sinkku Tää on rakkautta, joka myös soi runsaasti YleX:llä. Pöhinä yhtyeen ympärillä oli sen verran vilkasta, että isommat levy-yhtiöt kiinnostuivat bändistä ja tätä nykyä taskussa on levytyssopimus Sony Musicin kanssa. Mutta miksi yhtyeellä on kuitenkin vain semihyvä boogie?

Sitä tulevat selvittämään Sima-kaksikko Uuden musiikin aamuvuoroon Anne Lainnon vieraaksi torstaina klo 10 jälkeen mukanaan aivan uunituore Semihyvä boogie-kappale.