Onko provosoiminen tarpeen, taiteen nimissä tai muista syistä? Mistä tiedämme, että taiteilijat rikkovat tabuja vain perustellusti? Pitääkö yhteiskunnan suojella provokaattoreita? Minä en tiedä, mutta onneksi joku itseäni pätevämpi on ratkaissut ongelmat. Minä olen Charlie -näyttelyn kohtalo on ennakkotapaus: kirjastot eivät pysty toteuttamaan tehtäväänsä yksityisissä tiloissa, kirjoittaa Taide 2015 -kampanjan koordinaattori Jan Liesaho.
Loppuvuodesta 2014 Lapuan kaupungin opetuspäällikkö Merja Koivisto ohjeisti kuntansa opettajia olemaan viemättä koululuokkia kuvataiteilija Teemu Mäen näyttelyyn Lapuan taidemuseoon. Ilmeisesti eniten järkytystä aiheutti Venäjä-aiheinen iso kollektiivimaalaus, joka on ollut esillä aiemminkin. Olen nähnyt teoksen ja minulle sen kertoo, että ”venäläinen keskiluokka on regressoitunut viihteellä ja kulutustavaroilla itseään tyydyttäviksi zombeiksi.” Jos taulun nimessä ja esineissä ei olisi suoria viitteitä Venäjään, niin se voisi kuvata montaa muutakin kansakuntaa. Suomeakin?
Onko sopivaa näyttää peruskoululaisille penis ja kuvottavan näköisiä ihmisiä? En tiedä, mutta olen taipuvainen uskomaan, että lapset näkevät pahempiakin asioita, ainakin hieman vartuttuaan. Varmasti olisi parempi valmistella heitä tulevaan kuin hyssytellä, niin kuin Merja Koivisto päätti tehdä. ”Aikuisten tehtävänä on suojella lasten maailmaa”, Koivisto sanoo Helsingin Sanomille. ”Näyttelyssä oli Afrikka-teoksia, jotka olivat mielestäni kauniita ja värikkäitä ja lapsille sopivia, mutta siellä oli myös näitä kollektiiviteoksia, joissa on arkoja aiheita, jotka eivät mielestäni sovi peruskouluikäisille lapsille.”
Teemu Mäki kirjoitti kuusisivuisen vastineen, jonka voit lukea täällä.
Charlie Hebdo on sellainen ruutitynnyri, että hatarilla tiedoillani en haluaisi koskea siihen. En ole ikinä edes nähnyt ensimmäistäkään lehden numeroa. Nopean nettiselailun perusteella lehti on julkaissut pilapiirroksia jotka pöyristyttävät itseänikin, vaikka olen agnostikko. Jos Charlie Hebdo olisi suomalainen julkaisu, niin veikkaan että Mannerheim kaivettaisiin haudastaan ja joukkoraiskattaisiin vähintään kerran vuodessa.
Jyrki Kataisesta ja Pekka Himasesta olisi nähty sellaista kuvastoa, että muillakin kuin Pihtiputaan mummolla olisi kurat housussa. Mutta onko tuollainen provosoiminen tarpeen, taiteen nimissä tai muista syistä? Mistä tiedämme, että taiteilijat rikkovat tabuja vain perustellusti? Pitääkö yhteiskunnan suojella provokaattoreita? Jälleen kerran, minä en tiedä, mutta onneksi joku itseäni pätevämpi on ratkaissut ongelmat.
Lopputulema on, että suomalaiset taiteilijat ovat tehneet näyttelyn, joka ei säikäyttänyt edes poliisia, mutta sitä ei voida laittaa esille julkiseen tilaan.
Luin tänään ilmaisjakelusta, että Helsingin Kirjasto 10 on sulkenut Suomen sarjakuvaseuran Minä olen Charlie-näyttelyn sen oltua avoinna 15 minuuttia. Kirjastoon ei rynnännyt kiihkomielisiä islamisteja tai rasisteja vaan päätöksen teki kiinteistön omistajan vakuutusyhtiö Ilmarisen edustaja Kari Soikkeli. Kalevalan väkivahvan ja mitään pelkäämättömän sankarin mukaan nimetyn yhtiön edustaja teki arvion, että Minä olen Charlie -näyttely saattaisi muodostaa turvallisuusriskin.
Poliisin mukaan näyttelyn sisällössä ei ollut mitään arveluttavaa - olisi mielenkiintoista kuulla kyseisten kuraattorien keskustelu - mutta ongelma on asian ympärillä käyty yleinen hälinä. Soitin Kari Soikkelille, joka vakuuttaa että päätös tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä kirjastonjohtaja Kari Lämsän kanssa.
Lopputulema on, että suomalaiset taiteilijat ovat tehneet näyttelyn, joka ei säikäyttänyt edes poliisia, mutta sitä ei voida laittaa esille julkiseen tilaan. Pupu on mennyt pöksyyn joko kiinteistön omistajalla tai kirjaston johtajalla, tai molemmilla.
Ennen käännytystä Kirjasto 10:stä näyttely sai hatkat Arabianrannan kirjastosta. Arabianrannan kirjaston johtaja Kari Vante ei halua keskustella asiasta ja ohjaa minut kirjastotoimen apulaisjohtaja Anna-Mari Soininvaaran puheille. Soininvaara on tuohtunut ja sanoo, että asia ei heidän puolestaan jää tähän. ”Emme voi antaa jonkun ulkopuolisen tahon päättää kirjastojen sisällöstä.”
Näen ainakin yhden periaatteellisen ongelman. Kirjastolaitos, Suomen ainoa lakisääteinen kulttuuripalvelu, ei välttämättä pysty päättämään sisällöstään mikäli se toimii kaupallisissa tiloissa. Kirjasto 10:n johtaja Kari Lämsä kertoi puhelimessa, että he eivät halua joutua riitoihin vuokranantajan kanssa, sillä se vaikeuttaisi kirjaston toimintaa.
Helsingissä vuokratiloissa toimivia kirjastoja ei ole montaa, itse asiassa Kirjasto 10 ja Arabianrannan kirjasto ovat ainoat. Olemme saaneet ennakkotapauksen: kirjastot eivät pysty toteuttamaan tehtäväänsä yksityisissä tiloissa.
Kymmenen suomalaisen sarjakuvataiteilijan töistä koostuva Minä olen Charlie -näyttely etsii parhaillaan uutta näyttelytilaa. Kuka haluaisi ja uskaltaisi emännöidä tai isännöidä sen? Toivon mukaan muutkin kuin islamfoobikot, jotka tällä hetkellä nauravat makeasti.
Jan Liesaho on TAIDE 2015 -kampanjan koordinaattori sekä maanviljelijä
PS: Lapualle terveisiä, että toivottavasti jo peruskoulussa opetetaan - tavalla tai toisella - mitä sota ja valtioterrori ovat nykymaailmassa.
