Hyppää pääsisältöön

Ei hevosta ilman lantaa

Hevonen haukottelee karsinasta, tallikäytävä
Hevonen haukottelee karsinasta, tallikäytävä Kuva: Emmi Kähkönen tallissa

Hevonen tuottaa lantaa vuodessa keskimäärin 12 m3 mikä vastaa suuren pakettiauton takaosaa. Helsingin Ruskeasuon talleilla täysi lantalava haetaan tyhjennettäväksi kahdesti kuukaudessa, Keravalaisella Enjalan tallilla tahti on jokseenkin sama. Lannan jatkosijoituksessa yrittäjät joutuvat keksimään luoviakin ratkaisuja.

Karsina
Karsina Kuva: emmi kähkönen ystäväni hevonen

Perinteinen lannan levittäminen pelloille on pääkaupunkiseudulla harvoin mahdollista. Lannan levityskausi on vain puolet vuodesta, eikä sopivaa peltoalaa ole alueella riittävästi. Enjalan tallin lannan käyttävät maanrakentajat, mutta ratkaisu on tilapäinen. Omistaja Jonna Enjala haaveileekin, että tulevaisuudessa hevosten jätösten paikasta toiseen rahtaamisen sijasta lannan voisi hyödyntää oman tallin piirissä energiana.

Enjala ei ole toiveensa kanssa yksin. Yrittäjä Gun Järnefelt on ajanut lannan polttamisen mahdollisuutta jo yli 10 vuotta. Järnefelt näki Saksassa hevoslantaa poltettavan ja jalostettavan energiaksi tallin omaan käyttöön. Suomen ja Saksan kuuluessa molempien EU-maihin Järnefelt ajatteli, että oman järjestelmän perustaminen vaatisi vain muutaman lomakkeen täytön.

Vastaan tuli kuitenkin EU-direktiivi jonka tulkintatavat eroavat Suomessa ja esimerkkimaa Saksassa. Saksassa, Ruotsissa, Hollannissa ja Italiassa hevosenlanta luokitellaan kasviperäiseksi jätteeksi, kun taas Suomessa se nähdään eläinperäisenä jätteenä. Harmittoman oloinen luokittelu asettaa suomalaisen hevosenlannan jätelain alaiseksi ja tekee mahdottomaksi hevosenlannan hyötykäytön polttamalla.

Tallia
Tallia Kuva: Emmi Kähkönen ystäväni hevonen

Kyse ei ole pienestä asiasta ympäristön tai talouden kannalta. Tällä hetkellä lantaa rahdataan pahimmillaan satoja kilometrejä kaatopaikoille. Pelkästään Ämmänsuolle eläinten käytettyjä kuivikkeita tulee 621 tonnia vuodessa. Moni kaatopaikka on liiallisesta tarjonnasta johtuen kieltäytynyt vastaanottamaan lantaa tai vaihtoehtoisesti nostanut rajusti vastaanottohintoja. Lanta on monelle tallinpitäjälle peikko, joka näkyy välittömästi myös ratsastuskoulujen hinnoissa.

Tällä hetkellä talliyrittäjät maksavat lannan hävityksestä, vaikka vaihtoehtona voisi olla lannan hyötykäyttö ja tienaaminen. Jonna Enjala kertoo tehneensä alustavia laskelmia joiden mukaan hänen tallinsa lantamäärästä saisi energiaa yli tallin tarpeen.

Kottikärryt
Kottikärryt Kuva: Emmi kähkönen ystäväni hevonen

Polttamisen ollessa vielä tulkinta-asioista johtuen mahdotonta, ovat monen maatilanpitäjän katseet kääntyneet kaasutuksen puoleen. Kaasuttamalla lannasta on mahdollista tehdä autoissakin käytettävää biokaasua. Suomessa on muutamalla karjatilalla käytössä kaasutusjärjestelmä, mutta investoinnin perässä on aina kuusi nollaa. Yksityiselle talliyrittäjälle moinen on mahdoton satsaus. Kaasuttamisen yleistyminen vaatisikin talliyrittäjien yhteistyötä ja järjestäytymistä. Vai olisiko tässä energiayhtiölle luova tienausmahdollisuus?

Kottikärryjen tyhjennys
Kottikärryjen tyhjennys Kuva: Emmi kähkönen ystäväni hevonen

Gun Järnefelt uskoo muutoksen vielä tulevaisuudessa tapahtuvan. Tilausta uusille vaihtoehdoille on: soittokierroksella pääkaupunkiseudun talleille kaikki tallinpitäjät kertoivat olevansa kiinnostuneita lannan hyötykäytöstä. Ehkä jo lähivuosina lannasta voidaankin puhua ilman liitettä "ongelma."

Mitä mieltä sinä olet? Miten teidän tallillanne on hoidettu lannan jatkojalostus? Kommentoi alle!

Kommentit
  • SUMMERIN PODCASTSARJASSA KYSYTÄÄN "ONKS KAIKKI OK?"

    17-vuotias Milla selvittää podcastsarjassa tunnetilojaan.

    “Kaikki ok?" -podcastsarjassa 17-vuotias Milla Solaranta pohtii elämänsä suuria tunnetiloja ja päästää kuulijan kurkistamaan tunne-elämänsä syövereihin.

  • Kesä ilman pomoa?!

    Miltä tuntuisi olla yrittäjä ja oma pomosi?

    Oletko unelmoinut oman rantakahvilan pitämisestä parhaan kaverin kanssa? Tai miettinyt, miten saada kaveriporukalla rahat kokoon yhteistä reissua varten?

  • Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume menee taas oikeisiin töihin

    Tume kävi viime kesänä todistetusti oikeissa töissä. Te halusitte nähdä lisää ja saamanne pitää. Toinen kausi Tumen oikeita töitä löytyy nyt Areenasta.

  • Ystäväni hevosen lukijoiden parhaita leirimuistoja

    Unelmien leirillä sattuu ja tapahtuu.

    Ratsastusleireillä aina sattuu ja tapahtuu. Kysyimme lukijoilta Instagramissa, millaisia muistoja heille on kertynyt leirikesien aikana. Mukaan mahtuu hullunkurisia kokemuksia sekä ihania tunnelmia tärkeiden hevosten kanssa. @aanniella Varmaa yks hauskimmista kommelluksista tapahtui vuonna 2016, kun hengailtiin asuinrakennuksessamme.