Hyppää pääsisältöön

150 Sibeliusta: Kullervo, Kalervon poika

Kullervo-sinfonia
Kullervo-sinfonian kuoron sisääntulo kolmannessa osassa. Kullervo-sinfonia Kuva: Lotta Emanuelsson 150 sibeliusta

Kullervo-sinfonia op. 7 on Sibeliuksen ensimmäinen suurimuotoinen orkesteriteos. Sitä edelsivät orkesterisävellysten kategoriassa ainoastaan E-duurialkusoitto ja Balettikohtaus, jotka mitä ilmeisimmin olivat luonnoksen asteelle jääneen sinfonian yritelmiä. Siihen nähden yli tunnin mittainen Kullervo on veret seisauttava debyytti.

Vaikuttava on sen nimihenkilökin, Kalevalan onneton nuorukainen, jonka traagisen kohtalon sanelivat väkivalta ja veljesviha. Vieraan luona kasvanut Kullervo tapaa metsässä naisen ja viettelee tämän tietämättä, että nainen on hänen sisarensa. Totuuden paljastuttua molemmat päätyvät itsemurhaan.

Sibeliuksen teoksessa on kaksi laulusolistia, Kullervon ja tämän sisaren roolissa, sekä mieskuoro, joka toimittaa kreikkalaisen tragedian tapaan kertojan tehtävää. Suurin osa draamallisesta kerronnasta on kuitenkin annettu orkesterin huoleksi. Solistit ovat mukana vain yhdessä teoksen viidestä osasta ja kuoro kahdessa.

Tämähän ei tietenkään ole perinteisen sinfonian resepti, eikä Kullervon suhde sinfonian lajityyppiin ole itsestään selvä. Sibelius itse käytti kirjeenvaihdossaan järjestelmällisesti sanaa 'symfoni' (sinfonia), mutta käsikirjoituksen kansilehdellä kummittelee yhtä kaikki epiteetti 'sinfoninen runo', ja sillä lajinimikkeellä sitä toisinaan edelleenkin nimitetään. Olipa teoksen kategoria mikä tahansa, Kullervo on aivan omanlaisensa otus niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin orkesterikirjallisuudessa, ja ilman muuta myös säveltäjänsä tuotannossa. Ne seitsemän sinfoniaa, jotka muodostavat Sibeliuksen varsinaisen sinfoniatuotannon ja jotka on kaikki kirjoitettu Kullervon jälkeen, edustavat aivan toista, absoluuttista ja eurooppalaisiin perinteisiin nojaavaa sinfoniatyyppiä.

Ohjelmallisuus (eli musiikin ulkopuolelle viittaava sisältö tai aihe) ei toki ollut aivan uusi asia sinfoniakirjallisuudessa: esimerkkejä riittää aina Beethovenin Pastoraalisinfoniasta ja Berliozin Fantastisesta sinfoniasta asti. Kuoron ja solistien mukaantulo sinfoniaan oli puolestaan, kuten tunnettua, Beethovenin yhdeksännen sinfonian mullistava innovaatio, jonka myöhäisromanttisia sukulaisia ovat Mahlerin vokaalisinfoniat.

Asetelmansa puolesta Kullervo tuokin mieleen Mahlerin (teosten tyyli onkin sitten toinen juttu). Mahler otti kuitenkin kuoron ja solistit mukaan sinfoniaan vasta toisesta sinfoniasta alkaen, joka valmistui vasta pari vuotta Kullervoa myöhemmin. Kullervon eeppisten mittasuhteiden esikuvana voidaan sen sijaan pitää Brucknerin kolmatta sinfoniaa, jonka Sibelius oli kuullut Wienissä.

Mahler aloitti sinfonikon uransa jokseenkin samanikäisenä kuin Sibelius, mutta hänellä oli jo ensimmäisen sinfonian aikaan takanaan melkein vuosikymmen kunnianhimoista kapellimestarin uraa, jossa oli noustu asianmukaisesti tyvestä puuhun. Mahler aloitti johtamalla operetteja pikku maalaisteatterissa, eikä mennyt montakaan vuotta kun hän jo johti Leipzigissä Wagnerin Nibelungin sormusta kokonaisuudessaan.

Nuoren Sibeliuksen meriiteistä kapellimestarina ei voi puhua samana päivänäkään. Ennen Kullervoa hän oli johtanut Helsingin orkesteriyhdistystä yhden ainoan kerran, syksyllä 1891, kun Kajanus oli antanut hänen johtaa alkusoittonsa ja Balettikohtauksensa kansankonsertissa. Samana syksynä hän oli vetäytynyt Loviisaan Kullervoa työstämään ja johtanut siellä paikallisen Filharmonisen yhdistyksen orkesteria. Senkään kanssa hän ei päässyt varsinaisesti orkesterihuuman makuun: Loviisan orkesterissa oli 16 soittajaa.

Kullervo-sinfonian kantaesityksen huhtikuun 28. päivänä 1892 johtikin hyvin kokematon ja hyvin hermostunut nuori säveltäjä itse, eivätkä olosuhteet muutenkaan olleet parhaat mahdolliset. Helsingin Orkesteriyhdistyksen soittajista suuri osa oli saksalaisia keikkamuusikoita, jolle muinaissuomalainen aihepiiri ei sanonut mitään, ja kuorolaisista osa oli ruotsinkielisiä ja senaikaisessa tilanteessa ruotsinmielisiä. Siitä huolimatta kantaesitys oli ilmeisen suuri menestys ja debytoivalle nuorelle säveltäjälle riemuvoitto.

Kullervo-sinfoniaa esitettiin vielä jonkin kerran, mutta tällä kertaa kritiikki oli varsin pahansuopaa. Seurauksena Sibelius veti sen pois julkisuudesta, eikä Kullervoa enää suurta huomiota herättäneen alkutaipaleensa jälkeen esitetty Sibeliuksen elinaikana (lukuun ottamatta Kalevalan juhlavuotta 1935, jolloin Schnéevoigt esitytti Sibeliuksen luvalla teoksen kolmannen osan). Se on ollut omiaan lisäämään teoksen myyttistä auraa väkevän kalevalaisuuden ohella.

Vasta viime vuosisadan jälkimmäisellä puolella Kullervo alkoi vakiintua ohjelmistoon, ja 1990-luvulla siitä tehtiin lukuisia levytyksiä. Yleisradion levystöstä löytyy muiden muassa suomalaisvoimin tehty oivallinen Kullervo-levytys, joka painettiin lahjaksi Helsingissä järjestetyn kansainvälisen diabeteskonferenssin osallistujille 1997. Hiukan tuppaa hymyilyttämään, kun kuvittelee, miten jonkun vaikkapa amerikkalaisyliopiston tohtorin tukka on mahtanut nousta pystyyn shamanistisen alkuvoimaisesta etnosinfoniasta, jonka aiheena on sisaren raiskaus.

Vaikka turha Kullervo-legendaa on suomalaisena hävetäkään. Muidenkin maiden mytologia on pullollaan seksiä, väkivaltaa ja disfunktionaalisia perheitä. Antiikin Kreikan ylijumala Zeus meni oman sisarensa kanssa naimisiin, eikä siitä kukaan ollut moksiskaan. Oidipuksen tarina tietämättömyyden aiheuttamine traagisine erehdyksineen muistuttaa Kullervoa, ja pahaa jälkeä hänkin sai aikaan. Oidipuksen mukaan ristittiin sentään ihan ikioma kompleksikin, jonka tuntee koko sivistynyt maailma.

Vaan mitä jos Sibelius olisi aikanaan vapautunut omasta Kullervo-kompleksistaan ja pitänyt nuoruudensinfoniansa esillä kypsempien teostensa rinnalla – ja jos vielä Sibelius olisi ollut Mahlerin kaltainen säveltäjämaestro, joka olisi voinut kuljettaa Kullervoa sotaratsunaan ympäri maailmaa, niin kuin Mahler toista sinfoniaansa? Olisiko hänet ulkomailla nähty barbaarisena kummajaisena Pohjolan perukoilta (niin kuin hän ilmeisesti pelkäsi), vai olisiko Kullervo jo hänen elinaikanaan voinut sulautua osaksi hänen imagoaan?

On selvää, että Kullervo on olennainen osa meidän aikamme Sibelius-käsitystä. Mutta säveltäjälle itselleen sen tie oli käyty kerralla loppuun. Kullervon jälkeen Sibelius kääntyi uuteen suuntaan, eikä koskaan enää edes hiponut sen giganttisia mittasuhteita.

YLE Teema esittää suorana Kansallisoopperan Kullervo-produktion pe 27.2. Koreografia Tero Saarinen, musiikin johto Jukka-Pekka Saraste.

Tämä on 150-osaisen kirjoitussarjan kolmastoista osa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua