Kesäkeiton syvin olemus -ohjelmasarja tarjoaa Santeri Vuosaran ohjeet: Sitruunainen sokrikakku, Sitruunasiirappi, Sitruunainen kinuski, Sitruunainen praliini ja Ranskalainen marenki.
Sokeria ja sitruunaa
Näillä resepteillä valmistetut herkut toimivat yhdessä jälkiruoka-annokseksi koottuna ja koristeltuna, mutta myös jokainen erikseen pieneen makeannälkään.

Sitruunainen sokerikakku
2 munaa
2 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoa
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl vaniljasokeria
50 g voita
1 dl maitoa
1 sitruuna
rasvaa ja korppujauhoa vuokaan
Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja leivitä vuoka. Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi ja kuohkeaksi. Sekoita toisiinsa jauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
Sulata voi ja sekoita voisula maitoon. Kaada maitoseos munaseokseen ja vatkaa jauhoseos taikinaan. Purista sitruunan mehu ja raasta kuoren keltainen osa ja sekoita ne taikinaan. Kaada taikina vuokaan.
Paista kakkua noin puoli tuntia. Kokeile kypsyys hammastikulla. Kun tikku pysyy kuivana, kakku on valmis.

Sitruunasiirappi
1 sitruunan mehu
1/2 dl sokeria
Keitä kattilassa viitisen minuuttia kunnes muuttuu siirappiseksi ja jäähdytä.
Sitruunainen kinuski
2 dl sokeria
2 dl kermaa
1 sitruunan mehu
Mittaa ainekset kattilaan ja keittele 20 minuuttia kohtalaisella lämmöllä ja jäähdytä.
Sitruunainen praliini
1 rkl rypsiöljyä
2 dl pähkinöitä tai manteleita
1,5 dl sokeria
1 sitruunan mehu
Voitele leivinpaperiarkki rypsiöljyllä. Rouhi pähkinöitä veitsellä leikkuulautaa vasten hieman pienemmiksi.
Mittaa sokeri kattilaan. Lisää sitruunan mehu ja kuumenna. Anna voin sulaa ja ruskistua hieman. Vaalena ruskea karamellisoitunut sokeri on herkullista, tummaksi palanut kitkerää, joten ole tarkkana! (Jos sokeri paahtuu liikaa ja savuaa, aloita homa alusta.) Ota kattila liedeltä ja sekoita pähkinät sokerin joukkoon. Kaada seos tasaiseksi, ohueksi kerrokseksi leivinpaperille. Anna jäähtyä. Rouhi jäähtynyt krokantti veitsellä tai varovasti yleiskoneella rouheeksi.
Ranskalainen marenki
4 valkuaista
2 dl sokeria
ruokaöljyä
Vatkaa valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Klassisin tapa varmistaa onko vaahto tarpeeksi kovaa, on kääntää kulho ylösalaisin ja katsoa pysyykö vaahto kulhossa. Lisää sitten sokeri vähitellen, koko ajan vatkaten kunnes massa on tasaista ja kiiltävää.
Lusikoi tai pursota seos kevyesti öljytylle, uunipellin päälle levitetylle leivinpaperille saman kokoisiksi palleroiksi. Paista marenkeja ensin tunti 110-asteisessa uunissa. Laske sitten lämpö 100-asteeseen ja jatka paistamista, kunnes marengit ovat täysin kuivia ja keveitä.
Aseta lautasille palaset sitruunakakkua ja kostuta niitä sitruunasiirapilla. Pirskottele hieman siirappia myös lautaselle. Lusikoi myös kinuskia kastikkeeksi. Ripottele praliinia kakun päälle. Murenna marenkia ja viimeistele annos ripottelemalla sitä koristeeksi.
Kaisa Pulakan artikkeli Sokeri oli ennen terveysruokaa ja lukustuote