Hyppää pääsisältöön

Kumpi on melankolisempi - ruotsalainen vai suomalainen, Roy Andersson?

Ruotsalainen ohjaaja Roy Andersson muistetaan Arlan jugurttimainoksista, sekä elokuvistaan, joissa kamera ei liiku, ja joissa on kalpeita, epätietoisia ja masentuneita ihmisiä. Nyt Anderssonilta on ilmestynyt uusi elokuva, jossa kamera ei taaskaan liiku, ja jossa on jälleen kalpeita, epätietoisia ja masentuneita ihmisiä. Mutta eiväthän ruotsalaiset ole masentuneita ja epätietoisia! Suomalaisethan sitä mollikansaa ovat!

Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014)
Elokuvan ensi-ilta on 6.3.2015 Kino Engelissä Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014) Kuva: Roy Andersson Film Production olevaista pohtien

”Weltschmerz - världssmärta! Tuo tunne on yleismaailmallinen, sillä jokaisen elämä päättyy lopulta kuolemaan", Andersson vastaa. "Sitä elokuvani käsittelevät, ja sen haluan avoimesti näyttää.”

Anderssonin elokuva on tuttuun tapaan jälleen sarja kohtauksia, joiden ainoana yhdistävänä tekijänä on hahmojen epävarmuus ja kalpeaksi kalkittu naama. Venetsiassa Kultaisen leijonan ensimmäisenä ruotsalaiselokuvana voittanut Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien on juuri sitä Anderssonia, jota kahdessa edellisessä elokuvassa on totuttu näkemään.
Jos pidit kahdesta aikaisemmasta, tulet tykkäämään myös tästä, ja toisin päin. Mainoselokuvia 25:n vuoden ajan käsikirjoittanut ja ohjannut Andersson osaa luoda hykerryttävät katastrofin ainekset jokaiseen hahmoon. Hitaus, epävarmuus, kohtaamisen pelko, elämisen pelko yhdistettynä kuolemanpelkoon. Oman edun tavoittelu ja empatian tuntemisen ja ilmaisemisen vaikeus - kaikki nämä ovat hahmoissa läsnä. Huumori on mustaa ja groteskia. Pitääkö Andersson kalpeita, masentuneita ja lihavia ihmisiä pilkkanaan?

”Hahmot edustavat meitä liioitellussa muodossa”, Andersson selittää. ”Me emme ehkä ole yhtä kalpeita tai yhtä lihavia, mutta jos kuvaisin hahmoni realistisina, ne eivät herättäisi ajatuksia. Elokuvani ovat kenties traagisia, mutta kyllä toivon, että niistä välittyy myös huumoria, sillä huumori on elämässä tärkeä selviytymiskeino.”

Anderssonin ensimmäinen elokuva Eräs rakkaustarina (1970) oli ollut menestys. Toisessa elokuvassaan Giliap (1975) oli jo viitteitä hänen tulevasta tyylistään, mutta se oli floppi, joka sai wikipediatietojen mukaan Anderssonin jättämään elokuva-alan peräti 25 vuodeksi. Hän käsikirjoitti ja ohjasi outoja mainoksia, jotka voittivat Cannes-palkinnot vuosi toisensa jälkeen.

”Olin lopullisen kyllästynyt realismiin ja minulla oli sellainen olo, että minun on vaihdettava ammattia”, Andersson muistelee. ”Olen työläisperheestä ja koin realistisen tyylin porvarillisena. Ja huomasin 80-luvulla, että abstraktio on hyvä ilmaisukeino.”

Surrealistiset hahmot ja kohtaukset kehittyivät mainoselokuvien myötä. Esimerkiksi hänen sosiaalidemokraateille tekemässään vaalimainoksessaan vuodelta 1985 tällä tavalla:

Kalle Kinnusen haastattelussa Suomen Kuvalehdelle Andersson kertoo: ”Keksin hyvän lauseen: miksi meidän pitäisi välittää toisistamme? Mainoksesta tuli äärimmäisen brutaali satiiri oikeiston arvoista.” Omaa etua ajavat hahmot valkoisiksi kalkittuine naamoineen olivat syntyneet. Niistä oli tuleva hänen elokuviensa tavaramerkki.

Roy Andersson ja Marjut Tervola
Roy Andersson ja Marjut Tervola kauppatorilla Roy Andersson ja Marjut Tervola Kuva: Yle / Jenni Stammeier roy andersson

Anderssonia on usein verrattu Aki Kaurismäkeen, Ulrich Seidliin sekä Monthy Pythoniin. Andersson on omalaatuinen sekoitus vähän näitä kaikkia. Elokuvien huumori on mustaa ja groteskia, mutta katsojasta se ei tunnu yhtä lohduttomalta kuin Seidlin. Toisaalta hahmot ovat moniulotteisempia ja psykologisesti syvällisempiä kuin Kaurismäellä. Monthy Pythonin rytmi on puolestaan nopeampi ja huumori tuntuu kevyemmältä ja vähemmän pateettiselta.

Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014)
Pilailutarvikebisnes ei kukoista Roy Anderssonin uudessa elokuvassa Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014) Kuva: Roy Andersson Film Production olevaista pohtien

Kyyhkynen päättää ihmisenä olemista pohtivan elokuvasarjan. Toisen kerroksen lauluja, Sinä, elävä ja Kyyhkynen ovat kaikki episodielokuvia, joissa on vain muutama päähahmo, joiden edesottamuksista nivoutuu löyhä tarina. Tällä kertaa päähenkilöinä toimii masentunut kaksikko, jonka pilailutarvikebisnes epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Alistuneet miehet kaivavat salkuistaan kerta toisensa jälkeen samat vampyyrinhampaat, naurupussin ja naamarin. Ja toistavat samat väsyneet myyntipuheet. Ja jos Anderssonin tyyli on tuttu, alkaa katsojasta tämä jo tuntua liian toisteiselta ja pitkitetyltä.

Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014)
Elokuvan nimi on saanut inspiraationsa 1500-luvulla eläneen Pieter Bruegel vanhemman maalauksesta "Metsästäjiä talvimaisemassa". Roy Andersson: Kyyhkynen oksalla istui, olevaista pohtien (2014) Kuva: Roy Andersson Film Production olevaista pohtien

”Olen kehittänyt tyyliäni niin pitkään, että en näe järkeä vaihtaa sitä. Olisi sitäpaitsi sääli vaihtaa tyyliä ulkoisten vaatimusten takia. Ei van Goghkaan vaihtanut tyyliään. Chaplin yritti, mutta hänen elokuvastaan tuli surkeita, ja hän vaihtoi takaisin vanhaan. Ei, minä en vaihda tyyliäni, vaan yritän kehittää sitä vieläkin paremmaksi!”

Mutta takaisin kysymykseen siitä, eivätkö suomalaiset olekin melankolisempia kuin ruotsalaiset? Anderssonia naurattaa asetelma. Mutta sitten hän vastaa, "olevansa osittain samaa mieltä".

”Suomalaiset ovat tosiaan kokemukseni mukaan kovin vähäpuheisia. Mutta sanoisin, että ero suomalaisten ja ruotsalaisten välillä ei ole mitenkään iso. Nämä ovat kansallisia kliseitä, mutta sanoisin, että etenkin Pohjois-Ruotsissa on paljon samaa henkeä kuin suomalaisilla. Ja Göteborgissa, mistä minä olen kotoisin, ollaan kyllä kaikkea muuta kuin hiljaisia!”

Lue lisää Roy Anderssonista:

JP Pulkkisen artikkeli "Roy Andersson kävi täällä"

Katso tästä pätkiä Roy Anderssonin aikaisemmista elokuvista:

Eräs rakkaustarina (1970)

Giliap (1975)

Toisen kerroksen lauluja (2000)

Sinä, elävä (2007)

Andersson ohjasi ja käsikirjoitti mainoselokuvia muillekin kuin Arlalle. Katso tästä hersyvä kokoelma Roy Anderssonin vakuutusmainoksia:

Ja tässä se Arla-mainos:

  • Katkeroidu elämälle ja riitele perinnöstä Vartion mestariteoksen hengessä – osallistu Lukupiiriin!

    Osallistu keskusteluun tai soita studioon la 28.3. klo 19!

    Hänen olivat linnut on kertomus pappilan palon seurauksista, sukuriidoista, perhehelvetistä ja pikkukylän sosiaalisesta todellisuudesta. Marja-Liisa Vartion romaania on pidetty yhtenä suomalaisen modernin kirjallisuuden merkkiteoksena. Kirjan kahden onnettoman, rakkautta vaille jääneen naisen tarinan, voi hyvin lukea feministisenä kannanottona.

  • Koronasta bamlataan eri tavalla Stadissa kuin landella

    Slangista ja koronasta on erilaisia fiiliksiä.

    Jengillä on snadisti erilaiset vibat slangin oikeaoppisuudesta, kuten tällä hetkellä myös koronaepidemiasta. Aristoteleen kantapään toimittaja funtsi, että koska tilanne maailmassa ei ole just nyt yhtään kliffa, täytyy koronasta skrivaa myös omalla slangilla.

  • Avaruusromua: Siis teitä kiinnostaa tämä musiikki?

    Erikoista, että Lontoossa oltiin kiinnostuneita.

    En ole koskaan kuullut hänestä, eikä minulla sitä paitsi ole aikaa kuunnella mitään BBC:tä! Näin vastasi Edgar Froese, kun eräs saksalainen musiikkijournalisti soitti hänelle keväällä 1973 ja kysyi tunsiko hän Lontoossa asuvaa John Peel -nimistä tiskijukkaa. Soittaja kertoi John Peelin soittaneen Tangerine Dreamin musiikkia ohjelmissaan BBC:llä jo useasti. Pian yhtye sai telexin brittiläiseltä Virgin -levy-yhtiöltä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Tarvitaanko nyt onnellisia loppuja?

    Hikmet: "Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin."

    “Lähettäkää minulle kirjoja, jotka päättyvät hyvin.” Olen hyräillyt viime päivinä turkkilaisen runoilijan Nâzim Hikmetin 1940-luvulla kirjoittamaa runoa. Runosta on nimittäin sävelletty laulu, jota itsekin sain laulaa keikoilla 1990-luvun puolivälissä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri