Pyöräilevää miestä harmittaa, kun taloyhtiö siivosi pyörävarastosta hänen kaksi hyväkuntoista pyöräänsä. Pyöräilijä ei ollut huomannut taloyhtiön jakamaa lappua, jossa siivouksesta ilmoitettiin. Taloyhtiö ei suostu ottamaan vastuuta poistetuista pyöristä.
Isännöintiliiton lakiasiantuntija Marina Furuhjelmin mukaan laki on hyvin yksiselitteinen.
- Toisen omaisuutta ei saa ikinä hävittää. Hävittämiseen tarvitaan aina omistajan lupa. Esimerkiksi pyöräkellarista voi kuitenkin hävittää sellaisia esineitä, joiden voi olettaa olevan hylättyjä. Jos niillä on taloudellista arvoa, ne voi myydä.
Furuhjelm kehottaa taloyhtiöitä ilmoittamaan tulevasta siivouksesta ainakin kuukauden etukäteen sekä postiluukkuihin että ilmoitustaululle jaetuilla siivousilmoituksilla. Ajankohdasta ja menettelystä on myös hyvä muistuttaa uudelleen.
- Suosittelen varastoimaan merkitsemättömiä, hyväkuntoisia pyöriä joitakin kuukausia. Jos vaikka asukas on ollut pitkällä lomalla, eikä ole huomannut siivouskehotuksia. Se on taloyhtiönkin kannalta turvallisempaa.
Taloyhtiön pitää pystyä varmistumaan siitä, että pyörän vaatija on myös sen omistaja.
- Yleensä pyörän omistajilla on valokuvia tai sarjanumero tiedossa. Kannattaa kääntyä taloyhtiön hallituksen tai isännöinnin puoleen ja vaatia selvitystä pyörästä. Taloyhtiön kanssa voi neuvotella, onko asiassa toimittu oikein, ja tuleeko pyörä korvata.
Tutustu myös:
Pyöräilyjärjestöjen Hylätyty pyörät taloyhtiössä -ohjeistus
Pyörän huoltovinkit
Polkupyörän lukkoon kannattaa panostaa
Toimittaja: Pyry Sarkiola