Suomalaiset ovat ahkerimpia hiusten värjääjiä Euroopassa. Suomessa käytetään hiusväreihin vuosittain rahaa 100 miljoonaa euroa.
Kaikkiaan hiuskosmetiikkaan, kuten pesu- ja hoitoaineisiin, muotoilutuotteisiin, väreihin ja lakkoihin käytetään 300 miljoonaa euroa.
Alan yrityksiä edustavan Teknokemian Yhdistyksen arvion mukaan runsas puolet hiusväreistä myydään vähittäiskaupoissa, loput kampaamoissa. Teknokemian Yhdistys laskee kampaamojen lukuihin myös kampaajien kampaamoissa käyttämät hiusvärit. Päivittäistavarakaupan ja kampaamoiden välisen myynnin suhde on pysynyt lähes samana kymmenen vuoden ajan.
Hiusten värjääminen on lisääntynyt 2000–luvulla. Euromonitor International- yrityksen kokoaman tilaston mukaan hiusvärejä myytiin viime vuonna lähes 63 miljoonalla eurolla. Kampaajien kampaamoissa käyttämät hiusvärit eivät ole mukana tässä luvussa.
Kaiken kaikkiaan hiusten hoitoon käytetään enemmän rahaa kuin 2000-luvun alussa.
Vähittäiskaupassa myytävien hiusvärien markkinoita hallitsee ranskalainen L’Oréal. Euromonitorin keräämän tilaston mukaan L’Oréalin brändeillä on yli 65 prosentin osuus markkinoista. Yrityksen suosituimmat brändit hiusvärimarkkinoilla ovat L’Oréal Paris ja Garnier. Schwarzkopf–brändi on kolmas viidenneksen markkinaosuudellaan.
Suomen hiusvärimarkkinat 2014
Yritys | Merkki | Markkinaosuus, % |
---|---|---|
L'Oréal Groupe | L'Oréal Paris | 42,59 |
L'Oréal Groupe | Garnier | 23,29 |
Henkel AG & Co KGaA | Schwarzkopf | 19,75 |
Avon Products Inc | Avon | 0,11 |
L’Oréal hallitsee myös muun hiuskosmetiikan myyntiä. Sillä on kolmanneksen osuus kaikesta Suomessa myydystä hiuskosmetiikasta. Mitalisijoille yltävät myös Henkelin Schwarzkopf ja Procter & Gamblen Pantene. Suomalainen Berner Oy on viidennellä sijalla XZ-brändillään.
Suomen hiuskosmetiikkamarkkinat 2014
Yritys | Merkki | Markkinaosuus, % |
---|---|---|
L'Oréal Groupe | L'Oréal Paris | 20,73 |
L'Oréal Groupe | Garnier | 12,17 |
Henkel AG & Co KGaA | Schwarzkopf | 10,08 |
Procter & Gamble Co | Pantene | 7,33 |
Berner Oy | XZ | 4,28 |
Kampaamoissa käytetyn hiuskosmetiikan kärkinimi on Lumene. Sen Cutrin–brändillä on yli 40 prosentin osuus. L’Oréal jää kakkoseksi viidenneksen osuudellaan.
Kampaamoissa käytetty hiuskosmetiikka 2014
Yritys | Merkki | Markkinaosuus, % |
---|---|---|
Lumene Oy | Cutrin | 43,11 |
L'Oréal Groupe | L'Oréal Professionnel | 21,86 |
Procter & Gamble Co | Wella System Professional | 13,97 |
Unilever Group | TIGI | 11,7 |
Henkel AG & Co KGaA | Schwarzkopf | 9,55 |
Euroissa mitattuna vain norjalaiset käyttävät hiustenhoitotuotteisiin ja hiusväreihin rahaa enemmän kuin suomalaiset. Jos hiusvärien kulutusta mitataan ostettujen pakkausten määrillä, suomalaiset ovat ykkössijalla.
Jokainen suomalainen vauvasta vaariin ostaa vuosittain yhden hiusväripakkauksen ja käyttää siihen 11,50 euroa. Hiustenhoitotuotteisiin suomalalaiset käyttävät lähes 55 euroa vuodessa. Tilastoissa ei ole huomioitu kampaamokäynneillä asiakkaiden hiuksiin käytettyjä hiusvärejä eikä hiustenhoitotuotteita.
Lähteet:
Euromonitor International
Teknokemian Yhdistys ry
Lue myös:
Lisää ohjelmasta
- MOT-ohjelma mukana Kultaisessa Venlassa
- Kosmetiikan säilöntäaineissa muhii uusi pommi
- PPD:tä päähän vai hunajaa hiuksiin?
- Veikkauksen vedonlyöntiuudistus: Uusi peliominaisuus herätti valvojassa huolen pelaajien oikeusturvasta, sopimuskumppania kiristetty
- Ihmelääke aiheutti kahdeksan suomalaispotilaan kuoleman ja se vedettiin markkinoilta – nyt lääkettä käytetään haittavaikutuksista huolimatta Suomessa enemmän kuin koskaan
- Vanhusten turvallisuus vaarantunut, työvuorolistoilla kikkailtu – Esperi Caren lippulaiva on saanut jatkaa, vaikka ongelmia on ollut kymmenen vuotta