Kun minua pyydettiin mukaan Sykkeen kirjoitustiimiin, en epäröinyt hetkeäkään. Sairaalasarja on poikkeuksellinen tilaisuus kirjoittajalle, sillä harvoissa tv-sarjoissa ollaan tekemisissä yhtä dramaattisten asioiden ja tunteiden kanssa.
Piikkikammoinen käsikirjoittaja
Olen piikkikammoinen ja vaihdan kanavaa, kun uutisissa näytetään rokottamista tai sairaita ihmisiä. Ensimmäinen vierailu sairaalaan oli siis kohtalaisen jännittävä. Kävelimme desinfiointiaineelta haisevia käytäviä pitkin ja meille esiteltiin toimenpidehuoneita, henkilökuntaa ja laitteita. Hetkeä myöhemmin tajusin seisovani leikkaussalissa, jossa oli käynnissä avosydänleikkaus. Potilaan rintakehä oli avattu ja henkilökunta teki työtään kiireettömästi rupatellen.
Pelkäsin etukäteen, että tulen oksentamaan tai vähintäänkin poistumaan nolona paikalta. Pahoinvointiin ei kuitenkaan ollut yksinkertaisesti aikaa, niin kiireinen olin sisäistämään tietoa ja yksityiskohtia. Millainen tunnelma leikkaussalissa on, kuka tekee mitäkin ja mitä puhutaan? Miten henkilökunta suhtautuu toisiinsa ja potilaaseen ja keskustellaanko täällä todella päivän ruokalistasta?
Käytävillä en ehtinyt keskittyä sairaisiin, kun oli kiire katsella rekissä venyttelevää kirurgia tai estottomasti flirttailevia ambulanssikuskeja. Ruokalassa ihmetystä aiheuttivat hoitajat, jotka pystyivät ruokailun ohessa keskustelemaan luontevasti sisäelimistä ja eritteistä.
Olen piikkikammoinen ja vaihdan kanavaa, kun uutisissa näytetään rokottamista tai sairaita ihmisiä.
Paniikki kaikkosi
Paniikki väistyi nopeasti kiehtovan sairaalamaailman viedessä mukanaan. Kokonaisen uuden ammattikokonaisuuden sisäistäminen vaatii runsaasti aikaa ja työtä.
Olemme tavanneet kymmeniä hoitajia, lääkäreitä ja kirurgeja ja tapaamisissa meille on kerrottu traagisimmat ja koskettavimmat tarinat. Suuri osa työajastamme on kulunut taustatutkimuksen tekemiseen.
Voisimme luultavasti toimia hetken uskottavasti valelääkäreinä, tosin vain erittäin harvinaisissa ja akuuteissa tapauksissa. Todennäköisesti jäisimme kuitenkin aika nopeasti kiinni, lääketieteelliset toimenpiteet kun näyttävät paljon helpommilta käsikirjoituksen sivuilla kuin mitä ne oikeasti ovat.
Sairaanhoitajat kertoivat haastatteluissa, että heidän työssään ei saa mennä liikaa mukaan potilaan tunteisiin
Käsikirjoittajalle ei riitä, että tietää sairauksista tai toimenpiteistä, pitää oppia ymmärtämään ihmisiä ja heidän valintojaan. Sairaanhoitajat kertoivat haastatteluissa, että heidän työssään ei saa mennä liikaa mukaan potilaan tunteisiin.
Käsikirjoitusprosessi ollut hyvin palkitsevaa
Pitää olla empaattinen – totta kai, mutta toisen murheita ei voi ottaa omikseen. Jos hoitaja miettii potilaan kohtaloa vielä kotonakin, on hälytyskellojen syytä soida. Tällöin asialle tehdään jotain, siitä keskustellaan töissä ja mieltä askarruttamaan jäänyt asia käydään läpi. Henkisesti vaativa työ tarvitsee rinnalleen hyvät traumankäsittelymekanismit. Se on ammattitaitoa.
Käsikirjoittajan ammattitaitoa on mennä sisälle toisen ihmisen nahkoihin. On tunnettava, mitä henkilöhahmo tuntee ja ajateltava, mitä hän ajattelee. Sykkeessä hahmojen tilanteet ovat äärimmäisiä. Ihmiset tuntevat häpeää, epätoivoa ja suurta surua, onneksi myös onnea ja helpotusta.
Omat käsikirjoittajan traumankäsittelymekanismitkin olen tullut luoneeksi.
Kun viettää koko työpäivän pohtien ja tunnustellen, miltä elämästään taistelevan lapsen vanhemmista tuntuu, on illalla aika kaikkensa antanut olo. Mutta samalla on toivottavasti tullut luoneeksi draamaa, josta katsojat saavat elämäänsä ajateltavaa, uusia kokemuksia ja kenties jopa lohtuakin.
Sykkeen kirjoittaminen on ollut kasvattavaa, toisinaan jopa nautinnollista, mutta ennen kaikkea erittäin palkitsevaa. Omat käsikirjoittajan traumankäsittelymekanismitkin olen tullut luoneeksi ja kieltämättä niille on ollut käyttöä. Ihmiskohtaloita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. On ollut etuoikeus saada muokata niistä tarinoita katsojille.
Terhi Arola
Kirjoittaja on yksi sarjan käsikirjoittajista.
