Hyppää pääsisältöön

Calamari Union 30 vuotta – Teemalauantai 7.3.2015

Calamari Union, ohjaus Aki Kaurismäki 1985.
Kaksi Frankia viimeisellä rannalla. Calamari Union, ohjaus Aki Kaurismäki 1985. Kuva: Malla Hukkanen / Sputnik. calamari union,Teemalauantai

”Itkuvirsien aika on ohi. Lähdön aika on koittanut.”

Siitä on 30 vuotta, kun 15 Frankiä ja yksi Pekka aloittivat vaelluksensa ahtaaksi käyneestä Helsingin Kallion työläiskaupunginosasta kohti Eiraa, jossa kadut ovat leveämpiä ja ilma raikkaampaa. Teema juhlistaa Aki Kaurismäen kulttielokuvan tasavuosia musiikillisella Teemalauantailla. Calamari Unionin alkukuvana esitetään Bluesia Pieksämäen asemalla, illan päättää Leningrad Cowboys go America.

Calamari Union sai ensi-iltansa 8.2.1985. Sitä mainostettiin huonona elokuva, ja katsojia kehotettiin pysymään kotona. Osa pysyikin, mutta vuosien myötä Frankien vaellustarinasta on kasvanut aito suomalainen kulttielokuva. Se on omalaatuinen yhdistelmä jäykkää rock-poseerausta ja juurevaa bluesia, road movieta ja junttihuumoria, undergroundia ja runoutta. Elokuvan omistuskin on omaa luokkaansa: "Omistettu niille Baudelairen, Michaux'n ja Prevertin haamuista, jotka yhä leijuvat maan päällä..."

Tarina alkaa, kun kalliolaiseen kellariin kokoontuneet Frankit päättävät lähteä kohti unelmien Eiraa. Miesjoukon tähänastinen elämä on ollut karua. "Ahtaus, tietämättömyys, nälkä." Mäkisessä kaupunginosassa miehiä nöyryytetään monin tavoin, jopa mummot potkivat heitä. "En ole mikään koira."

Tarina päättyy, kun Frankit ovat eri tavoin kohdanneet matkan pään.

"Ole hyvä, Frank." "Kiitos, Frank."

Frankeja näyttelevät Timo Eränkö, Kari Heiskanen, Asmo Hurula, Sakke Järvenpää, Sakari Kuosmanen, Mikko Mattila, Pate Mustajärvi, Pirkka-Pekka Petelius, Matti Pellonpää, Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Pertti Sveholm, Mato Valtonen, Puntti Valtonen ja Kari Väänänen. Pekkaa esittää Markku Toikka. Elokuvassa nähdään myös Tuomari Nurmio, Dave Lindholm ja joukko vaarallisia naisia Pirkko Hämäläisestä Sanna Fransmaniin, Heinäsirkkaan ja Mari Rantasilaan.

Helsingin mustavalkoiset sävyt kuvasi Timo Salminen. Elokuvassa kuullaan Frankien vahvistamana live-esityksenä Casablanca Voxin kappale Pahat pojat sekä levymusiikkina muun muassa Olavi Virtaa, Elmore Jamesia, Billie Holidayta ja John Coltranea.

Mitä Frankit itse ajattelevat nyt, 30 vuotta myöhemmin, tästä levottomien sielujen vaelluksesta? Sakari Kuosmanen toteaa Yle Radio 1:n Filmiryhmän haastattelussa: "Ei se vaan niin helppoa ole mennä Kalliosta Eiraan." Puntti Valtoselle Calamari Union on yhden sortin kuvaus elämästä ylipäätään: "Matka alkaa, kaveripiiri harvenee." Pirkka-Pekka Peteliukselle elokuvan perusväittämä on jatkuva liike: "Aina ollaan menossa johonkin suuntaan, mutta koskaan ei saavuta perille." Kari Väänänen kiteyttää elokuvan "frankmäisen" mieskuvan näin: "Ne kaikki kävelee kohti kohtaloaan."

Juice Leskinen lavalla (1988). Kuva Aki Kaurismäen lyhytelokuvasta Bluesia Pieksämäen asemalla (2012).
Bluesia Pieksämäen asemalla. Juice Leskinen lavalla (1988). Kuva Aki Kaurismäen lyhytelokuvasta Bluesia Pieksämäen asemalla (2012). teeman elokuvafestivaali 2014,Juice Leskinen,Aki Kaurismäki,Bluesia Pieksämäen asemalla,Teeman elokuvafestivaali,lyhytelokuva
Leningrad Cowboys aloittaa matkansa Amerikkaan
Leningrad Cowboys go America. Leningrad Cowboys aloittaa matkansa Amerikkaan Leningrad Cowboys Go America,teeman lahjapaketit

Calamari Unionin alkukuvana Teemalauantaissa nähdään Aki Kaurismäen lyhytelokuva Bluesia Pieksämäen asemalla. Ainutlaatuinen tal­lenne Juice Leskisen yh­tyeen kei­kasta on tehty Tam­pe­reella vuonna 1988. Eeppiseksi kasvavan Bluesia Pieksämäen asemalla -kappaleen aikana lavalla käyvät musisoimassa muun muassa Dave Lindholm, Pantse Syrjä ja Harri Marstio – se­kä Matti Pellonpää inst­ru­ment­ti­naan tans­kan kie­li. Taltio unohtui yli 20 vuodeksi, kunnes Aki Kau­ris­mä­ki vii­meis­teli siitä 18-mi­nuut­ti­sen elo­ku­van vuonna 2012. Tv-ensi-iltansa se sai Teeman elokuvafestivaalilla 2014.

Teemaillan päättää Aki Kaurismäen vuonna 1989 ohjaama road movie Leningrad Cowboys go America, kertomus maailman huonoimman rockyhtyeen keikkamatkasta Siperian tundralta Amerikkaa valloittamaan. Leningrad Cowboysin lisäksi mukana ovat manageri Vladimiria esittävä Matti Pellonpää ja kylähullua Igoria esittävä Kari Väänänen. Timo Salmisen komeasti kuvaama musiikki-, matkailu- ja huumorielokuva tarjoaa näkymiä paitsi tukka- ja kenkämuotoiluun myös luokkataisteluun. Ohjaajan omin sanoin: "Pellonpään manageri on kulakki, orkesteri on talonpoikia, ja Väänänen joka juoksee perässä on maaorja."

Teemalauantai 7.3.2015

  • Klo 21.00 Bluesia Pieksämäen asemalla, Suomi 2012. Ohjaus Aki Kaurismäki. (Konserttitallenne on vuodelta 1988.)
  • Klo 21.18 Calamari Union, Suomi 1985. Ohjaus Aki Kaurismäki. Pääosissa Timo Eränkö, Kari Heiskanen, Asmo Hurula, Sakke Järvenpää, Sakari Kuosmanen, Mikko Mattila, Pate Mustajärvi, Pirkka-Pekka Petelius, Matti Pellonpää, Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Pertti Sveholm, Mato Valtonen, Puntti Valtonen, Kari Väänänen ja Markku Toikka.
  • Klo 22.35 Leningrad Cowboys go America, Suomi 1989. Ohjaus Aki Kaurismäki. Pääosissa Matti Pellonpää, Kari Väänänen, Sakke Järvenpää, Mato Valtonen, Heikki Keskinen, Pimme Korhonen, Sakari Kuosmanen, Puka Oinonen, Silu Seppälä, Mauri Sumén, Pekka Virtanen.

Kuuntele, Frankit puhuvat : Yle Radio 1:n Filmiryhmän Calamari Union 30 vuotta! -ohjelmassa haastatellaan neljää elokuvan Frankiä: Sakari Kuosmasta, Pirkka-Pekka Peteliusta, Puntti Valtosta ja Kari Väänästä.

Kommentit

Yle Teema