Professori pitää kiinni etiketistä ja Kekkosesta

Professori Matti Klingen muistelmateoksessa Upsalasta Pariisiin (Siltala) kirjoittaja aukaisee päiväkirjojensa lisäksi oman kotiarkistonsa aarteita ja pohtii omaa paikkaansa 1960-luvun Suomen poliittisessa kentässä. Arkisto on rikas ja värikäs, mutta poliittisen värikartan kanssa muistelijalla onkin jo paljon vaikeampaa. Etiketistä ja Kekkosesta kiinni pitävän muistelijan toinen puoli näyttäytyy historiantutkijan ottaessa käteensä pensselin.

Lataa

- Klingen muistelmat ja päiväkirja-teokset ovat aina tyylillisesti hienoa ajankuvaa. Ja sitten se hänen tapansa käsitellä itseään; siinä aseistariisuvassa omahyväisyydessään – täysin ylittämättömät. Kyllä näitä mielikseen lukee, sanoo tohtori Lasse Lehtinen.

Kirjassa on myös runsas kuvitus, joka koostuu kirjoittajan omasta arkistosta. Mukana on 1960-luvulta käytettyjä laivalippu, luettujen kirjojen kansia, karttoja, apteekin alennuskortti, kutsukortteja, henkilötodistuksia, postikortteja ja päiväkirjojen sivuja. Oman elämän tarkka arkistointi antaa muistelmiin ilmavuutta, väriä, yksityiskohtaisia tunnelmia ja ajankuvaa.

- Kyllä näin tarkka oman arkiston pitäminen antaa ryhtiä muistelmille. Tällöin ainakin päivämärät ja kirjalliset, sekä kuvalliset todisteet, joita muistelmakirjassa on, niin ne silloin pitävät ehdottomasti paikkansa. Usein muistelmissa ongelma on se, että kirjoittaja ei muista kaikkea tai että muistaa väärin. Ja onhan se hienoa, että meillä on tällä tavalla kurkistus siihen maailmaan, jota kirjoittaja Matti Klinge itse eli tuolloin kuvattuna aikana.

Upsalasta Pariisiin –teoksen tekstin kuvatessa muuten vanhoillisempaa ja konservatiivisempaa koulukuntaa edustavaa professorin alkua, tekijän harrastama kuvataide tuo esiin modernin puolen.
- Kiinnitin myös huomiota hänen maalauksiinsa. Klingehän on myöskin erittäin hyvä kuvataiteilija. Jos hän olisi antautunut vain sille alueelle, niin tuntisimme pelkästään kuvataiteilija Matti Klingen, jatkaa tohtori Lasse Lehtinen.

Kirjassaan professori Matti Klinge tuo useaan kertaan esiin väitöskirjaansa liittyviä vaiheita ja sen saaman vastaanoton, sekä omat vaikeutensa löytää poliittinen puolue 1960-luvun Suomessa. Oman väitöskirjan useasti toistuva ja itsekehun piirteet saava huomio kiinnittää lukijan huomiota. Tohtori Lehtisellä on väitöskirjan toistuvaan esillä pitämiseen selkeä käsitys.

– Klingelle väitöskirja on varmaankin myös hänen maailmanselitysoppinsa. Suomi rakentui sellaiseksi kuin rakentui. Siitä Klingen mukaan kiitos Venäjän keisarikunnan. Paasikivi sanoi aikanaan, että olen vanhasuomalainen mutta en ole bobrikovilainen – ja Klinge on bobrikovilainen. Koska Paasikivi-seura perustettiin aikoinaan Kekkosta varten, niin tämä seura on Klingelle sitten se henkinen koti. Tällöinhän ei tarvitse edes liittyä mihinkään puolueeseen. Kunhan ollaan vain siinä seurassa – ja siinäkin ollaan vallan lähellä. Mutta se mikä on jännää on se, ettei Klingeä häiritse lainkaan Kekkosen ylipitkä kausi, Ahti Karjalainen henkilönä, eikä myöskään itsesensuuri. Lisäksi sanaa ”suomettuminen” hän pitää täysin sopimattomana sanana, toteaa Lehtinen.