Einojuhani Rautavaara kertoo musiikistaan

Helmikuinen aurinko paistaa kirkkaasti sisään Katajanokalla sijaitsevan asunnon ikkunoista, kun haastattelen 87-vuotiasta Einojuhani Rautavaaraa jo toista kertaa lyhyen ajan sisään. Säveltäjä on valinnut etukäteen joukon teoksia, jotka esittelevät hänen musiikillisen sävelkielensä eri piirteitä, ja joista nyt keskustelemme.

Rautavaaraa on ihmetyttänyt se, että hänen musiikkiaan pidetään monenkirjanava–että hän hyppisi tyylistä ja tekniikasta toiseen. Hänen mielestään se ei pidä paikkaansa. Tietyt tyypillisiset piirteet toistuvat hänen musiikissaan, ja monet niistä ovat olleet läsnä jo hänen ensimmäisissä teoksissaan.

Hän kertoo lisäsävelistä, joiden avulla hän siirsi jo vuoden 1952 Pelimannien kansanmelodiat 1700-luvulta 1900-luvulle. Lisäsävelet hallitsevat Rautavaaran harmonioita läpi hänen tuotantonsa, esimerkiksi Passionale- ja Tulisaarna-pianoteoksissa. Näin tekevät myös tietyt rytmiset piirteet, joista säveltäjä poimii esiin kahdeksan iskun jakautumisen 3+2+3. Jako on esillä niin Tulisaarnassa kuin A True and False Unicorn -sarjan osassa A Virgin Waiting.

Symmetriaa on jo Rautavaaran vuoden 1950 Kolmessa symmetrissä preludissa, jotka hän sävelsi ennen Sibelius-Akatemian sävellysopintojaan. Tuolloin hän vielä kuvitteli pianistin käsien symmetrian hyödyntämisen olevan omaa keksintöään–tai niinhän se olikin, itsekseen vielä pääosin oppineelle säveltäjälle. Symmetrian käyttäminen on ollut hänelle tyypillistä myöhemminkin, esimerkiksi Etydit-sarjan Tritonukset-osassa sekä kaksi vuotta sitten Hong Kongiin pianokilpailuun tilatussa Mirroring-teoksessa.

kyse on lopultakin säveltäjän elämäntyöstä jatkuvana kehityksenä

Uskonnollisuus ja uskonnot ovat länsimaisessa kulttuurissa keskeisiä asioita. Kertoessaan omasta suhteestaan uskonnollisuuteen Einojuhani Rautavaara lainaa Friedrich Schleiermacheria: "Religion ist Sinn und Geschmack fürs Unendliche" eli "Uskonnollisuus on mieltymystä äärettömään". Lausahdus on antanut nimen Rautavaaran esseekokoelmalle ja mieltymys äärettömään selittää myös Rautavaaran taipumusta ottaa uskonnollisia teoksia työn alle.

Ja lopulta, samankaltaisen tai jopa samankin musiikillisen materiaalin käyttämisestä eri teoksissaan Rautavaara tokaisee, ettei se ole vain "work in progress" vaan "oeuvre in progress", eli kyse on lopultakin säveltäjän elämäntyöstä jatkuvana kehityksenä.

"Siinä on pregnanssia siinä aiheessa, tai dramatiikassa, ja se pregnanssi vaatii yhä runsaampaa esilletuloa. Ja silloin se saa uuden muodon jossain toisessa teoksessa. Kysymys ei ole siis siitä–ja toivon ettei sitä kukaan epäilekään–että minä haluaisin päästä vähällä ja teen uudestaan vanhoja teoksia, vaan siinä on tämä muutoksen ja kasvamisen prosessi.

Sitä paitsi, taideteoksella on oma tahto, jonka varassa se tahtoo tulla olemaan. Tämän sanoo Carl Gustav Jung. Tekijän, taiteilijan tulee vain kuunnella teostaan. Näin minäkin sanon usein oppilailleni: älä nyt yritä pakottaa omia ideoitasi."

Tapasin säveltäjä Einojuhani Rautavaaran jo toisen kerran lyhyen ajan sisään. Ensimmäisellä kerralla hän kertoi säveltäjänurastaan ja elämästään, ja ote tuosta haastattelussa on katsottavissa Yle Areenassa!