Hyppää pääsisältöön

Janna Rantala: Rieslingiä hiekkalaatikolla

Lastenpsykiatri Janna Rantalan kolumni
Lastenpsykiatri Janna Rantalan kolumni Kuva: Junnu Lusa lastenpsykiatri

Kun muut lapset häärivät lapioineen hiekkalaatikolla teekutsuja järjestellen, kattoi kolmivuotiaamme leikkipuiston pöytään ”tsusia ja liihlingiä”. Äännevirhe ei hämännyt vierusvanhempia – Japanin keittiöhän se siinä kohtaa Ranskan viinit.

Nyt oli äidin turha selitellä pikku söpöläisen valitsevan hapokkuudeltaan sopivan valkoviinin ihan luonnostaan, tai varmaan naapurin isojen lasten puheita höpsösti matkimalla. Ihan on kotona ruokapöydän ääressä nämä jutut kuultu.

Minua nolotti, koska alkoholi ei tietenkään kuulu hyvinvoivan lapsiperheen arkeen. Lastenpsykiatrina kohtaa väistämättä vanhempien päihteidenkäytön pimeän puolen – niistä ei vitsiä väänny. Tissuttelu lasten kanssa ei ole tyylikkään mannermaista. Ajoittaisetkin ylilyönnit pelottavat lapsia.

Siksi minun teki erityisen kovasti mieli puolustautua hiekkalaatikon muiden aikuisten silmissä: Me juomme viiniä ruuan kanssa! Ja vain viikonloppuiltaisin sohvalla miehen kanssa kahdestaan, lapset nukkuvat jo silloin! En ole juoppo!

En ole juoppo! Vai olenko sittenkin?

Vai olenko sittenkin? Alkoholin kohtuu- ja liikakäyttö on paljon monimutkaisempaa kuin neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa rutiinisti täyttämämme AUDIT-testi antaa ymmärtää. Itsearviokysely mittaa juotujen annosten ohella alkoholinkäytön haittoja, kuten tapaturmia, töiden väliin jättämistä, lähipiirin huolta ja omaa morkkista. Mutta se on aika avuton pohtimaan, onko alkoholinkäytöstäni haittaa lapsilleni.

Puhtaat paperit saa, vaikka alkoholi vaikuttaisi ihmissuhteeseen päivittäin. Kunhan vain pääsee töihin ajoissa, vaikka olisi ärissyt ”väsyneenä” koko aamun lapsilleen. Jos virittää lapset Pikku Kakkosen ääreen siksi aikaa kun pinkaisee pubiin vetämään puolen tunnin janojuomat, eikä kaadu paluumatkalla. Kun illalla ei jaksa lasten venyviä hyvänyönhalauksia, koska viinilasillinen huutaa nimeä jääkaapissa - mutta vasta päivän ensimmäinen. Lapset eivät valita. Eivätkä edes tiedä mistä valittaisivat, jos tämä on heidän normaalia elämäänsä.

Eihän kolmivuotiaammekaan tiennyt mitä liihling on. Tai tiesi sen olevan juoma, jota vanhemmat välillä kaatavat pullosta jalallisiin laseihin. Maitoa he kaatavat tölkistä jalattomiin laseihin. Koska lapsi ei näe meitä humalassa, hän ei tiedä alkoholista, jota maidossa ei ole.

Muita, huomattavan yleisiä laiminlyönnin tapoja ei seulota lainkaan. Kukaan ei kysy, kuinka usein klikkailen somessa kun pitäisi jo lukea iltasatua.

Mutta on asiassa kääntöpuolikin. Alkoholin käyttö on – tietysti sen liikakäytön kiistattoman tuhoavuuden vuoksi – ilmiö, johon meitä vaaditaan määrittelemään suhteemme. Muita, huomattavan yleisiä laiminlyönnin tapoja ei seulota lainkaan. Kukaan ei kysy, kuinka usein klikkailen somessa kun pitäisi jo lukea iltasatua. Entä onko lähipiirini ilmaissut huolensa aktiivirannekeriippuvuudestani – ryntään tihkusateessa puolen tunnin kävelylle saadakseni päivän askel-annoksen täyteen. Äitihän vain huolehtii kunnostaan!

Muita, huomattavan yleisiä laiminlyönnin tapoja ei seulota lainkaan.

Ilmiö on tuttu alkoholistien kanssa eläville: vaikka juominen loppuisi, tulee tilalle jokin muu riippuvuus. Unelmien suhde ei ehkä toteutunutkaan raitistumisen myötä. Alkoholi oli lopulta vain yksi tapa välttyä ihmissuhteiden monimutkaiselta ja rasittavalta todellisuudelta. Siksi me kohtuukäyttäjätkin joudumme kaivamaan AUDITia syvemmälle omassa hiekkalaatikossamme. Mitkä ovat ne sallitut tekosyyt, joilla välttelemme ja edistämme ihmissuhteitamme?

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus