Kahden vuoden tauon jälkeen Ruotsin keskusrikospoliisi kokoaa jälleen erikoisjoukkonsa eli A-ryhmänsä, joka tällä kertaa saa ratkottavakseen puolalaisiin sairaanhoitajiin kohdistuvaa murhien sarjaa.
A-ryhmän entinen jäsen Kerstin Holm johtaa nyt tutkimusta ja saa avukseen tutut kollegansa Nybergin, Chavezin, Svenhagenin sekä Söderstedtin, ja hyväksyy - hieman vastahakoisesti - ryhmään myös uuden tulokkaan, Ida Jankowiczin. Ida on erityisen kielitaitoinen, mutta olemukseltaan hento.
Ryhmälle kuuluvat mutkikkaat väkivaltarikokset, joihin kytkeytyy kansainvälinen rikollisuus.
Paul Hjelm oli aikaisemman kokoonpanon avainhenkilö, mutta on siirtynyt johtamaan poliisin sisäistä tutkimusta. Hjelm pysyttelee omalla reviirillään kunnes tapausten välille löytyy yhteyksiä.
Kokeneet A-ryhmäläiset elävät jokseenkin kaoottista yksityiselämää, eikä poliisityö rauhoita tilannetta kotona, pikemmin päinvastoin. Panokset ovat suuremmat kuin koskaan. Saako Kerstin ryhmän tuottamaan tulosta vai oliko ryhmän kokoaminen virhearvio johdon taholta?
Kymmenen jaksoa – viisi hankalaa tapausta
Arne Dahl -sarjan ensimmäinen tuotantokausi esitettiin Yle Femmalla 2012 ja uusintana Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa alkuvuonna 2015. Sarja perustuu Arne Dahlin (eli Jan Arnaldin) A-ryhmästä kertoviin rikosromaaneihin. Jokaista tapausta ratkotaan kahden jakson verran. Uudet jaksot perustuvat kirjoihin Juhannusyön uni, Kuolinmessu, Pimeyden kutsu, Jälkijäristys ja Valvova silmä.
Juhannusyön unessa A-ryhmä saa ratkottavakseen sarjan murhia, jotka kohdistuvat Ruotsissa piileskeleviin puolalaissairaanhoitajiin. Käy ilmi, että uhrit ovat avaintodistajia puolalaisen mafian vastaisessa suuroikeudenkäynnissä. Kahden päivän sisällä kolme sairaanhoitajaa löydetään murhattuna ja kaksi on kateissa. Poliisin on löydettävä sekä häikäilemätön murhaaja että hänen päivänvaloa pakoilevat uhrinsa.
Sarjan on tuottanut Filmlance International ja konseptista vastaa ohjaaja Trygve Allister Diesen. Pääosissa näemme Malin Arvidssonin, Natalie Minnevikin, Shanti Roneyn, Alexander Salzbergerin, Magnus Samuelssonin, Vera Vitalin ja Niklas Åkerfeltin.
Arne Dahl (16) (Tuotantokausi 2 / Ruotsi 2014)
Yle Femmalla tiistaisin klo 22.00 alkaen 10.3.2015
10 jaksoa (jokaista tapausta ratkotaan kahden jakson ajan)
30 päivää Yle Areenassa