Hyppää pääsisältöön

Calamari Union 30 vuotta – tämän elokuvan takia suomalaisjulkkikset vaihtoivat etunimensä

Yle Teema esittää lauantaina 7. maaliskuuta Aki Kaurismäen Calamari Union -kulttileffan, jonka innoittamana muun muassa Herra Ylppö vaihtoi etunimensä vuonna 2011.

Herra Ylppö

Aki Kaurismäen Calamari Union täyttää 30 vuotta. Sen kunniaksi Yle Teema esittää kulttielokuvan ympärille laaditun kokonaisuuden. Vuonna 2011 rokkari Herra Ylppö vaihtoi etunimensä Frankiksi Calamari Unionista inspiroituneena.

- Siinä nimessä on jotain äärimmäisen tyylikästä, Ylppö perusteli tuolloin YleX:lle.

Kun Calamari Unionsai ensi-iltansa 8.2.1985, sitä mainostettiin huonona elokuva, ja katsojia kehotettiin pysymään kotona. Osa pysyikin, mutta vuosien myötä Frankien vaellustarinasta on kasvanut aito suomalainen kulttielokuva. Se on omalaatuinen yhdistelmä jäykkää rock-poseerausta ja juurevaa bluesia, road movieta ja junttihuumoria, undergroundia ja runoutta.

Frankeja näyttelevät Timo Eränkö, Kari Heiskanen, Asmo Hurula, Sakke Järvenpää, Sakari Kuosmanen, Mikko Mattila, Pate Mustajärvi, Pirkka-Pekka Petelius, Matti Pellonpää, Martti Syrjä, Pantse Syrjä, Pertti Sveholm, Mato Valtonen, Puntti Valtonen ja Kari Väänänen. Pekkaa esittää Markku Toikka. Elokuvassa nähdään myös Tuomari Nurmio, Dave Lindholm ja joukko vaarallisia naisia.

Calamari Unionin alkukuvana esitetään Bluesia Pieksämäen asemalla ja illan päättää Leningrad Cowboys go America. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa vain suorana.

Teemalauantai 7.3.

Kuuntele, Frankit puhuvat: Yle Radio 1:n Filmiryhmän Calamari Union 30 vuotta! -ohjelmassahaastatellaan neljää elokuvan Frankiä: Sakari Kuosmasta, Pirkka-Pekka Peteliusta, Puntti Valtosta ja Kari Väänästä.

Lue myös:

Suomalaisrokkari vaihtoi nimensä – muut julkkikset seuraavat perässä

Lähteet: Yle Teema, YleX