Satulan tehtävänä on linkittää hevonen ja ratsastaja toisiinsa. Mistä tunnistaa sopivan penkin ja milloin on aika vaihtaa uuteen istuimeen?
15 vuotta satuloiden kanssa työskennellyt Atte Martikainen kehottaa tarkastelemaan satulaa uusin silmin jos hevosen liikkeen laatu laskee. Selkeitä merkkejä ovat myös ruttuun menneet karvat huovan alla sekä silmillä havaittava, satulan läpättäminen ratsastaessa.
Satulan istuvuutta voi kokeilla omin käsin
Satulan paneelien, eli satulan alapuolella olevien pitkin tyynyjen tulisi jakaa ratsastajan paino tasaisesti hevosen rungon päälle. Oman satulan sopivuuden voi helposti tarkistaa liu’uttamalla kättään selkäpaneelien ja etukaaren alla. Sormien ei tulisi joutua puristuksiin tai vastavuorisesti liikkua paikoiltaan. Satulaa sovittaessa kannattaa myös ottaa huomioon hevosen rungon muodon muutokset, koska paikallaan seisova hevonen on aina leveämpi. Painetesti kädellä kannattaakin toistaa maasta käsin hevosen liikkuessa käynnissä.
Etukaaren oikea kohta on kaksi-kolme sormea hevosen lavasta. Etukaari löytyy nostamalla satulan siipeä. Jos satula istuu oikein, siipi vain lepää hevosen lavalla eikä estä hevosen liikettä. Satulan alla olevan ilmakanavan on taas oltava tarpeeksi leveä, jotta paneelit pystyvät kantamaan ratsastajasta aiheutuvan paineen.
Atte vertaa istuvaa satulaa sopivaan kenkään: pakettiin tarvitaan myös oikeanlainen sukka sekä nauhat. Hyvä satulakaan ei voi toimia jos siihen on liitetty vääränlaiset huopa ja vyö. Joskus pelkkä huovan vaihto voi tehdä ihmeitä. Atte suositteleekin muotoon ommeltuja huopia neliskanttisten sijaan.
- Ensin tulisi valita oikean mallinen huopa ja vasta sitten katsoa sitä väriä. Vaikka se onkin todella vaikeaa!
Atte nauraa.
Sopivaa satulaa etsiessä
Yksi tärkeimmistä asioista satulassa on rungon leveys. Aten mukaan perinteisesti ihmiset ostavat liian leveitä satuloita mistä seuraa satulan keikahtaminen lavoille. Tunnusteltaessa satula tuntuukin siis kireältä edestä, vaikka todellisuudessa satula on aivan väärässä asennossa.
Satula on oikeassa asennossa kun sen syvin kohta on hevosen keskikohdan päällä ja etu- tai takakaari eivät ole kellallaan. Eri valmistajilla voi myös olla oma näkemyksensä siitä, miten heidän satuloidensa tulisi asettua.
Jos satula vaatii hienosäätöä, kannattaa korjausliikkeet tehdä satulan ja hevosen välissä.
- Kenkäänkin laitetaan pohjallinen tarpeen vaatiessa. Jos hevosen ja satulan väliin jää tyhjää tilaa, se täytetään. Pienelläkin kangaspalalla voi saada isoja muutoksia istuvuuteen. Tutkitusti paine jakaantuu paremmin jos korjausliike tehdään hevosen ja satulan välissä, eikä esimerkiksi toppaamalla satulaan pallo täytettä vaativaan kohtaan,
Atte kertoo ja lisää että romaanien ja täyttöpalojen tarkoitus ei ole korjata huonosti istuvaa satulaa vaan säätää paineet kohdalleen. Atte kehottaakin itse kokeilemaan voisiko oman hevosen saada pienellä satulan viilauksella liikkumaan vieläkin paremmin.
Uuden satulan kanssa kentälle
Uutta satulaa on ehdottomasti kokeiltava myös selästä käsin. Hevosen tulee liikkua satulan kanssa hyvin ja penkin on sovittava myös ratsastajalle. Satulassa tulee olla tarpeeksi tilaa jotta ratsastajan jalka pääsee laskeutumaan oikeaan asentoon. Pahimmillaan liian pieni satula työntää ratsastajan istumaan takakaarelle.
Satulan toppaus ei ole vuosihuolto
- Satulan toppauksessa halutaan aina korjata jotain, hienosäätää. Sitä ei missään nimessä kannata tehdä muuten vain,
Atte muistuttaa.
Satulaa ei myöskään kannata turhaan öljytä, koska nahka vettyy helposti. Hyvä öljyämistahti on muutamia kertoja vuodessa, mutta esimerkiksi satulan säilytys vaikuttaa huoltotahtiin. Lämpimässä satulahuoneessa tai auringossa satula voi kuivua. Parasta satulanhuoltoa onkin huolehtia siisteydestä nihkeällä pyyhkeellä ja satulasaippualla jossa ei ole paljon glysereeniä. Lika kun kuluttaa satulaa ehdottomasti eniten.
Vastinhihnojen vaihto on ajankohtaista jos nahka on halkeillut reunoilta tai hihnoissa on selkeä repeämä. Jos epäilee satulan koko rungon olevan rikki, kannattaa satulaa hieman vääntää ja kuunnella penkistä mahdollisesti lähteviä ääniä. Ehjästä satulasta ei tulisi kuulua rutinaa tai naksumista.
SUNNUNTAINA blogissa Muistilista satulan ostajalle
Kuvissa: Rubin III ja Jenna Tiihonen