Tavallisin sydämen rytmihäiriö on eteisvärinä eli flimmeri, joka on tuttu vaiva myös espoolaiselle Ari Heinilälle. Aktiivisesti urheilevan miehen eteisvärinä diagnosoitiin reilut kymmenen vuotta sitten. Viiden sydämen tähystysoperaation jälkeenkin eteisvärinä alkoi aina uudelleen.
Pari vuotta sitten Heinilän hampaaseen tuli halkeama. Hammaslääkärissä selvisi, että juurihoidettu hammas oli tulehduttanut ikenen. Lopulta Heinilä menetti kolme hammastaan, mutta yllätyksekseen hän huomasi rytmihäiriöiden tulevan entistä harvemmin. Hiljalleen hän pystyi lopettamaan lääkityksen ja urheilemaan entistä kovempaa ilman ikäviä rytmihäiriöitä. Pitäisikö kaikkien eteisvärinäpotilaiden hoito aloittaa kurkistamalla suuhun? Akuutti käy jututtamassa aiheesta Heinilää sekä kardiologian erikoislääkäri Pekka Raatikaista.
Kipeät korvat ja valvotut yöt
Itkuinen ja korviaan valittava lapsi valvottaa koko perhettä. Mikä siis avuksi? Jokaisen kodin lääkekaapista löytyy paras ensiapu äkilliseen välikorvatulehdukseen, nimittäin särkylääke. Tutkimusten mukaan yli puolet korvatulehduksista paranee ilman antibioottikuuria. Siksipä, jos vain lapsen vointi sallii, voi tilanteen kehittymistä seurata kotona muutaman päivän ajan särkylääkkeen turvin. Tulehdus menee hyvässä lykyssä ohitse ja turhalta antibioottikuurilta voidaan välttyä. Entä vieläkö lasten korviin laitetaan putkia korvatulehdusten välttämiseksi? Lue lisää: Kipeät korvat ja valvotut yöt
Mindfulness auttaa irti masennuspuheesta
Masennus on vakava sairaus, joka ei jätä potilasta helposti rauhaan. Jopa puolet ensimmäisestä masennuksesta toipuvista sairastuu uudelleen. Marjo Laurilalla on ollut nuoruudesta lähtien toistuva masennus, joka diagnosoitiin vasta muutama vuosi sitten. Hän halusi päästä eroon masennusjaksoista ja kokeili mindfulnessia eli tietoisuustaitoharjoituksia. Millaisista harjoituksista oikein on kyse ja saiko Marjo masennuksensa kuriin?
B-vitamiineilla yllättävivä terveysvaikutuksia?
B-ryhmän vitamiinien ja erityisesti B12-vitamiinin, folaatin ja foolihapon merkitys terveydelle on noussut viime aikojen tutkimuksissa esiin. Liian alhainen fooolihapon ja B12-vitamiinin saanti saattaa olla yhteydessä jopa masennukseen. Verenpaineen kannalta B-vitamiineja ei ole pidetty erityisen tärkeinä. Vuonna 2012 Circulation-lehdessä julkaistu tutkimus osoitti kuitenkin yllättävästi, että B-vitamiinit saattavat alentaa verenpainetta. Mutta kannattaako B-vitamiinit ottaa purkista vai ravinnon mukana?Omalääkärin vastaanotto
Omalääkärin vastaanotolla pohditaan tällä kertaa, miksi naisella on käheä puheääni. Lisäksi Risto Laitila ja Mikko Penttilä pohtivat lisäkilpirauhaseen ja kynsisieneen liittyviä kysymyksiä.
Akuutti, TV1 maanantaina 9.3. klo 18:30.
Lisää ohjelmasta





