Hyppää pääsisältöön

Kiina demokratiaa vastaan

Toukokuussa 2014 julkaistiin Pekingissä Selonteko Kiinan turvallisuudesta (Zhongguo guojia anquan yanjiu baogao), toiselta nimeltään Kansallisen turvallisuuden sininen kirja. Artikkelikokoelman päätoimittajana on toiminut Liu Hui Kiinan kansainvälisten suhteiden instituutin strategian ja turvallisuuden tutkimuskeskuksesta. Instituutti on lähellä Kiinan kommunistista puoluetta, ja siten sen tutkimukset ja raportit heijastelevat melko tarkasti puolueen näkökantoja.

450-sivuisessa selonteossa käsitellään laajasti Kiinan ulkoiseen ja sisäiseen turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Keskeisellä sijalla ovat Kiinan kaupalliset, poliittiset ja sotilaalliset suhteet sille tärkeisiin valtioihin ja alueisiin, kuten Yhdysvaltoihin, Japaniin, Eurooppaan, Afrikkaan, Venäjään, Intiaan, Lähi-Itään sekä Kaakkois-Aasiaan.

Kirjassa käsitellään perusteellisesti myös maan sisäiseen turvallisuuteen liittyviä uhkatekijöitä, joista tärkeimmät kytkeytyvät ympäristökysymyksiin, terrorismiin ja demokratiaan. Tässä ohjelmassa keskitymme demokratiaan Kiinan sisäisenä uhkatekijänä.

Kyllä, demokratia koetaan Kiinan kommunistisen puolueen taholta maan sisäisenä turvallisuusuhkana. Siis länsimainen perustuslaillinen demokratia, joka perustuu monipuoluejärjestelmään, vaaleilla valittavaan eduskuntaan, riippumattomaan oikeuslaitokseen ja vapaaseen mediaan, tiedonvälitykseen. Juuri nämä asiat puuttuvat kiinalaisesta yhteiskunnasta. Se on diktatuuri. Ja sillä on diktatuurin ongelmat.

Ote selonteon tekstistä: ”Marxismilla on vakaa ja hallitseva asema Kiinan ideologisessa kentässä. Kuitenkin erinäisistä monimutkaisista kansainvälisistä ja kansallisista olosuhteista johtuen Kiinan ideologinen turvallisuus on uhattuna länsimaisen kulttuurihegemonian ja länsimaisen demokratian taholta.”

Ensinnäkin, Kiinalla ei ideologisesti ole ollut enää pitkään aikaan oikeastaan mitään tekemistä marxilaisuuden kanssa. Taloudeltaan Kiina on markkinatalousmaa. Sosialismin kauden edut on pääosin purettu: ei ole enää ilmaista terveydenhoitoa eikä koululaitosta. Kaikki maksaa. Edeltävässä sitaatissa mainittu ”marxilaisuus” tarkoittaa tässä yhteydessä vain sitä, että Kiina on yksipuoluemaa, diktatuuri. Tarkasti ottaen oikeistodiktatuuri. Vallassa olijat eivät halua luopua saavutetuista eduistaan, kuten sanonta kuuluu. Puolue vastustaa juuri siksi länsimaista moniarvoista demokratiaa. Samoin kuin riippumatonta ammattiyhdistysliikettä ja useimpia kansalaisjärjestöjä ja niiden toimintaa. Eräässä mielessä Kiinan tärkein ideologia näinä aikoina on nationalismi.

Demokraattiset uhkatekijät on selonteossa jaettu neljään ryhmään:

Ensiksi, selonteon mukaan Kiina on ollut viimeistään vuodesta 1949 lähtien jatkuvan ja kiihtyvän länsimaisen demokratiatuputuksen uhri. Toisin sanoen länsimaat yrittävät kiinalaisten mielestä demokratisoida Kiinaa kaikin mahdollisin keinoin. Selonteko tulkitsee tällaisen vaikuttamisen uuskolonialismiksi. Suurimmat syytöksen kohdistuvat Yhdysvaltoihin.

Yhdysvallat on itse asiassa nykyisin lähes ainoa länsimaa, joka painokkaasti kritisoi johtajiensa suulla Kiinan diktatuuria ja maan ihmisoikeusongelmia. Muiden valtioiden johtajien suut pysyvät supussa. Eri maiden hallitukset ja yritykset eivät juurikaan kritisoi Kiinan poliittista järjestelmää, koska ne pelkäävät menettävänsä taloudellisia etuja. Esimerkiksi taannoisessa Davosin kokouksessa Sveitsissä tammikuussa 2015 Foreign Policy -lehden toimittaja Isaac Stone Fish ei saanut Kiinan poliittista systeemiä koskevia kriittisiä kommentteja kokouksen tärkeimmiltä osallistujilta juuri tästä syystä.

Turvallisuuspoliittisen selonteon mukaan kirosanoja ovat sellaiset käsitteet kuin ”vapaus ja demokratia”, ”värivallankumoukset”, ”demokratia ja ihmisoikeudet”. Kiinalaisten mielestä länsimaat puuttuvat jatkuvasti Kiinan sisäisiin asioihin, muun muassa kommentoimalla Kiinan ihmisoikeustilannetta tai Hongkongin epädemokraattista vaalitapaa.

Kuunnellaan, mitä Kiinan kommunistisen puolueen tutkijat ajattelevat länsimaista:

”Länsimaat eivät ole hetkeksikään hellittäneet Kiinaan kohdistuvasta demokratian tuonnista. Ne käyttävät modernia tiedonvälitystä ja kulttuurituotteita tuodakseen Kiinaan aggressiivista länsimaista propagandaa, joka pitää sisällään demokratiaa ja ihmisoikeuksia korostavan arvonäkökulman. Ne saarnaavat myös ”ideologioiden loppumista”, ”länsimaista perustuslaillista demokratiaa”, ”yleismaailmallisia arvoja” ja uusliberalismia, ja ne epäilevät Kiinan talousreformia sekä sosialismia kiinalaisin erityspiirtein. Länsimaat hyökkäävät aggressiivisesti demokratian varjolla Kiinan sisäpolitiikkaa vastaan.”

Teksti on sanalla sanoen vainoharhaista. Meillä Suomessa perustuslaillinen demokratia on normaali olotila, tapa ratkoa yhteisiä asioita. Kiinan kommunistiselle puolueelle se on pahin mahdollinen ideologinen uhkatekijä.

Muutaman viime vuoden aikana, uuden puoluejohtaja ja presidentti Xi Jinpingin toimesta, Kiinan ideologista kontrollia on tiukennettu huomattavasti. Siihen ovat vaikuttaneet mutkan kautta muun muassa Arabikevään tapahtumat Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Monet lehtimiehet, yliopistojen opettajat, uskonmiehet, ihmisoikeusasioihin erikoistuneet lakimiehet, vähemmistökansallisuuksien edustajat, taiteilijat, kirjailijat ja elokuvantekijät ovat joutuneet vaikeuksiin puolueen kanssa. Osa istuu tekaistujen todisteiden takia tuomioitaan vankilassa, jotkut eivät pääse matkustamaan ulkomaille, toiset ovat menettäneet työnsä. Puolueen rangaistuskeinot ovat monet. Toisaalta vuonna 2014 kiinalaiset tekivät yli 100 miljoonaa matkaa ulkomaille työn tai vapaa-ajan puitteissa. Kiina on monien ristiriitojen maa. Ja puolue pelkää yksinvaltaisen asemansa puolesta.

Naapurimme Venäjän kehitys on ideologisella saralla ollut viime vuosina matkalla yhä tiukempaan suuntaan. Tiedotusvälineitä on lakkautettu, toisinajattelijoita ja poliitikkoja murhattu, koko yhteiskuntaan on luotu pelon ilmapiiriä. Jos tämä meno jatkuu, kohta kukaan Venäjällä ei uskalla avata suutaan, vastustaa Putinin politiikkaa. Venäjä on mitä ilmeisimmin matkalla takaisin diktatuuriksi. – Diktatuurien ja autoritaaristen hallintojen ihailijoita löytyy nykyisin ympäri maailmaa. Viime aikoina muun muassa Unkarin, Kreikan ja Turkin johtajat ovat ilmaisseet pitävänsä esikuvinaan juuri Kiinan ja Venäjän järjestelmiä. Eivät siis demokraattisia arvoja. Tämä on tietysti huolestuttavaa.

Toisena merkittävänä uhkatekijänä Kiinan vakauden kannalta selonteko nostaa esille jo mainitun länsimaisen kulttuurihegemonian. Niin sanotun soft powerin eli pehmeän voiman. Tälläkin rintamalla Kiinan päävihollinen on Yhdysvallat.

Pehmeä voima koostuu monista elementeistä. Kuten kirjoista, elokuvista, musiikista ja kaikista kulttuurituotteista. Kiinalaisten mielestä ne kantavat muassaan läntisiä arvoja, demokraattisia arvoja. Myös radio- ja tv-ohjelmat kuuluvat tähän pehmeän voiman piiriin. Samoin opetusmateriaalit ja opetustyö ylipäänsä.

Sitaatti selonteosta: ”Yhdysvallat etunenässä länsimaat käyttävät välineinään muun muassa radiota, opetusmateriaaleja ja monia muita tapoja propagoidakseen maailmalle kapitalistisen luokan ideologiaa. Kaikki tämä muodostaa vakavan uhan kiinalaiselle elämänmuodolle, kulttuurille ja ajattelutavoille, ja erityisesti sosialistiselle arvomaailmalle.”

Melkoista hurskastelua. Eihän Kiina ole ollut enää vuosikymmeniin sosialistinen maa! Mutta toki moniarvoisuus on uhka diktatuurille, olipa tuo diktatuuri minkä värinen tahansa tai sijaitsipa se missä tahansa maailman kolkassa.

Kiinalla on tunnetusti jo pitkään ollut alemmuuskomplekseja amerikkalaisen kulttuuri- ja viihdeteollisuuden edessä. Nykyisin Kiinan kommunistinen puolue pyrkii tuomaan omia näkemyksiään esille länsimailla muun muassa omien televisiokanaviensa, lehtiensä ja Kungfutse-instituuttiensa avulla. Kiinan satsaus pehmeään voimaan on ollut viime vuosina mittava. Kyseessä on eräänlainen vastahyökkäys lännen median ylivaltaa vastaa maailmalla hieman Al-Jazeeran tapaan.

Selonteossa syytetään naiivisti länsimaita Kiinan erilaisista yhteiskunnallisista lieveilmiöistä, kuten rahanpalvonnasta, ahneudesta, itsekkyydestä, hedonismista, korruptiosta ja uhkapelien harrastamisesta. Nuo kaikki ovat kyllä ongelmia Kiinassa, mutta ne ovat ihan omasyntyisiä sellaisia. Ne kuulemma heikentävät selonteon mukaan ”sosialismia ja kommunististen ihanteiden voimaa”.

Kolmantena isona uhkatekijänä Kiinan vakaudelle mainitaan internet, ja siihen läheisesti liittyvät sosiaaliset mediat. On totta, että myös Kiinassa informaatioteknologian kehitys on ollut nopeaa ja sillä on ollut valtava vaikutus Kiinan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ihmiset ovat voineet somen välityksellä kritisoida vallitsevia oloja melko vapaasti nimimerkkien suojasta käsin ja vaikuttaa jopa kommunistisen puolueen päätöksiin, ainakin joissakin tapauksissa.

Mutta erityisesti viime aikoina kommunistinen puolue on pyrkinyt panemaan vapaan digikirjoittelun aisoihin. Tämän vuoden alkupuolelta lähtien esimerkiksi sikäläisen Twitterin eli Weibon käyttäjien on rekisteröidyttävä palveluntarjoajalle omalla nimellään. Myös internetin käyttöä rajoittavan Suuren palomuurin eli sensuurin ohittamisesta pyritään tekemään yhä vaikeampaa.

Sitaatti selonteosta: ”Kiinan kommunistinen puolue ja hallitus vastaavat informaation levityksestä ja kontrollista maassa, ja sillä on niihin täydellinen hallintaoikeus.”

Saa nähdä miten tässä taistossa käy. Internet on joka tapauksessa vaikea kahlittava. Se tietää hyvää demokraattisille ajatuksille, moniarvoisuudelle.

Lanxin Xiang, kiinalaissyntyinen Washingtonissa toimiva tutkija toteaa selonteosta:

”Selonteon julkaiseminen on aiheuttanut suurta vahinkoa Kiinan kansainväliselle imagolle. Vieläkin painokkaammin pitää sanoa, että se osoittaa kuinka takapajuista ja epäoivaltavaa Kiinan kansallinen turvallisuusajattelu on 21. vuosisadalla.”

Neljäntenä uhkatekijänä Kiinan ideologiselle tilanteelle selonteko nostaa esiin ulkomaisten uskontojen läsnäolon Kiinassa. Selonteossa niitä ovat vain kristinuskon eri muodot ja islam. Yli 2000 vuotta sitten Intiasta saapunutta buddhalaisuutta ei sitä vastoin mainita ollenkaan: sitä pidetään jo täysin kiinalaistuneena ulkomaislähtöisenä uskontona. Mitä se tietysti onkin. Maan omaperäisistä uskonnoista ei puhuta mitään.

Kyse ulkomaisten uskontojen kohdalla on lähinnä siitä, että puolue näkee niissä ideologisen uhkatekijän, joka voisi liittyä länsimaiseen demokratiaan tai ääri-islamilaiseen terrorismiin. Ja puolue haluaa varmistaa, että näiden uskontojen toiminta on Kiinan kommunistisen puolueen hallinnassa. Esimerkiksi Kiinan katolinen kirkko on jakautunut kahteen osaan: toinen niistä vannoo uskollisuuttaan Kiinan kommunistiselle puolueelle; toinen, maanalainen kirkko, taas on uskollinen Vatikaanille ja paaville. Ja tätä Kiina ei hyväksy. Toisin sanoen Kiina näkee maanalaisen katolisen kirkon uhkatekijänä, koska se tavallaan tottelee ulkomaista isäntää. Voi olla sillä tavalla arvaamaton. Sama koskee protestanttisia kristillisiä herätysliikkeitä Kiinassa. Osa niistä toimii maan alla eikä piittaa kommunistisesta puolueesta tuon taivaallista. Kiinan näkökulmasta tällainen on laitonta toimintaa. Etsimättä tulevat mieleen Venäjän uudet säädökset ”ulkomaisista agenteista”: eli osin ulkomaisen rahoituksen piirissä toimivat venäläiset kansalaisliikkeet velvoitetaan rekisteröitymään, jotta niiden rahankäyttöä voitaisiin valvoa helpommin. Putinin hallinnon näkökulmasta Venäjään kohdistuva kuviteltu uhka on lähtöisin länsimaista.

Selonteosssa viitataan myös kolonialismin historiaan Kiinassa ja muuallakin maapallolla. Korostetaan sitä, että vieraat valloittajat tulivat Kiinaan apunaan aseet ja papit eli kristinusko. Ulkomaiset uskonnot nähdään selonteossa eräänlaisena ulkomaisen kolonialismin muotona, ideologiana, joka pyrkii ottamaan marxilaisuuden paikan vallitsevana ideologiana. Selonteossa kritisoidaan myös sitä, että pitkälti amerikkalaisperäiset radio- ja tv-asemat lähettävät Kiinan ulkopuolelta kiinan kielellä kiinalaisille suunnattua uskonnollista propagandaa. Esimerkkeinä mainitaan Amerikan ääni ja monet muut radioasemat.

Uskonnollisen propagandan levittämiseksi Kiinaan salakuljetetaan myös raamattuja ja muuta krintinuskoon liittyvää materiaalia kirjoina, lehtinä ja CD-tallenteina.

Annetaan viimeinen sana tutkija Lanxin Xiangille, joka pitää selontekoa eräänlaisena ”ideologisena sodanjulistuksena länsimaille”:

”Kiinan tulisi käydä kulttuurikeskustelua lännen kanssa tasavertaisista lähtökohdista käsin, eikä kohdella länsimaista kulttuuria jotenkin alempiarvoisena. Yksisilmäinen kiinalainen propaganda toimii kuitenkin juuri näin.”

Pertti Seppälä

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta