Maaliskuun kuudentena 1940 suomalainen neuvotteluvaltuuskunta lähti Moskovaan tavoitteenaan mahdollisimman suotuisa rauha Suomen kannalta. Neuvostoliitto oli asettanut äärimmäisen kovat ennakkoehdot, että se edes suostui neuvotteluihin: Suomen oli luovutettava alueita, joita ei sotimalla ollut menetetty. Maamme hallituksen toinen vaihtoehto oli sodan jatkaminen ja avunpyyntö Englannilta ja Ranskalta, mutta se koettiin vielä huonommaksi.
Alla oleivssa videoklipeissä talvisodan kokeneet Johan Nykopp ja Johan Otto Söderhjelm kertovat rauhanneuvotteluista, jotka käytiin 8.-13. maaliskuuta 1940.
Klipit ovat vuonna 1978 julkaistusta Sodan ja rauhan miehet -sarjan seitsemännestä osasta.
Lähdön aika
Vasta reilu kolmekymppinen diplomaatti Johan Nykopp oli mukana talvisodan rauhanneuvotteluissa Paasikiven avustajana tämän pyynnöstä. Ensimmäisessä klipissä, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, Nykopp kertoo hymyillen matkasta neuvotteluihin, ja kuinka huhumylly neuvotteluista lähti pyörimään.
Moskovassa
Nykopp kertoo toisaalta Suomen, mutta myös Neuvostoliiton tukalasta asemasta maaliskuussa, minkä vuoksi neuvotteluihin ryhdyttiin.
Pelko kansan reaktiosta
Rytin I hallituksen oikeusministeri J. O. Söderhjelmin mukaan hallitusta kiellettiin kävelemästä Helsingin kaduilla rauhanteon jälkeisenä päivänä, sillä kansalaisten mielialaa pidettiin niin vaarallisena. Söderhjelmin mukaan arvio osoittautui vääräksi.