Kaisa Pulakka
Yle
Ruisleipä on äänestyksissä valittu suomalaisimmaksi elintarvikkeeksi. Se on se, mitä ulkomaille muuttaneet eniten Suomesta kaipaavat. Vaikka ruista on viljelty Suomessa rautakaudelta alkaen, se on kuitenkin nuorin meidän leipäviljoistamme. Ja vaikka ruis on nykyään suomalaisuuden symboli, se on maahanmuuttaja, jonka juuret löytyvät kovin kaukaa täältä.
Ruisleipä on leivottu kansallisromanttisista jauhoista ja paistettu suomalaisuuden myyttisessä uunissa. Se on leivottu yksinkertaisista ja vaatimattomista aineksista. Se on sitkeää, hyvin säilyvää ja hapanta – vähän niin kuin me suomalaiset itsekin.
Syyrialainen maahanmuuttaja
Ensimmäinen viljakasvi, jota ihmiset alkoivat viljellä oli ruis. Eufrat-joen alueelta Syyrian Abu Hureirasta on löytynyt 11000 vuotta vanhoja rukiin jyviä.
Eurooppaan ruis saapui paljon myöhemmin. Varhaisimmat tiedot ovat ajalta 600-400 eaa. Antiikin kreikkalaiset kammosivat mielestään pahanhajuista ruispuuroa. Antiikin Roomassa ruis kelpasi vain spelttiin sekoitettuna ja silloinkin kaikkein alimpien luokkien jauhoksi.
Vasta keskiajalla rukiin suosio Euroopassa alkoi nousta. Ruis menestyi sellaisessakin maassa, missä vehnä ei kasvanut ja se kesti huomattavasti karumpia olosuhteita.
Arkiviljaa
Elintason noustessa ruis katosi Länsi-Euroopan jauhopusseista, mutta Keski-Euroopassa ja Skandinaviassa ruis vakiinnutti asemansa. Ruis jätettiin taloon, kun taas vehnä myytiin kaupunkeihin paremman väen käyttöön.
Ei tuu leipä laulamalla muille kun kukolle ja lukkarille
Ruista alettiin suomessa viljellä rautakauden lopulla. Vaikka kauraa, ohraa ja vehnää oli viljelty täällä jo aiemmin, tuli rukiista pian tärkein viljakasvi. Rukiin ylivalta leipäviljana oli suuri - länsimurteissa sanalla jyvä tarkoitettiin ruista. Pohjois-Pohjanmaata ja Lappia lukuun ottamatta ruisleipä oli arkileipänä koko suomessa.
Keskiajalla suomalaiset joutuivat myös maksamaan erityistä ruisveroa. Leipä oli vaurauden symboli. Jos omasi hyvän toimeentulon, sanottiin, että pysyy leivissä. Palkollisena oleminen oli ja on leivissä olemista. Esimerkiksi kruunun leivissä oleva tekee työtä valtiolle. Leipä ansaittiin raa’alla työllä. Ei tuu leipä laulamalla muille kun kukolle ja lukkarille ja kenen leipää syöt sen lauluja laulat.
Ruisleipälautanen
Keskiajalla ruisleipä säästi myös tiskihuolilta. Sitä käytettiin lautasena. Mikäli tarjolla oli jälkiruokaa, onnistui uusi kattaus yksinkertaisesti kääntämällä leipä toisin päin. Ruuan jälkeen lautanen syötiin. Varakkaamman väen pidoista rasvaa imeneet ruisleipälautaset kerättiin ja jaettiin köyhäinapuna.
Rukiiseen ja ruisleipään liittyi monia uskomuksia. Esikristillisellä ajalla rukiin haltijoina tunnettiin Rongotheus eli Runkoteivas ja ruisrääkkä.
Leipää leivottaessa annettiin maanväelle, maahisille etsikkoantimet. Leipää leikatessa saatiin ensimmäisenä kasvukannikka, joka annettiin lapselle. Toinen ja kolmas pala olivat karjalassa lempipaloja, papinpaloja tai unipytkyjä, joista sai apua lemmenasioihin. Viimeistä palaa, eli kitistyskannikkaa vältettiin. Se pysäytti kasvun ja sen syöminen saattoi aiheuttaa myös leivän loppumisen.
Joulupirtti koristeltiin rukiin oljilla ja kattoon ripustettiin himmeli. Tupaantuliaisiin vietiin tuliaisina rukiinen leipä, suolaa ja halko. Ympäri vuoden liittyi kalenteripäiviin rukiin kylvöön ja käyttöön liittyviä uskomuksia.
Paholaisen pieru
Hapan, täysjyvärukiinen reikäleipä on suomalainen erikoisuus. Samankaltaista leiväntekotapaa ei muualla maailmassa juuri enää tunneta, mutta ruisjauhoja toki käytetään leivontaan muuallakin. Pumpernickel tarkoittaa muutakin kuin sitä imelän vaaleanpunaisella kuorrutteella päällystettyä leivonnaista. Saksassa pumpernickel on ruisleipä, jossa käytetään kokonaisia rukiin jyviä. Pumpernickel sanan uskotaan tarkoittaneen alun perin paholaisen pierua.
Kesäkeiton syvin olemus: Santeri Vuosaran resepti Ruisleipä 2.0
Yle Radio 1 Kesäkeiton syvin olemus: Ruisleipä 09.03.2015 klo 17.40 ja 14.03.2015 klo 22.45
Yle Areena: Kesäkeiton syvin olemus: Ruisleipä alkaen 06.03.2015 klo 12.00 kuunneltavissa 30vrk.
LÄHTEET:
Toussaint-Samat Maguelonne: The History of Food. Wiley-Blackwell 2008.
Standage Tom: Ihmiskunnan syötävä historia. Suom. Leena Teirioja. Into 2013
Rauramo Ulla: Ruis. Suomalaisten salainen ase. Atena 2003.
http://en.wikipedia.org/wiki/Pumpernickel
