Hyppää pääsisältöön

Slash kutsui Michael Monroen vieraakseen jäähallikeikalle

Michael Monroe avaa illan kitaristivirtuoosi Slashin kutsumana Helsingin Jäähallissa torstaina 28. toukokuuta. Konsertin liput ovat myynnissä Lippupalvelussa.

Michael Monroe ja Slash Ruisrockissa. // Kuva: Tomi Mikola

Slash on
tunnustautunut Michael Monroen faniksi ja miehet ovat ystäviä jo vuosikymmenten
takaa. Suomen keikalleen Slash halusi saada jälleen vieraaksi nimenomaan
Monroen yhtyeineen, kuten edellisellä vierailullaan Hartwall Arenassa pari
vuotta sitten. Tuolloin Monroe nousi lavalle yleisön yllätykseksi vielä
Slashinkin setin aikana nostaen keikkahurmoksen huippuunsa. Nähtäväksi jää
millaisia yllätyksiä on tällä kertaa luvassa. Rokkarit ovat esiintyneet aikoinaan
yhdessä myös Turun Ruisrockissa.

Michael Monroe on aloittanut tällä viikolla uuden albuminsa studiosessiot
Göteborgissa tuottaja Chips Kiesbyen kanssa. Slash puolestaan julkaisi viime
syyskuussa kolmannen sooloalbuminsa World On Fire, joka on jatkoa vuonna 2010
alkaneelle yhteistyölle laulaja Myles Kennedyn ja The Conspiratorsin kanssa.