Heidi Sommar
Yle
”Karkkilan pässi” oli yksi niistä höyryvetureista, jotka kulkivat Hyvinkään ja Karkkilan välille perustettua yksityistä rautatietä. Vuonna 1912 käyttöön vihitty rata kuljetti kuusi vuosikymmentä matkustajia, tavaraa sekä postia. Lyhytfilmi Juna iltapäivään tekee kunniaa vanhalle radalle ja sen ”uutterille höyryhevoille”.
"Tämä elokuva on kunnianteko uutterille höyryhevoille, jotka puskevat omaa kaitaa rataansa, taakkaansa uskollisesti vetäen, halki nykypäivän. Ja niille miehille, työntekijöille, joiden käsnäiset kädet ovat kapearaiteisen radan syke.”
Uljailla saatesanoilla alkava filmi kertoo Hyvinkään ja Karkkilan välillä kulkeneen yksityisen rautatien vilkkaasta historiasta sekä sen hiipuvasta arjesta vuonna 1966.
Hyvinkään–Karkkilan rautatie (aikaisemmalta nimeltään Hyvinkään–Pyhäjärven rautatie) rakennettiin aikoinaan teollisuuden tarpeisiin. Karkkilassa sijaitseva Högforsin metallitehdas ja Suomen suurin maatila Kytäjän kartano tarvitsivat tuotteilleen kuljetusyhteyden. Hevosilla kuljettaminen oli hidasta, kallista ja raskasta, joten avuksi otettiin höyryhevot ja yksityinen junarata.
Tämä elokuva on kunnianteko uutterille höyryhevoille, jotka puskevat omaa kaitaa rataansa, taakkaansa uskollisesti vetäen, halki nykypäivän. Ja niille miehille, työntekijöille, joiden käsnäiset kädet ovat kapearaiteisen radan syke.
Rata oli myös postikuljetusten ja matkusjaliikenteen ahkerassa käytössä. 1940-luvun puolivälissa radalla kuljetettiin lähes 200 000 matkustajaa vuodessa. Työtä rata tarjosi noin viidellekymmenelle, kun mukaan lasketaan veturinkuljetttajat, konduktöörit, lipunmyyjät sekä kaluston hoitajat. Moni työntekijä oli rautatien palveluksessa jopa 30 vuotta.
Kevät- ja syystulvat toivat oman haasteensa radan käyttöön. Kytäjän kohdalla rata kulki peltojen poikki, jotka olivat usein veden peitossa. Filmissä nähdään kuinka höyryveturit puskuttavat eteenpäin vesimassojen keskellä.
Rata tuli tutuksi myös presidentti Svinhufvudille, joka matkasi useasti junalla Kytäjän kartanon maille metsästämään. Filmissä kartanon omistajan Väinö Vähäkallion pojanpoika muistelee, kuinka kunniavieras noudettiin aina hevoskyydillä asemalta kartanolle, vaikka kyseessä oli vain muutaman sadan metrin matka.
1950-luvulle tultaessa radan käyttö alkoi hiipua. Matkustamiseen käytettiin yhä enemmän linja-autoja ja postin kuljetuskin hoidettiin autoilla. Vuonna 1961 matkustajaliikenne sekä postin kuljetus lopetettiin.
Elokuvan kuvausten aikaan radalla kulki säännöllisesti enää yksi tavarajunavuoro. Seuraavana vuonna rata lakkautettiin ja viimeinen tavarajuna teki matkansa 1. syyskuuta 1967.
Elokuvan on ohjannut Matti Lehti ja toimittanut Matti Mannila.
