"Äitini ei koskaan ole pyytänyt anteeksi juomistaan, koska hänen mielestään sitä ´ei ole´. Hän on luonut itselleen maailman, jossa asiat - rattijuopumus, kaatumiset ja muut - vain tapahtuvat hänelle." Alkoholistiäidin tytär kertoo lapsuudestaan.
"Äiti joi koko lapsuuteni, ja juominen paheni, kun hän jäi kotiin pikkuveljeni synnyttyä. Hän joi viikon kahden putkia parin kuukauden välein. Olin itse vanhin lapsi ja väistämättä - ainakin tunnetasolla - vastuuta siirtyi minulle liikaa iässä, jossa en ollut siihen valmis. Juomakausina isäni toi meille ruokaa ja vei aamulla kouluun; iltaisin hän pakeni töihin.
Kaikkein ahdistavin tunne ja eniten minua muuttanut asia on, etten aluksi tiennyt, mikä äitiä vaivaa. Ihmettelin, miksi aiemmin minusta kiinnostunut äiti ei enää edes puhu minulle, makaa vaan. Muistan, että äitini ei halunnut katsoa piirrustuksia, joita hysteerisesti tein, jotta äitini kiinnostuisi minusta.
Muistan, että äitini ei halunnut katsoa piirrustuksia, joita hysteerisesti tein, jotta äitini kiinnostuisi minusta.
Selittääkseni asioita keksin mielikuvitustarinan, jossa noita on pistänyt äitini pesukoneeseen ja tullut itse hänen tilalleen. Joskus, kun olin jo vanhempi, minulle kerrottiin, mistä on kyse. En voinut uskoa, että äitini olisi valehdellut minulle. Asian ymmärtäminen kesti pitkään.
Äitini syytti kaikkia ja kaikkea "väsymisestään" - paitsi itseään. Kuten arvata saattaa, näin asiat eivät korjautuneet. Ajattelin koko lapsuuteni, että äitini juo, koska emme siivoa kotona tarpeeksi. Äiti kertoi väsyvänsä jälkiemme siivoamisesta. Murrosiässä aloin ensimmäisiä kertoja kyseenalaistaa ajatusta: eivätkö kaikkien muidenkin vanhemmat joudu tekemään ihan samoja asioita?
Luulen, että äitini ei kestä normaalielämän paineita eikä tiedä muuta tapaa paeta niitä kuin juominen. Ne kulissit, joita äiti pystyi pitämään, olivat aina kunnossa. Toki kaikki naapurit tiesivät; olivat nähneet äidin pyöräilvän viinakauppaan. Selvin päin äitini oli mestarivalehtelija, kertoi mitä uskomattomampia tarinoita naapurustolle kasvojensa mustelmista ja haavoista, auton tai pyörän rikkoutumisista.
Joskus hän selitti, että isäni pahoinpiteli häntä. Joskus soitimme ambulanssin, kun äiti makasi verilammikossa päänsä lyöneenä. On käsittämätöntä, miten hän on selvinnyt kaikista näistä vuosien varrella tapahtuneista onnettomuuksista. Tai miten me lapset olemme selvinneet.
Kaikki alkoholismi on kamalaa, mutta oman lisänsä asiaan tuo se, jos ensisijainen huoltaja on alkoholisti. Selvin päin ollessan äitini oli se, joka pyöritti talouttamme. Osti vaatteet, hoiti harrastukset ja ruuat. Oli todella hellä ja rakastava ihminen, etenkin meille lapsille sekä kotieläimille. Mutta kun piti valita juomisen ja lasten välillä, hän valitsi ensimmäisen.
Kun tajusin mistä on kyse, koin tehtäväkseni pelastaa äitini ja saada hänet lopettamaan juomisen, keinolla millä hyvänsä. Asiasta ei kuitenkaan saanut puhua hänen ollessaan selvin päin.
Uhkasin häntä kaikin mahdollisin keinoin, että saisin hänet hoitoon, jopa viiltelin itseäni.
Äitini ei koskaan halunnut hoitoon. Hän vihasi kaikkea ulkopuolelta tulevaa pakottamista - eikä hänellä ollut mitään tarvetta sellaiseen, kuten ei mitään ongelmaakaan omasta mielestään. Uhkasin häntä kaikin mahdollisin keinoin, että saisin hänet hoitoon, jopa viiltelin itseäni. Ajokortin saatuani ajoin äidin itse katkaisuasemalle.
Kun äiti oli riittävässä humalassa, sain hänet raahattua katkolle, josta hän ei päässyt itse pois, vaan selvisi siellä pari päivää. Lukuisia kertoja lääkärissä tai katkolla ollessamme itkin ja rukoilin lääkäreitä ottamaan äitini väkisin hoitoon. Koskaan siihen ei suostuttu.
Kun ikää tuli lisää, etsin kaikki mahdolliset keinot, joilla olisin saanut äitini pakkohoitoon. Niitä ei ollut. Minulle kerrottiin, että pakkohoitoon pääsee vain, jos on ympäristölleen ja itselleen vaaraksi. Äitini oli vaarantanut henkensä lukuisia kertoja, mutta se ei kuitenkaan riittänyt. Kukaan ei suostunut kirjoittamaan - edes tajuttomalle - alkoholistille pakkohoitolähetettä.
1980-90-luvuilla, kun odottelimme äitiämme katkaisuhoitopaikan aulassa, kukaan ei edes puhunut meille lapsille. Nyt aikuisina olemme veljeni kanssa kouluttautuneita ja työelämässä, kumpikaan ei ole alkoholisoitunut. Miten olisi käynyt laitoksessa tai sijaisperheessä? En voi sietää asennetta, että ihmisiltä "pitää ottaa lapset pois". Ei se ole ratkaisu. Se on rangaistus, joka kohdistuu pahimmillaan lapsiin itseensä.
Muutin pois kotoa heti lukion jälkeen. Toiselle puolelle Suomea, karkuun. Hoidin silti äitini pahoja putkia, autoin katkaisemaan niitä. Voi olla, että toimin tietämättäni edesauttajana juomiselle, mutta toisaalta se mahdollisti sinnittelyn ajan kanssa - että veljeni oli valmis muuttamaan pois kotoa.
Olin tuolloin vahvasti sitä mieltä, että äitini laittaminen pakkohoitoon olisi ratkaissut kaiken. Nyt ajattelen, että se olisi ollut keino saada tilanteeseen helpotusta vähäksi aikaa.
Äidillä oli alkoholismin pahennuttua kaksi keskenmenoa aika myöhäisillä viikoilla, ilman näkyviä syitä. Muistan toisen vauvan nimenkin ja sen, että kertoessaan raskaudestaan äiti oli siinä kunnossa, ettei pysynyt pystyssä. Tällaisessa tilanteessa pakkohoidossa ei ole kyse vain äidin ihmisoikeuksista. Myös syntymättömällä lapselle tulisi olla ihmisoikeudet ja suojelu.
Oma äitiyteni on pelastanut minut. Ja omat lapseni. Ne ovat vetäneet minut pois äitini draamasta. Se alkoi menettää kiinnostavuuttaan, ja nykyään en edes huomaa, etten koskaan soita äidilleni.
Äidin henkinen tila on huonontunut vuosien juomisen ja pään lyömisten vuoksi niin, etten aina tunnista häntä, vaikka näennäisesti hän on edelleen kognitiivisesti taitava. Näemme silloin tällöin, mutta kovin vähän. Tuntuu, kuin olisin tekemisissä kolmekymmentä vuotta vanhemman ihmisen kanssa. Äitini liikkuminen on katkokävelyn vuoksi todella vaikeaa.
Turvattomuuden tunteesta ja liiallisesta vastuusta on seurannut se, että olen edelleen, neljän lapsen äitinäkin, todella herkkä.
On vaikea sanoa, miten tämä kaikki on vaikuttanut minuun. En osaa luottaa toisiin ihmisiin - luotan vain omiin havaintoihini ihmisistä. Tämä on varmasti seurausta tilanteesta, jossa jouduin äitini puheiden sijaan tarkkailemaan sitä, miltä hän näyttää ja mitä hän tekee. Turvattomuuden tunteesta ja liiallisesta vastuusta on seurannut se, että olen edelleen, neljän lapsen äitinäkin, todella herkkä. Välillä varmasti liiankin ymmärtäväinen äiti, jos sellainen voi olla.
Elän itse sellaista tavallaista elämää, josta haaveilin lapsena. Sellaista kuin kaikilla muilla oli. Usein tuntuu silti siltä kuin vain matkisin normaalia elämää, ikään kuin se ei tulisi minulta luonnostaan. Yritän sanoa itselleni, että olen jo kymmenen vuotta elänyt tätä elämää, se on oikeaa elämää.
En ole koskaan säälinyt itseäni, en minä muusta tiedä, ja asiat voisivat olla huonomminkin. Varmasti kaikki kokemani on vaikuttanut suuresti jo ennaltakin herkkään lapseen. Joskus hirvittää ajatella, että esikoispoikani on nyt siinä samassa iässä, jossa minä yritin huutamalla ja itkemällä saada äitiäni lopettamaan juomista; siinä iässä, kun olen yksin käpertynyt lattialle itkemään ahdistustani.
On kamala ajatus, että pieni lapsi joutuu yksin selviämään sellaisen asian kanssa. Lohduttaudun ajatuksella, että minun lapseni eivät joudu koskaan kestämään sellaista. Katson onnellisena, kun he elävät normaalia lapsuutta."
Kirjoittaja on alkoholistiäidin tytär
Faktaa päihdeäideistä ja päihdeperheiden lapsista
- Naisten alkoholinkäyttö kuusinkertaistui vuosina 1968 - 2008. Myös naisten humalajuominen on yleistynyt, ja riskijuomisen yleisyys lisääntyi erityisesti 1990-luvulla.
- Ennen 1970-luvulla alkanutta sukupuolten alkoholinkäyttötapojen lähentymistä ja sen myötä naisten lisääntynyttä alkoholin käyttöä naisten tuli pysytellä raittiina ja hoitaa arjen tehtävät. Jos miesten alkoholiongelmat aiheuttivat perheissä väkivaltaa, riitoja ja köyhyyttä, monilla lapsilla oli kuitenkin äideistä tai mummoista jonkinlainen turva.
- Alkoholia ongelmallisesti käyttävien äitien lasten tapaturmariskin on havaittu olevan yli kaksinkertainen raittiiden äitien lapsiin verrattuna.
- Päihdehoitoa ja huoltoa on myös aika ajoin kehitetty siihen suuntaan, että koko perhe saisi apua, joskaan tämä ei kovinkaan usein toteudu. Oikein toteutetuilla interventioilla olisi mahdollista löytää toimintatapoja, joissa viranomaiset, terveydenhuolto ja nainen itse tekevät yhdessä lapsen turvallisuuden ja terveyden kannalta oikeita ratkaisuja.
- Äitien päihdeongelman yhteyttä lasten sairastavuuteen ja kodin ulkopuolelle sijoittamiseen on tutkittu ja todettu yhteyden olevan selvä: erityisen paljon sairastavuutta havaittiin kodin ulkopuolelle sijoitetuilla päihdeongelmaisten äitien lapsilla.
- Tarkkoja lukuja ongelmaisesta käytöstä on vaikea esittää, mutta esimerkiksi vuonna 2009 terveydenhuollon laitoshoidon tilastoissa alkoholi oli päädiagnoosina 5155 hoitoa tarvinneella naisella, kun vastaava luku laittomien huumeiden kohdalla oli 612 ja lääkeaineiden kohdalla 1005.
- Päihdeperheen lapsen terveyttä rasittavat lapsen arkisen elinympäristön tekijät. Tällaisia voivat olla lapsen kokema jatkuva stressi ja henkinen rasitus, lapsen kotihoidon puutteet, esimerkiksi puutteellinen ravinto tai unen puute, sairaan lapsen huono kotihoito, tai huonot asuinolot.
- Tutkimusten mukaan päihdeperheiden lasten elämää leimaavat vastuunotto aikuisten tehtävistä, arkielämän jatkuva kaoottisuus, sosiaalinen eristyminen, taloudelliset ongelmat ja huoli tulevasta.
Lainaukset ovat THL:n tutkimuksesta; Äidin päihteiden käytön yhteys lapsen kokemiin haittoihin, rekisteritutkimuksen tuloksia. Kirsimarja Raitasalo & Marja Holmila.
Alkoholiriippuvuus - Mitä alkoholiriippuvuus on?
Pullopostia lapsuudesta - yle.fi/pulloposti
