Hyppää pääsisältöön

Säveltäjänä Suomessa - Riikka Talvitien puheenvuoro

Säveltäjä Riikka Talvitie.
Säveltäjä Riikka Talvitie. Kuva: Yle/Laila Kangas riikka talvitie

Kantapöytä-ohjelman suorassa lähetyksessä Musiikkitalon lämpiössä saamme kuulla, mitä suomalaiset säveltäjät tänään ajattelevat. Puheenvuorojen sarjassa keskiviikkona 11. maaliskuuta 2015 vuorossa oli säveltäjä Riikka Talvitie.

Omassa puheenvuorossani käsittelen sitä, miten säveltäjyyttä voisi kehittää. Jos säveltämistä ajatellaan ammattina, yhtenä muiden joukossa, niin miksei sitäkin voisi työstää vastaavasti kuin muita ammatteja: opettajan työ muuttuu, pedagogiat tarkentuvat, terveydenhoitoalan toimenkuvia muutetaan, johtajuutta kehitetään, organisaatiouudistukset ovat arkipäivää. Tässä yhteydessä en tarkoita säveltäjyyden kehittämisellä yksilön toimintaa – jokainen säveltäjä tavallaan kehittää itseään jatkuvasti musiikin sisäisissä asioissa, vaan tarkoitan koko ammattikunnan uskallusta tarkastella omaa työtään suhteessa ympäröivään maailmaan.

Varmasti yksi säveltäjyyttä kahlitseva tekijä on perinteiseen ammattirooliin vahvasti liitetty yksilökeskeisyys, eräänlainen neromyytti. Vaikka meillä nykysäveltäjillä ei enää ole samanlaista asemaa kulttuuriyhteisössä, niin silti me kuvittelemme, että yleisö on kiinnostunut kuulemaan juuri meidän pään sisäisiä ajatuksia ilman, että niiden tulisi mitenkään heijastella ympärillä tapahtuvia muutoksia. Ilman että meidän tarvitsee kohdata ketään. Voisimmeko avoimesti myöntää, että yleisö toivoo meiltä jotain enemmän ja jotain erilaista?

Otetaan esimerkiksi Sibelius, jonka varjossa tässäkin puhun. Monia asioita hän toteutti tuon neromyytin kautta: kiersi maailmaa, käveli luonnossa ja poltti sikareita. Mutta toisaalta monet Sibeliuksen teoista olivat todella arkisia. Hän sävelsi marssin, kun sitä pyydettiin. Tai musiikin teatteriesitykseen, kun kaveri kirjoitti teksti. Hän osallistui erittäin paljon ympäröivän yhteisön toimintaan. Tämä arkinen pienimuotoinen säveltäminen ei missään tapauksessa vähennä hänen suurten teostensa arvoa. Mielestäni me nykysäveltäjät, yhteisönä, olemme määritelleet säveltäjyyden huomattavan paljon kapeammaksi kuin Sibelius konsanaan. Toki poikkeuksiakin on.

Mutta miten ja kuka säveltäjyyttä voisi kehittää? EU-byrokraattisen ajatuksen mukaan yhteiskunnan kehittäminen tapahtuu hankkeiden seurauksena. Esimerkiksi jos hankkeissa kehitetään yrittäjyyttä, niin osallistumalla hankkeisiin säveltäjyys kehittyy yrittäjyyden suuntaan. Jos kuitenkin haluamme uskoa, että taiteella on autonomisena ilmaisumuotona tärkeä asema yhteiskunnan vastavoimana, niin silloin EU-hankemaailma ei ehkä ole paras mahdollinen kehittämisympäristö.

Ehkä meidän tulisi itse ottaa vastuu kehittämistyöstä ja aloittaa kysymällä: Mitä me olemme tekemässä? Kenelle ja minkä vuoksi me sävellämme? Mistä kunkin säveltäjän ilmaisu kumpuaa? Itse asiassa mitä se ilmaisu on, kun se ei ole sanoja?

Vähitellen saamme ehkä rohkeutta vielä vaikeampiin kysymyksiin: Mikä klassisen musiikin ja populaarimusiikin erottaa? Millaisia tabuja nykymusiikissa elää edelleen? Miten yleisön ja säveltäjän välistä luottamusta rakennetaan?

Tähän asti olen puhunut passiivissa yleisesti säveltäjän ammattikuvan kehittämisestä, mutta nyt siirryn yksikön ensimmäiseen persoonaan: mitä minä aion tulevaisuudessa tehdä? Lupaan jokaisessa työssäni, teoksessani ja tehtävässäni etsiä keinoja ja vastauksia siihen, miten ympäröivä elämä voisi kirjoittautua musiikkiini. Suhtaudun vakavasti kuulijoiden taholta tulleeseen palautteeseen ja aion ensisijaisesti kohentaa välejäni yleisön kanssa.

Riikka Talvitie

#sibelius150 #ajassasoi

Kommentit
  • Albert Schnelzerin sävelkielessä on tunnistettavaa omaleimaisuutta

    Albert Schnelzerin musiikki toimii.

    Länsinaapurista kajahtaa taas. Mikäli Albert Schnelzer (s. 1972) ei ole ennestään tuttu tekijä, kannattaa asia korjata pikimmiten. Säveltäjän orkesterisointeja voi nyt makustella Benjamin Shwartzin johtaman Göteborgin sinfoniaorkesterin tuoreella äänitteellä. Albert Schnelzerin sävelkielessä on jotakin, mitä monella muulla nykysäveltäjällä ei ole.

  • Spark-yhtyeen onnistunut monityylinen kokonaisuus toimii

    Spark-yhtyeen monityylinen kokonaisuus riemastuttaa

    "Tanssi on muutakin kuin vain liikettä musiikin tahtiin. Se on intohimoa ja elämänjanoa", pohjustaa Spark-yhtye tuoreimman julkaisunsa esittelytekstissä. No mikä ettei, mutta mahtaako kahden nokkahuilun, viulun, sellon ja pianon muodostaman yhtyeen monityylinen kokonaisuus käydä kuulijan jalan alle? Kyllä. Varsinkin kun se tehdään näinkin antaumuksella ja tyylillä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua