Hyppää pääsisältöön

Aho-vyörytys jatkuu uruilla

Levy-yhtiö BIS on vuosikaudet saattanut runsaasti maailmalle Kalevi Ahon sinfonioita ja konserttoja. Aivan viime aikoina Aho-kuva on täydentynyt pianomusiikkilevyllä, ja nyt uuden urkulevyn myötä Ahosta paljastuu myös käyttömusiikkisäveltäjän piirteitä - hyvällä tavalla.

Kalevi Aho / Jan Lehtola
Kalevi Aho / Jan Lehtola uudet levyt

Urkuri Jan Lehtolan edellinen levytys Kalevi Ahon urkumusiikista keskittyi laajamuotoisempiin teoksiin. Nyt ohjelmistossa on tiiviimpää musiikkia monenlaisiin tarkoituksiin, kuten kolme häämarssia, pari muistoteosta, Forssan urkujen vihkiäiskappale, ystävien tilauksia ja kaupanpäällisiksi Bachin Kunst der Fugen keskeneräisen Contrapunctuksen tyylinmukainen täydennys.

Ohjelmiston ei liene tarkoituskaan vakuuttaa draaman kaarella. Lavean sointuisasta nyky-Ahosta hypätään tonaalisiin häämarsseihin, ja 70-luvun harmaasävyissä pauhaava Ludus Solemnis vaihtuu äkisti sointuisaksi surumusiikiksi.

Urkuri Jan Lehtola kuitenkin kaivaa Helsingin Paavalinkirkon uruista rekisteröinnit, jotka palvelevat teosten ominaislaatuja. Tummaksi sävelletyn kromatiikan Lehtola pitää riittävän kirkkaana, kun taas linjakkaammissa teoksissa hän leikkii sävyillä. Petri Komulaisen käyrätorvi ja Jussi Vuorisen pasuuna yhdistyvät urkujen sointiin saumatta - myös äänityksessä.

Kokonaisuus ei ole maailman etevin urkuresitaali, mutta Kalevi Ahon BIS-uraan se kyllä sopii. Ison sinfonikon maanläheinen, käyttömusiikillinen, musikanttinen puoli tulee kauniisti dokumentoitua.

Kalevi Aho: Urkumusiikkia. - Jan Lehtola, urut, sekä Petri Komulainen, käyrätorvi, Jussi Vuorinen, pasuuna, Kaija Saarikettu, viulu, ja Anna-Kaisa Pippuri, oboe. (BIS-1966)

Kuuntele Uudet levyt 13.3.2015, toimittajana Kare Eskola.

  • Kapellimestari Juha Kangas on Kokkolan musiikkielämän rakentaja – Musiikin syntymäpäiväkalenteri

    Onnittelemme syntymäpäivänä 27. marraskuuta!

    Kun kapellimestari Juha Kangas palasi viuluopintojen jälkeen Helsingistä takaisin Keski-Pohjanmaalle, hän ryhtyi Kokkolassa viuluopettajan työn ohessa Keski-Pohjanmaan musiikkiopiston oppilasorkesterin kapellimestariksi. Työskentely lapsiorkesterin kanssa oli alusta pitäen tavoitteellista ja johti lopulta Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin syntymiseen ja orkesteritoiminnan vakiintumiseen Kokkolassa.

  • Kaari-ensemble koostaa taidokasta audiomosaiikkia

    Kaari-ensemble koostaa taidokasta audiomosaiikkia

    Saara Aittakummun ja Laura Salovaaran vuonna 2008 perustama sopraano- ja alttolaulajista koostuva Kaari-ensemble jatkaa tasaista kehittymistään. Salovaara vastaa ensemblen kuorosoinnin kehittämisestä ja kuoronjohtaja Aittakumpu jakaa aikansa muun muassa Polyteknikkojen Kuoron, Kamarikuoro Kampin Laulun ja mieskuoro Valkian kesken.

  • Anna Clyne jatkaa orkesterimusiikissaan elektroakustisten teostensa äänimaailmaa

    Anna Clyne jatkaa orkesterimusiikissaan elektroakustisten te

    Isobritannialainen säveltäjä Anna Clyne tuli ensin tutuksi etenkin elektroakustisen musiikin tekijänä, mutta on sittemmin päässyt näyttämään kyntensä myös orkesterimusiikin alueella. Uusin julkaisu tehnyt tuloaan jo kauan. Käytännössä se on kooste Clynen teosten orkesteritaltioinneista vajaan kymmenen vuoden ajanjaksolta neljän eri kapellimestarin johtamana.