Hyppää pääsisältöön

Milloin työmuisti tilttaa? Prisma Studion koehenkilön muistitestin tulokset

Sofia Kilpikivi Työterveyslaitoksella
Testit tehty! Sofia Kilpikivi Työterveyslaitoksella Kuva: Yle/ Minna Dufton sofia kilpikivi ttl

Sofia Kilpikivi oli Prisma Studion koehenkilönä muistin tilttaustestissä. Sofian viikkoa kuormitettiin tutkijoiden avustuksella räätälöidyllä viikko-ohjelmalla, johon kuului ylitöitä, yllätystehtäviä ja valvomista - tämän kaiken vaikutusta koehenkilön muistiin tutkittiin Työterveyslaitoksen muistitehtävien avulla. Oliko tilttaustesti nimensä veroinen? Miten multitaskaajamme pärjäsi muistitestissä?

- Tulokset olivat yllättävän selviä. Varsinkin muistivirheiden määrä kasvoi, asiantuntijanamme ollut Työterveyslaitoksen johtava psykologi Teemu Paajanen toteaa.

Muistitestit tehtiin ennen ja jälkeen koeviikon, ja Sofian tuli testata muistia jokaisena koepäivänä erikseen, aamuin-illoin.

Sofian viikkoa kuormitettiin monin tavoin. Maanantaista keskiviikkoon työpäivät olivat muistitutkijoiden avulla laadittu "erittäin kuormittaviksi ja ylipitkiksi" - lisäksi annoimme toimituksen taholta yllätystehtäviä, joita piti suorittaa yöllä yhden-kahden aikaan. Koeviikkoa edeltävänä viikonloppuna tuli ottaa rennosti ja välttää alkoholia. Muistitestit tehtiin ennen ja jälkeen koeviikon, ja Sofian tuli testata muistia jokaisena koepäivänä erikseen, aamuin-illoin.

Muistin kuormittumista testattiin Työterveyslaitoksen testeillä:

Muistitestissä koehenkilö opetteli aamulla suuren määrän sanapareja ja pyrki tämän jälkeen palauttamaan mieleen mahdollisimman monta assosiaatiota. Illalla sanapareja kysyttiin uudelleen. Tuloksista voidaan nähdä kuinka tehokkaasti sanaparien oppiminen ja mieleenpalauttaminen sujuu. Tehtävänvaihtopelissä taas mitattiin reaktioaikoja eri tehtävien vaihtamisen välillä. Reaktioajoissa ei ollut suurta muutosta, sen sijaan muistia mittaavissa testeissä tulos oli Paajasen mukaan siis jopa yllättävä:

erityisesti toisen koepäivän, tiistain, aikana muistin tarkkuus ja toiminta heikentyivät. Virheet suorituksessa kasvoivat ratkaisevasti. Tilttauskuuri puri myös muistin toiminnan nopeuteen: hidastumista oli selvästi havaittavissa - etenkin aamuisin.

Sofia Kilpikivi muistitesti TTL
Muistin tarkkuudessa oli heikentymistä. Sofia Kilpikivi muistitesti TTL Kuva: TTL/ Teemu Paajanen sofia kilpikivi muistitesti ttl
Sofia Kilpikivi muistitesti Ttl
Muistivirheiden määrän kasvussa tulokset näkyivät selvästi. Sofia Kilpikivi muistitesti Ttl Kuva: TTL/ Teemu Paajanen sofia kilpikivi muistitesti ttl
Sofia Kilpikivi muistitesti TTL
Muistin toiminnassa näkyi hidastumista, etenkin aamuisin. Sofia Kilpikivi muistitesti TTL Kuva: TTL/ Teemu Paajanen sofia kilpikivi muistitesti ttl

Miksi työmuistimme sitten kuormittuu? Muistiliitossa todetaan, että yleisin työikäisten kokemien muistiongelmien syy on erilaisista häiriötekijöistä johtuva keskittymisen puute ja työmuistin kuormittuminen: jos ei ehdi painaa asiaa mieleen, se ei sinne jääkään. Työmuistia käsittelemme yleensä lyhytkestoisen muistin avulla.

Nykyään yhä useampi toimii tietotyössä ja käsittelee monenlaista informaatiota samanaikaisesti. Paajasen mukaan sirpaleinen työ rasittaa työmuistia, jonka kapasiteetti on rajallinen. Sähköposti ja sosiaalinen media ovat Paajasen mielestä tärkeimmät tai pahimmat tietotyön katkaisijat.

Monelle jatkuvasta "tarkistelusta" tulee kuitenkin tapa. Ehkä tätä kannattaisi siis itse kunkin miettiä?

- Keskeytys on muistille pahinta silloin, kun monta asiaa tulee limittäin hoidettavaksemme. Tämä on tiedonkäsittelyn kannalta huonoin vaihtoehto, summaa Paajanen.

Jos haluat keskeytyksiltä ajattelurauhaa tulosta ovikyltti työpaikallesi:

Rauhoita työntekoasi ja tulosta Prisma Studion ovikyltti

Negatiivinen stressi huolestuttavaa

Teemu Paajanen toteaa kuitenkin, ettei multitaskaus ei ole sinänsä huono asia, jos työ on hallussa ja tekemisessä on hyvä fiilis. Mutta monen asian päällekkäisyys yhdistettynä jatkuvaan negatiiviseen stressiin on kuormittavaa. Ja haitallista muistille ovat yleensä nimenomaan jatkuvat keskeytykset.

- Muistipulmia tulee, kun töissä kuormitukseen liittyy pitkittynyt negatiivinen stressitila. Siksi onkin suositeltavaa pitää taukoja. Joustavat työajat voivat myös Paajasen mukaan lisätä stressitilaa siinä tapauksessa, jos kokoajan miettii työasioita.

Omiin muistivarantoihin ja aivoterveyden ylläpitoon kannattaa panostaa.

- Kannattaa miettiä, miten autan muistin toimintaa tänäpäivänä. Eli rentoutuminen ja työajatuksista irtipäästäminen on tärkeää. Pitkällä tähtäimellä on taas syytä huolehtia fyysisestä kunnosta ja terveellisistä ruokatottumuksista. Myös aivojen "käyttäminen" on tärkeää.

Ylikuormittumisen merkit kannattaa opetella tunnistamaan

Koehenkilömme ylikuormitus oli lyhytkestoista, ja palautuminenkin oli nopeaa.

Teemu Paajanen Prisma Studiossa
"Milloin kuminauha napsahtaa poikki?" Studiossa asiantuntijamme Teemu Paajanen. Teemu Paajanen Prisma Studiossa Kuva: Yle/ Emilia Cronvall teemu paajanen

Entä mistä sitten tunnistaa, että pään ylikuumeneminen on uhkaamassa?

- Ylikuormittuminen antaa merkkejä itsestään, silloin kun unohtelee toistuvasti, eikä enää pysty keskittymään, tuntuu, että kaikkea on liikaa.

Myös kun töissä tulee aiempaa enemmän toimintavirheitä, sähköpostit lähtevät aina matkaan ilman tarvittavaa liitetiedostoa, tämä kielii ylikuormittumisesta.

Mielen tueksi kognitiivista ergonomiaa?

Muistitutkijat ovat tarjonneet työelämän tueksi kognitiivista ergonomiaa. Työterveyslaitoksellakin on viime aikoina paneuduttu ihmisten ja erilaisten laitteiden vuorovaikutukseen ja muistin kuormittavuuden vähentämiseen kognitiivisen ergonomian avulla.

Siinä, missä fyysistä ergonomiaa huolletaan työasentoa kohentamalla, kognitiivinen ergonomia keskittyy järjestelmien ja niiden käyttöliittymien sopeuttamiseen vastaamaan ihmisen tiedonkäsittelyn ominaispiirteitä. Olennaista on suunnitella työolosuhteita myös tiedonkäsittelyn kykyjen - ja rajoitusten ehdoilla. Erilaisten laitteiden toimintaa voidaan tarkastella siten, että niiden avulla tehtävät voidaan suorittaa mahdollisimman sujuvasti, virheettömästi ja ilman turhaa kuormittumista.

Muistiliitollakin on kognitiivisen ergonomian huoneentaulu.

Urakka ohi - studiokeskustelu porautuu muistin tilttaamiseen ja työhyvinvoinnin ylläpitämiseen

Koeviikko osoittaa, että nuoren ja hyväkuntoisen ihmisen muistin toimintaa voidaan häiritä ylikuormituksella. Koehenkilömme Sofia palautui onneksemme tilttaustestistä nopeasti, olihan kuormitus lyhytkestoista. Kilpikiven viikolle osui sattumalta myös ammatillinen näyttökoe, personal trainer -kokeen tunnelmia verotti hivenen väsymys - mutta koe meni läpi - onnittelumme!

Sofia Kilpikivi, Pekka Pohjakallio, Teemu Paajanen Prisma Studiossa
Helpottuneen koehenkilömme Sofia Kilpikiven lisäksi työhyvinvointia ja muistin kuormittumista ovat pohtimassa Pekka Pohjakallio ja Teemu Paajanen. Sofia Kilpikivi, Pekka Pohjakallio, Teemu Paajanen Prisma Studiossa Kuva: Yle/ Emilia Cronvall pekka pohjakallio

Bloggari, free-toimittaja ja personal trainerin urakka Prisma Studiossa on onnellisesti ohi.

Miltä Sofian viikko näytti: tunnelmat ja pohdintaa sekä muistin kuormittumisesta että työhyvinvoinnin ylläpitämisestä Prisma Studiossa.

Sofian matkassa koeviikon aikana kulkenut toimittaja pohtii näkökulmassaan multitaskingia ja työmuistin kuormittumista.

Prisma Studion: Aivot höyryää -nettisarja seurasi Sofian tuntemuksia.

  • Kaasupallo herää unestaan – luvassa roihuja ja ryöpsähdyksiä taivaalla

    Auringossa alkaa taas tapahtua

    Parin vuoden ajan kestänyt rauhallisuus on nyt päättymässä: Auringon pinnalta on havaittu ensimmäiset merkit uuden aktiivisuusjakson alkamisesta. Pian Aurinko on todennäköisesti taas innokkaimmillaan, röyhäyttelee ulos avaruuteen suuria protuberansseja ja sen pintaa koristavat suuret pilkkuryhmät. Tuloksena saattaa olla sähköverkkoja sammuttavia avaruusmyrskyjä ja satelliitteja jumittavia hiukkashyökkäyksiä.

  • Pidä varasi, Elon – kiinalaiset lähettävät sähköauton Marsin pinnalle nyt kesällä

    Kuusipyöräinen kiinalaisrooveri suuntaa Marsiin heinäkuussa

    Avaruusyhtiö SpaceX sinkosi näyttävästi kaksi vuotta sitten punaisen urheiluauton avaruuteen radalle, jolla se käy kääntymässä Marsin radan tienoilla. Temppu oli upea suoritus, ja niin ovat Elon Muskin avaruusyhtiön muutkin avaruustoimet, mutta niiden varjoon on kuitenkin jäänyt se, mitä Kiinassa tapahtuu parhaillaan.

  • Avaruudesta tulee toistuvasti omituisia radiopulsseja – viimeisimmän niistä havaittiin tulevan lähes naapurista

    Avaruudessa pamahtelee koko ajan, mutta emme vain näe sitä

    Tähtitieteilijät ovat havainneet jo yli 150 voimakasta, yllättävää radiopulssia, joiden alkuperästä voi esittää vain arvauksia. Monet pulssit ovat olleet toistuvia, mikä on saanut mielikuvituksen laukkaamaan ja pohtimaan, olisivatko ne viestejä vierailta sivilisaatioilta. Niin sanotut nopeat radiopurskeet ovat tulleet tähän mennessä kaukaa Linnunradan ulkopuolelta, mutta tuorein huhtikuun lopussa havaittu pystyttiin paikantamaan tulevan omasta galaksistamme. Siis muihin verrattuna ihan naapurista. Mistä oikein on kyse?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua