Hyppää pääsisältöön

Kohti kylmää unelmaa

Timo Moilanen, Sukkertoppen
Timo Moilanen Sukkertoppenin juurella Timo Moilanen, Sukkertoppen Kuva: yle/ Patrik Pata Degerman vuorikiipeily

Paikkaan missä kukaan muu ei ole aikaisemmin käynyt

Marraskuussa 2013 Patrik "Pata" Degerman, Pekka Holma ja Timo Moilanen vihdoin viimein lähtevät matkaan kohti Etelämannerta. Pata ja Pekka konkareina, Timo ensikertalaisena. Matkaa on suunniteltu ja valmisteltu pitkään, mutta lähtövarmuus saadaan vasta lentoa edeltävänä päivänä, kun vakuutusasiat vihdoin tulivat kuntoon. Matka kestäisi neljä viikkoa.

Vuori jäätiköllä

Etelämanner on löydetty purjehtijoiden toimesta jo 1800-luvun alussa. Vakituista ihmisasutusta siellä ei edelleenkään ole, mutta kansainvälisillä tutkimusasemilla vierailee vuosittain joitain tuhansia ihmisiä. Suomalaisten kanssa samalla lennolla lensi mm. Prinssi Harry.
Etelä­manner on viidenneksi suurin maanosa Aasian, Afrikan, Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan jälkeen. Sen pinta-ala on 14 miljoonaa neliökilometriä. 98 prosenttia Etelä­mantereesta on suuren mannerjäätikön peitossa, joka voi paikoitellen olla jopa neljä kilometriä paksua.
Retkikunnan tavoite on huiputtaa 2525 metrin korkuinen sokeritoppavuori Kuningatar Maudin maalla. Sitä ei ole kukaan muu ennen tehnyt.

Olosuhteiden armoilla

"Hurrrrr... olipa jäätävä herätys eilen. Toissayönä etelään kääntynyt tuuli yltyi ajoittain myrskylukemiin. Telttani absidin vetoketju ei kestänyt rajuja puuskia, vaan klo 04.00 se hajosi lennättäen ovikankaan teltan ulkopuolelle. Tämän seurauksena sisäteltan oven yläkulmaan jätetystä tuuletusaukosta tuprusi hienoa pakkaslunta telttani sisään kuin lumitykin ampumana. Herätys oli jäätävän tehokas. Kesti pari sekuntia ennen kuin tajusin mistä oli kyse. Samalla kuulin jonkun tulevan ulos naapuriteltasta. Oliko sitten Pekan vuosien varrella kehittynyt erämiesvaisto vai mikä, mutta vain muutamaa hetkeä aikaisemmin hän oli päättänyt nousta ulos jäätävään viimaan tarkistamaan telttojen kiinnitykset. Huusin Pekan apuun ja saimmekin rikkoutuneen vetoketjun pikaisesti korjatuksi. Pekka varmisti telttojen kiinnitykset ja painui takaisin omaan telttaansa. Minä puistelin pahimmat lumet makuupussin päältä ja jatkoin unta. Lämpimän untuvapussin sisällä pohdin kuinka paljon lunta olisikaan ehtinyt telttani sisään kasautua ilman Pekan pikaista apua."

Telttani absidin vetoketju ei kestänyt rajuja puuskia, vaan klo 04.00 se hajosi lennättäen ovikankaan teltan ulkopuolelle.

Konkreettisia paskahommia

Suomenkin allekirjoittama Antarktiksen sopimus suojelee maanosan eko­systeemiä. Se koskee myös kaikkia retkikuntia, jotka sitoutuvat tuomaan kaiken Etelämantereelle viemänsä mukanaan myös pois. Näin ollen retkikunnan ahkiot täyttyvät sitä mukaa, kun ruokaa kulutetaan. ”Kaikkiin duuneihiin liittyy paskahommia ja täällä ne ovat kovin konkreettisia”, kuvailee retkikunnan johtaja Pata.
" Äsken Timo astui sisään messiin hieman happaman oloisena. Hän oli jäänyt jumiin vessaan noin tunniksi. Patan kanssa sieltä poistuessamme telkesimme oven kun emme muistaneet Timonkin livahtaneen sisään. Teko ei ollut tahallinen, mutta meistä kuitenkin hauska. Venäläisessä vessassa ei aina ole mukavaa", kirjoittaa Pekka retkikunnan blogissa.

Retkikunta Timo, Pekka ja Pata Etelämantereella 2013
Retkikunta Timo, Pekka ja Pata Etelämantereella 2013 Retkikunta Timo, Pekka ja Pata Etelämantereella 2013 Kuva: yle/ Patrik Pata Degerman varusteet

Hedelmäkarkilla tuunattua pastaa

Tavallisen taatelintallaajan korviin Etelämanner tai mikä hyvänsä kylmä ja eksoottinen kohde valmisteluineen, vaikeuksineen ja haasteineen kuulostaa todella utopistiselta, vaikka haaveilijoita varmasti riittää. Monipuolisuudessa ja haasteellisuudessa onkin homman suola - on logistiikkaa, tavoitteiden asettelua, yhteistyötä, fyysistä valmistautumista jne. Haastetta sekä mielelle että keholle. Ja nälkä kasvaa syödessä.
- Koko ajan hankitaan uusia projekteja. Kohokohdiksi ovat muodostuneet kokemukset totaalisen puhtaasta luonnosta ja paikoista, joissa kukaan muu ei ole aikaisemmin käynyt, retkikunnan jäsenet kertovat.
- Yhdessäolo ystävien kanssa on hienoa. Hyvä matkakumppani huolehtii itsestään, mutta katsoo myös kaverin perään. Ja antaa sinulle aina isoimman palan suklaata!
Ruokatottumukset saavat näillä reissuilla myös uusia ulottuvuuksia ja luova kokki on paras kokki.

Termospullojemme korkkimukit höyrysivät tropiikin herkuilta tuoksuvaa huumaavaa juomaa, joka tarjoiltiin meille Beach Boysien surffimusan höystämänä.

"Isänmaamme syntymäpäivää juhlistimme jättämällä retkiruuat pussiin ja valmistamalla illallisemme itse. Tai oikeastaan Pekka vastasi pääruoasta, joka oli salamilla, juustolla ja erilaisilla mausteilla (mm. 1 kova hedelmäkarkki taittamaan tomaattikastikkeen happamuutta ja kourallinen hienonnettuja perunalastuja tuomaan suolaa) tuunattu tomaattipasta. Restonomien ahertaessa pastan kimpussa, Pata sai haasteellisen tehtävän tilaisuuteen sopivan alkudrinkin rakentamisesta. Teltassa alkoi tuttu fix ´n´mix -meininki, eikä aikaakaan, kun Pata taikoi käsiimme täydelliset aperitiivit.Termospullojemme korkkimukit höyrysivät tropiikin herkuilta tuoksuvaa huumaavaa juomaa, joka tarjoiltiin meille Beach Boysien surffimusan höystämänä.Onko mitään mihin tuo mies ei pysty?"
Pata jäässä
Pata jäässä Pata jäässä Kuva: yle/ Patrik Pata Degerman kylmyys

Rohkaistu ja toteuta unelmasi!

Reissujen kuvaamisesta on muodostunut ajan myötä tärkeä osa ja juttuja onkin mennyt läpi niin suomalaisille kuin suurille ulkomaisillekin kanaville.
- Haluamme jakaa meidän fiilikset ja näyttää upean, visuaalisen luonnon. Kiipeily tällä reissulla oli sen verran vaativaa, että kuvaaminen kalliokiipeilyosuuksien aikana jäi vähiin. Sääolosuhteet, varsinkin tuuli, teki kuvaamisen haastavaksi, Pekka ja Pata toteavat.
Tällä matkalla kaikki kuvasivat ja ohjelman lopulliseen muotoonsa leikkasi oululainen Teemu Hostikka.
-Tavoite toteutui - löysimme, kiipesimme ja palasimme kotiin, toteaa kolmikko tyytyväisinä.

Lue lisää retkikunnasta täältä.

Kommentit
  • Sinustako Strömsön juontaja?

    Haussa kaksikielinen juontaja Strömsö-tiimin vahvistukseksi.

    Strömsö hakee kaksikielistä juontajaa tiiminsä vahvistukseksi. Hakuaikaa on 17.9.2017 asti.

  • Strömsön puutarhailta - tässä illan ohjelma!

    Voit katsoa aikataulua kännykästä.

    Strömsön puutarhailta tarjoaa monipuolisesti ohjelmaa moneen puutarhamakuun ja tarpeeseen. Voit tulla paikalle kun sinulle sopii klo 16-21 välillä. Katso omat kiinnostuksen kohteet tästä!

  • Eräilyä pimeässä kopissa

    Leikkaaja nauttii luonnosta myös neljän seinän sisällä.

    Tv-ohjelmaa leikataan enimmäkseen yksin pimeässä huoneessa, mutta ruudun kautta maisemat ja luontoelämykset tavoittivat myös leikkaaja Sami Kivimäen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua