Lappeenrannassa kasvoi 1950-luvulla Pikku-Iiri, isin tyttö, joka kantoi sanoja sisällään. Pikku-Iiristä kasvoi nainen, joka kirjoittaa itsekin runoja ja joka rakastaa sekä kirjoja että kirjastoja. Pikku-Iiristä kasvoi myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa, joka vihittiin virkaansa vajaat viisi vuotta sitten.
Matka isin tytöstä piispaksi oli pitkä ja taistojakin täynnä. Irja Askola valmistui teologian maisteriksi vuonna 1975. Samalta kurssilta valmistuneet miehet pääsivät papeiksi, naiset eivät. Vasta vuonna 1988 koitti se päivä, josta Irja Askola riemuitsee edelleenkin. Maaliskuisen lumimyräkän aikaan Askola asteli monen muun naisen tavoin Helsingin Tuomiokirkon alttarille saamaan pappisvihkimyksensä. Vuosien kiperä taisto naispappeudesta oli voitettu mutta ei ilman jälkiä.
Naispappeutta koskevissa taisteluissa tuli myös haavoja. Naispappeuden vastustajat osasivat lyödä aika kovaa sanoilla. No, ei mekään ehkä niin kilttejä aina oltu.
Taistelijana piispa Irja Askola tunnetaan nykyäänkin; hän puolustaa mm tasa-arvoista avioliittolaki, mitä kaikki seurakuntalaiset eivät katso hyvällä. Irja Askola on puolestaan itse hyvin allerginen sille, että ihmistä lyödään Raamatulla päähän.
Piispa Irja Askolalla on laaja ihailijajoukko, joka ei koostu pelkästään kirkon jäsenistä tai uskovaisista. Hänen tasa-arvoa ja hyväksyvää ajatusmaailmaansa pidetään helposti ymmärrettävänä ja lohduttavana. Toisaalta Irja Askola tarvitsee ulkomailla vietettyjen työvuosien aikana karttunutta rohkeutta kohdata negatiivista palautetta. Rakentava kritiikki on tervetullutta, mutta piispaankin sattuu silloin, kun viestit lähenevät vihapuhetta.
Isin tyttö, Pikku-Iiri, haluaa piispana edistää maailmaa, joka ei olisi niin kova ja armoton kuin nykyinen maailma on. Piispa Irja Askolan mukaan jokaiselle on tässä maailmassa paikkansa.
Kuuntele piispa Irja Askolan haastattelu tästä:
Kuusi kuvaa Irja Askolan elämästä
