Hyppää pääsisältöön

Suurten puolueiden puheenjohtajat vaalikeskustelussa 2011

Ylen Suuressa vaalikeskustelussa eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kävivät kiivasta väittelyä muun muassa tuloeroista, veropolitiikasta, EU-tukipaketeista, ympäristöstä, vanhustenhuollosta sekä edellisissä vaaleissa nousseesta vaalirahoituskohusta.

Keskustelussa spekuloitiin myös mielipidemittauksissa huimaa nousua tehneen perussuomalaisten asemaa tulevissa hallitusneuvotteluissa. Puoluejohtajien mielestä perussuomalaiset tulisi ainakin ottaa mukaan neuvotteluihin. Jutta Urpilaisen mukaan vaalit on se paikka, jossa kansa antaa äänensä ja sitä ei voi mitätöidä. Loppupeleissä hallitusohjelma kuitenkin määrittäisi perussuomalaisten kohtalon hallitusneuvotteluissa.

Vuoden 2011 eduskuntavaalien viimeisessä televisioidussa vaalikeskustelussa puoluejohtajat osallistuivat myös pareittain kaksintaistelu -ohjelmanumeroon, jossa heillä oli kolme minuuttia aikaa väitellä annetusta aiheesta. Perussuomalaisten Timo Soini ja keskustan Mari Kiviniemi saivat väittelyn aiheeksi vaali- ja puoluerahoituksen, joka oli aikansa kuuma peruna. Lainsäädäntöä ehdokkaiden vaalirahoituksesta oli muokattu keväällä 2009.

Vaalien suurin puheenaihe maahanmuutto ei aiheuttanut keskustelussa odotetun suurta debattia.

Mukana keskustelussa olivat Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Timo Soini, Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Stefan Wallin ja Päivi Räsänen

Vaalien jälkeen pitkään kestäneiden hallitusneuvotteluiden tuloksena syntyi Jyrki Kataisen johtama sixpack-hallitus, johon kuuluivat kokoomus, SDP, vihreät, Suomen ruotsalainen kansanpuolue, kristillisdemokraatit sekä vasemmistoliitto.

Perussuomalaisten jytkyn ansiosta heille tarjottiin myös pääsyä hallitusneuvotteluihin mutta puolueen puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti perussuomalaisten jäävän oppositioon, koska hän ei hyväksynyt kokoomuksen ja SDP:n EU-politiikkaa ja Kreikan tukemista.

Paavo Arhinmäen johtama vasemmistoliitto vetäytyi hallituksesta huhtikuussa 2014 ja vihreä liitto ilmoitti puolestaan eroavansa hallituksesta saman vuoden syyskuussa.
Hallituksen ministerisalkut vaihtuivat muutenkin tiuhaan tahtiin ja kesällä 2014 aloitti toimikautensa Stubbin hallitus, joka muodostettiin Kataisen hallituksen pohjalle.

Kommentit
  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

  • Vodkaa, komisario Palmu! Pala YYA-Suomea tallentui filmille parodian keinoin

    Neljäs Palmu-elokuva valmistui vuonna 1969

    Matti Kassila ohjasi vuonna 1969 neljännen Palmu-elokuvansa, joka tiukimman koulukunnan mielestä ei ole Palmu-elokuva ollenkaan. Mika Waltarihan ei osallistunut enää tämän elokuvan tekoon. Tuloksena olikin siis jotakin ihan muuta: pistämättömän hauska ajankuva Suomesta, josta idänsuhteiden herkistämien valtiovallan ja tv:n parista löytyi runsaasti herkullista parodioitavaa.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto