Hyppää pääsisältöön

Anneli Auerin tytär: "Entä jos taas tulee uusi käänne?"

naisen silhuetti talon ikkunassa, kuvitettu
naisen silhuetti talon ikkunassa, kuvitettu Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen dokumenttiprojekti: ulvilan murhamysteeri

Murhaa suurempi mysteeri: Ulvilan murhamysteeri on vaikea elokuva. Se jättää katsojaan pysyvän muistijäljen. Lasten kokema kauhu, pelko ja epätoivo kuuluvat kuulustelunauhoilta pitkin elokuvaa, eikä se voi olla vaikuttamatta katsojaan. Dokumenttiprojektin tuottaja Erkko Lyytinen soitti Anneli Auerin tyttärelle.

Mielestäni tämä elokuva on enemmän kertomus poliisitutkimusten hajottamasta perheestä kuin siitä mitä ulvilalaisessa omakotitalossa tapahtui joulukuussa 2006. Toisin kuin elokuvan nimi antaa ymmärtää, todellinen tarinan päähenkilö on perheen vanhin tytär, joka tragedian tekohetkellä oli vasta yhdeksänvuotias ja nyt oikeusprosessien ehkä päätyttyä, lähes aikuinen nuori nainen. Minulle elokuva kertookin siitä miltä tämä koko prosessi on tuntunut ja mitä hän on joutunut kokemaan.

Minulle tämän elokuvan tärkein sanoma on, että pitää tulla kuulluksi ja otetuksi vakavasti itselleen tärkeissä asioissa, vaikka ei olekaan vielä täysi-ikäinen. Lähes kymmenen vuotta kestäneissä kuulustelu- ja haastatteluprosesseissa onkin ollut hyvin harvinaista, että vanhimman tyttären sanomisilla on ollut jotain painoarvoa, edes mediassa.

Asia vaivaa minua, joten tartun puhelimeen ja soitan. Heleä nuori naisääni vastaa, mutta äänestä kuulee että päivä on jo pitkällä. Kaksoistutkintoa suorittavalle Anneli Auerin vanhimmalle tyttärelle iltaisin ei ymmärrettävästi jää paljon aikaa muuhun kuin läksyjen tekoon. Hän kertoo olleensa mukana elokuvan tekoprosessissa ja nähneensä myös eri leikkausversioita sen aikana. Lopullisessa versiossa tulee hyvin esille hänen näkökulmansa tapahtumiin.

”Poliisikuulusteluissa ei ollut mitään vaikutusta, mitä minä kerroin. Tuntui että kaikki oli jo sovittu etukäteen. Minulta odotettiin vain tiettyjä vastauksia.”

Tytär oli myös isänsä murhan silminnäkijä ja todistaja, joten paineet hänen suuntaansa olivat valtavat.

Tyttären mieleen palaa se kaikkein pahin hetki, jolloin usko tulevaisuuteen alkoi horjua.

”Pahinta oli se syksy kun äiti pääsi ensin vapaalle ja sitten joutui taas takaisin vankilaan. Koko homma alkoi taas alusta.”

Väistämättä sitä vertaa itseään ja miettii kuinka itse olisin selvinnyt tuosta kaikesta. Prosessista, joka on kestänyt tämän nuoren naisen elämästä jo puolet.

”Sitä miettii että miten sen tilanteen olisi voinut estää, mitä olisi voinut tehdä toisin. Sitä aina palaa siihen hetkeen ja miettii mitä olisi voinut tehdä näiden tutkimusten aikana toisin.”

Elokuva ei ratkaise murhamysteeriä, mutta se nostaa kiusallisella tavalla esille tämän murhatutkimuksen erityispiirteitä. On todella hämmentävää kuulla poliisin käyttäneen meedioita, (2000-luku!) jotka ovat ohjanneet tutkimuksia heinäpelloille.

...ei poliisin tarttee tietää kaikkia meidän perheen yksityisiä asioita, sitä se äiti tarkoittaa... (elokuvasta Ulvilan murhamysteeri)

On vaikea käsittää, miksi murhatutkimusten alkuvaiheessa poliisin itse vahingossa siirtämät lasinsirut nousevat keskeiseksi todistusaineistoksi Anneli Aueria vastaan. Mutta kaikkein vaikeinta on ymmärtää sitä tarvetta hivuttaa perheen lasten sanomiset, tai sanomatta jättämiset, todistusaineistoksi heidän äitiään vastaan.

Voin kuvitella, että siinä vaiheessa kun tutkintakoneisto vakuuttui Anneli Auerin syyllisyydestä, tarvittiin pitävämmät todisteet. Valitettavasti paljon murhan tutkimuksen alkuvaiheen poliisityöstä on tehty huonosti. Koko koneisto ikään kuin virittäytyy samalle taajuudelle. Uusia todisteita on löydyttävä ja onnistumisen paineen alla syntyykin uutta tulosta.

Minulla oli kiva perhe ennenkuin isä kuoli. Kyl mä vieläkin odotan että voidaan palata jonkinlaiseksi perheeksi. (elokuvasta Ulvilan murhamysteeri)

Perheen arkeen ujuttautunut peitepoliisi Seppo herättää epäilyksiä tutkimuksien kääntymisestä perheen äitiä vastaan. Lapsille tulee olo että heitä salakuunnellaan. Viitteitä syyllisyydestä löytyy kuitenkin vasta kun lasten äärettömässä paineessa syntyvää puhetta käytetään siekailematta osana todistusaineistoa. Minulle elokuva tarina kääntyykin epätoivoisilta vaikuttavista murhatutkimuksista hiljaiseksi viestiksi itkevältä pikku tytöltä sohvalla, tutkintakoneiston painostuksen keskeltä.

On helpottavaa huomata miten normaaliksi hänen elämänsä on kaiken tämän jälkeen asettunut. Samanlaisia haaveita ja toiveita esittävät kaikki hänen ikäluokkansa fiksut ja osaavat tytöt. Haaveillaan koulutuksesta, kaupan tai viestinnän alasta, kesätyöstä ja myös pitkästä lomasta.

Anneli Auer sellissä
Vaasan hovioikeus hylkäsi syytteet murhasta ja taposta Anneli Aueria vastaan 19.2.2015 Anneli Auer sellissä dokumenttiprojekti: ulvilan murhamysteeri

”Äiti saattaa vapautua tässä keväällä vankilasta, jos kaikki menee hyvin, mutta en osaa oikein luottaa siihen. Entä jos taas käykin jotain? Entä jos taas tulee uusi käänne?”

On hienoa kuulla että hänen elämässään on paljon hyviä kavereita ja luotettava lähipiiri. Eteenpäin auttaa myös usko tulevaisuuteen.

”Kun äiti vapautuu, me tehdään yhdessä asioita, joita ei olla saatu tehdä pitkään aikaan. Tietysti harmittaa että en ole nähnyt sisaruksiani kolmeen vuoteen, heitä on kova ikävä.”

Ehkä siinä onkin tämän tarinan suurin mysteeri. Jos on rohkeutta katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin ja vähän voimaa jättää taakseen kaiken kokemansa vääryyden ja menetykset, elämä kantaa aina.

Olet todella voimakas ja rohkea. Hyvää jatkoa!

Erkko Lyytinen, Dokumenttiprojektin tuottaja, YLE

Artikkeli perustuu dokumenttielokuvaan Ulvilan murhamysteeri. Yle esittää dokumentista version, jossa suojellaan alaikäisiä lapsia ja joitain yksityishenkilöitä julkisuudelta.

  • Ennen olin pakolainen

    Kahdeksan ääntä pakolaisuudesta.

    Kukapa ei olisi miettinyt millaista on olla pakolainen. Kahdeksan entistä pakolaista kertovat miten ja miksi he Suomeen päätyivät ja millaista täällä on.

  • Stalinin varastama nuoruus

    Jelena Markova menetti nuoruutensa Stalinin vankileirillä

    Mikäli kohtalo etenisi aina todennäköisimmän vaihtoehdon mukaan, Jelena Markova olisi ollut kuolleena jo vuosikymmeniä. Markova on selvinnyt hengissä Ukrainan saksalaismiehityksestä, sodasta, Stalinin vankileireistä ja karkotuksesta. Nyt Moskovassa asuva 94-vuotias Markova ihmettelee, kuinka miljoonia ihmisiä tapattaneesta Stalinista puhutaan nyky-Venäjällä taas myönteiseen sävyyn.

  • Elämästä kuolemaan - Valaistumisia Sambiassa

    Janette Leino kertoo radiodokumentin teosta Sambiassa.

    Olin lähdössä reissuun Tansaniaan 2016 joulukuussa moikkaamaan edellisvuoden vaihtokavereitani. Haaveilin, että voisin tehdä reissun päältä jonkin radiodokumentin. Kuten mille tahansa dokumentille tyypillistä on, alussa ei juurikaan ole käsitystä, mitä tuleman pitää.

  • Isänmaallisuutta ja aseiden kalistelua

    Venäjällä ei lokakuun vallankumousta juuri juhlita

    Toukokuussa 2017 tankit ja ohjuslavetit jyräsivät taas Punaisella torilla. Natsi-Saksasta saavutettua voittoa on juhlittu näyttävästi joka toukokuussa mutta viime vuosina juhlinta on saanut yhä massiivisemman luonteen. Historian sotilaallisista voitoista ammennetaan poliittista käyttövoimaa päivänpolitiikkaan. Tämä on erityisen tärkeätä nyt kun lännen ja Venäjän suhteet ovat kärjistyneet.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Ratkaisu tekstiilijätevuoriin: näin T-paitasi syntyy uudelleen

    Tuotat elämäsi aikana 1000 kg tekstiilijätettä.

    70 000 tonnia vaatteita ja kodintekstiilejä päätyy joka vuosi paremman puutteessa jätteenpolttolaitoksiin Suomessa. Mutta ei enää kauan! Iso osa siitä voidaan jatkossa kierrättää, kun puhkikulutetusta puuvillasta voidaan kemiallisesti synnyttää uutta kuitua. Jos VTT:n kehittämä tekniikka lyö läpi, poisheitettävästä puuvillasta polttoon joutuu enää 15 prosenttia.

  • Finalaska - unelma suomalaisesta osavaltiosta

    Suunnitelmat suomalaisten evakuoimiseksi Alaskaan.

    Talvisodan aikaan Suomesta oltiin huolissaan Yhdysvalloissa. Pieni ja sympaattinen Suomi näytti jäävän suuren Neuvostoliiton jyräämäksi. Yhdysvallat kuitenkin pysytteli vielä tuolloin erossa Euroopan sodista, eikä apua juuri herunut. Alkuvuodesta 1940 nuoret amerikkalaiset Robert Black ja Leonard Sutton laativat suunnitelman suomalaisten evakuoimisesta Yhdysvaltoihin.