Jenni Stammeier
Yle
Sisällissota, talvisota, jatkosota vai suomettumisen aika? Eläimiin sekaantuminen, seksuaalirikokset vai terroriteot? Mitkä ovat Suomen historian tabuaiheita? Emeritusprofessori Heikki Ylikangas sekä Suomen ja pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja vastaavat.
Ylihärmäläinen Ylikangas on Suomen nimekkäimpiä historioitsijoita, joka on murtanut myyttejä oli sitten kyseessä Pohjanmaan häjyt, tai Suomen sodat, eikä ilman vastustusta. Ylikangas on törmännyt tabuihin ottaessaan talvi- ja jatkosodan historiankirjoitukseen kriittisen kannan. Ylikankaan mielestä Suomen historiassa on paljon tabuaiheita.
”Omasta kokemuksestani voin sanoa, että yksi niistä on talvisota. Esimerkiksi minun tulkintani talvisodasta ei ole saanut kannatusta.”
Ylikangas on esittänyt asiakirjalähteiden ja muistitietolähteiden perusteella tulkinnan, että Suomi teki jo talvisodan loppuvaiheessa tietoista yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa. Saksa oli kehottanut Suomea suostumaan Neuvostoliiton rauhanehtoihin ja luvannut, että kun Saksa hyökkää, tulee Suomi saamaan menetykset korkojen kera takaisin. T.M. Kivimäen kuvaus keskusteluistaan Göringin kanssa juhannuksena 1941 löytyi Erkki Tuomiojan langon jäämistöstä.
Asekätkennät ovat toinen tabuaihe:
”Siitä on hallitseva tulkinta se, että aseita kätkettiin neuvostomiehityksen pelossa. Ei ole edes hypoteesina otettu käsittelyn alaiseksi sitä mahdollisuutta, että pelättiin äärivasemmiston vallankaappausta.”
”Lisäksi vallitseva näkemys on se, että Suomi säilyi oikeusvaltiona koko jatkosodan, ja minä, muutaman muun kanssa, olen uskaltanut sitä epäröidä. Ei se nyt varsinainen tabu ole, mutta vaiettu aihe ainakin.”
Teemu Keskisarja on pureutunut vaiettuihin ja vähemmän puhuttuihin aiheisiin, kuten seksuaalirikoksiin, eläimiin sekaantumiseen ja terrorismiin. Keskisarjan mielestä Suomen historiantutkimuksessa ei ole mitään tabuja.
”Tabu on kulunut käsite, ja jos joku julistautuu tabujen rikkojaksi, niin se on mielestäni lähinnä markkinointitemppu. Ei minulle tule mieleen mitään oikeasti kiellettyä aihetta suomalaisessa historiantutkimuksessa.”
Sisällissotaa, talvi- ja jatkosotaa Keskisarja on tutkinut yksittäisen ihmisen näkökulmasta. Teemu Keskisarja muutti niinikään sankarillista talvisota-myyttiä. Keskisarja osoitti, että "talvisotahenki" oli pelkkää ideologiaa, kun murtuneet miehet Raatteen tiellä kääntyivät vihollisen puolelle. Kommunisteista tuli puna-armeijan oppaita:
”Ainakaan niitä ei löydy 1900 -luvun sodista, joista on kirjoitettu kymmeniä tuhansia kirjoja. Talvi- tai jatkosodastakaan ei ole enää mitään sanottavaa, mikä olisi tabu, tai mitä ei jo olisi sanottu.”
Vähemmän miellyttäviä aiheita löytyy Keskisarjan mielestä 1900-luvun sotahistorian sijasta ennemminkin kauempaa: ”Esi-isiemme intiimielämässä on paljon asioita, joita ei mielellään muistella.
Esimerkiksi 1700-luvun eläimiin sekaantumiset – se oli yleisempää kuin homoseksuaalisuus. Tästä ei mielellään puhuta.”
”Voisi kysyä, että miksi suomalaiset yhä häpeää sitä, että Suomi oli Natsi-Saksan liittolainen.
Suomea vastassa oli Stalinin Neuvostoliitto joka oli vähintään yhtä paha. Näin jälkikäteen tiedämme, että suomalaista älymystöä ja suojeluskuntalaisia olisi odottanut massateurastus samalla tavalla niin kuin Puolan Katynissa. Siinä olisi pieni kansa tuhoutunut jäljettömiin. Meidän oikeus ja suoranainen velvollisuus on tällaisessa tapauksessa liittoutua vaikka Isisin tai Al Qaidan tai ulkoavaruuden örkkien kanssa.”
”Suomeen on ulottunut se juutalaisvainojen yleismaailmallinen pöyristyminen. Vaikka ei minun mielestäni meillä ole siitä mitään moraalista vastuuta ole. Jos juutalaisvainot ja keskitysleirit eivät kiinnittäneet huomiota edes Yhdysvaltoja tai liittoutuneita, niin miksi Suomen olisi tästä syystä pitänyt uhrautua ja olla liittoutumatta.”
Suomen historiankirjoitus välttelee vaikeita aiheita! Historioitsija, joka esittää poikkeavan historiatulkinnan, on Suomessa riitapukari! Näin rakastetuttu ja kiistelty historioitsija väittää uudessa kirjassaan, jossa hän soimaa suomalaista historiankirjoitusta varovaiseksi ja kansallismieliseksi.
”Minähän olen väitellyt 1967, ja silloin kansallisidealistinen koulukunta oli ainoa, mitä historiantutkimuksessa oli olemassa, ja se oli vahvalla. Etsimällä etsittiin Ruotsin vallan aikuisten hallitsijoiden suomalaisia juuria ja sitä, mitä suomalaiset saivat aikaan. 1970- ja 80-luvuilla se on heikentynyt, mutta kokonaan se ei ole poistunut."
Millainen politiikka, sellainen historiankirjoitus. Historia on aikansa lapsi. Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudelleen, sillä tulkitsee lähteitä uudesta näkökulmasta.
Heikki Ylikangas on uransa aikana muistuttanut useaan otteeseen siitä, että historiantutkimuksen pitäisi keskittyä nimenomaan vaikeisiin ja arkaluontoisiin asioihin, sillä kansakunta toistaa virheensä, jos niistä ei opi.
Hän oli muuttamassa kansallismielistä tulkintaa ”vapaussodasta” objektiivisemmaksi. Nykyään puhutaankin yleisemmin sisällissodasta, joka liittää sodan laajempaan kansainväliseen kontekstiin.
Mutta pienessa maassa pyörivät pienet piirit.
”Jos ajatellaan Saksaa tai Yhdysvaltoja, joissa eri yliopistojen ja tutkijoiden ympärille muodostuu omat koulukuntansa, niin siellä on luonnostaan enemmän tulkintahajontaa kuin Suomessa.”
Mutta syy on myös suomalaisessa turvallisuushakuisessa ilmapiirissä. Poliittinen ilmapiiri heijastuu myös historiantutkimukseen. Erityisesti kysymys liittolaisuuksista ovat tässä ratkaisevassa osassa.
Ylikangas väittää, että Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena historiantutkimus muuttui, aiheita alettiin kaivaa kauempaa historiasta. Tämä johtuu Ylikankaan mukaan siitä, että Natoon ei liitytty, ja luotiin kuva uskottavasta puolustuksesta. Sen myötä syntyi historiantutkijoille paineita todistaa, että on pärjätty ennenkin ilman ulkoista apua.
Ylikankaan mukaan Suomen historia on kuitenkin keskeisesti suurvaltojen poliittinen historian sivujuonne. 1900-luvulla lähinnä Venäjän ja Saksan. Siksi historioitsijoitten on vaikea todistaa sitä, että Suomi olisi pärjännyt ilman liittolaisia. Ja siksi Suomen historian varhaisemmat vaiheet ovat turvallisempia tutkimusaiheita.
Mitä mieltä Keskisarja on sitten Heikki Ylikankaan väitteestä, että Suomen historiantutkimus on kansallismielistä ja yksiäänistä? Sallitaanko erilaiset tulkinnat?
”Ne historioitsijat, joita minä tunnen ovat erittäin sekalaista seurakuntaa ja riitaisia. Varsinkin, mitä tulee 1900-luvun sotiin.”
”Nykyisin tutkijoiden enemmistö on varmasti puolueetonta lähes kaikki. Kuka onnistuu siinä paremmin tai huonommin. Ei missään nimessä oikeistolaisuus tai vanhakantainen isänmaallisuus hallitse Suomen yliopistoja.”
”En kiellä sitä, että Ylikangas on tullut tuomituksi maanrakoon, mutta eiköhän hän ole pohjalaisena tottunut ottamaan muutaman puukoniskun vastaan.”
Heikki Ylikangas murtaa robinhood-myyttiä Pohjanmaan Häjyistä:
Mitä sitten pitäisi suomalaisessa historiantutkimuksessa käsitellä?
Ylikangas painottaa itsenäisen puolustuskyvyn ottamista myös historiantutkimuksen lähtökohdaksi.
”Kun Suomi on nyt asettautunut uskottavan itsenäisen puolustuksen varaan. Niin tätä väitettä kannattaisi myös historiallisesti tarkastella. Onko se ollut mahdollista? Ja missä määrin. Sitä kannattaisi myös historiantutkimuksessa tarkastella.”
Keskisarja ottaa vastakkaisen tulkinnan kuin Ylikangas:
”Suurennuslasi kannattaisi kohdistaa nimenomaan sinne varhaisempiin vuosiin. Havumetsien hämärään, sinne mistä suomalainen sielu on kotoisin. Tutkija ja lukija voi pohtia, onko menneisyyden ihminen, joka uskoi, että pääskyset talvehtivat järvenpohjassa, eivätkä lukeneet ainoatakaan kirjaa, niin olivat he kuitenkin samanlaisia ihmisiä kuin minä ja sinä, pakahduttavine tunteineen. Nämä ovat niitä ajattomia kysymyksiä. Ei niinkään se, oliko Suomi liittolaisuussuhteessa Saksaan tai kävikö erillissotaa.”
Stradan netti-ekstra!
Suomettumisen aika on arka aihe, jonka arkistoihin historioitsijat eivät ole vielä päässeet käsiksi. Arkistot pysyvät toistaiseksi suljettuina. Tiitisen listan julkistamista jännittävät kaikki ja stallareiden päitä vaaditaan pantille. Salaliittoteoriat rehottavat. Erilaiset versiot tapahtumista perustuvat huhujen varaan. Millä tavalla esim. Supon salaiset arkistot vääristävät kuvaamme historiasta vuosikymmeniksi? Emeritusprofessori Heikki Ylikangas ja Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti Teemu Keskisarja vastaavat.
Lue, katso ja kuuntele lisää:
Kuuntele Kalle Haatasen ja Heikki Ylikankaan keskustelu uudesta kirjasta "Mitä on historia":
Heikki Ylikankaan blogi: http://blogs.helsinki.fi/hylikang/
Teemu Keskisarja: Tarinoita suomalaisesta terrorismista -radiosarja:
"Suursodan päiväkirjat Yle Teemalla" Keskisarjan artikkelit ohjelman jaksoista
Teemu Keskisarjan väitöskirja pdf:nä "Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa" Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa, HY 2006.
