Professori Kari Uusikylän kirje omaan lapsuuteen vie viestin opettajalle, joka on alkoholistiperheen lapselle ainoa toivo pelon, epävarmuuden ja häpeän keskellä.
Rakas opettaja!
Minä en jaksa enää, kun olo on koko ajan kamala. Olen jäänyt aamulla sänkyyn kun pää on ollut kipeä, vatsa on ollut kipeä ja rintaa on puristanut. Eilen sanoit, että olet huomannut, että olen surullinen. Valehtelin, ettei mua mikään vaivaa, vaikka olisin halunnut itkeä. Olisin halunnut kertoa kaiken. Olisin halunnut huutaa, että auta mua. Isä juopottelee ja on ilkeä.
Mun sisälläni vapisee enkä saa nukutuksi. Mua hävettää niin paljon, että yritän vältellä kavereita. Kun kuulen, että joku nauraa koulussa, ajattelen, että se nauraa mulle. Ajattelen, että se tietää kaiken, senkin mitä tapahtui viime viikolla. Kaverit olivat pihassa, kun taksi ajoi meidän oven eteen ja isä kaatui.
Matematiikan opettaja on ottanut mut silmätikukseen. Se toistelee kaikkien kuullen, että mun pitää panostaa enemmän matematiikkaan. Se julistaa, että mun keskittymiskykyni on heikko. Mulle voi käydä huonosti, jos en ryhdistäydy. Enhän mä mitään voi oppia. Mä yritän jaksaa koulupäivän loppuun, että voin juosta kotiin itkemään.
Siskollakin on kurja olo. Mä kuulin kun se tuli päiväkodista kotiin ja otti sen taikakeppinsä, jolle se aina puhuu omissa oloissaan. Se meni omaan huoneeseen ja alkoi höpöttää kepille. Kuulin, kun se pyysi suojelusenkeliltään apua. Se sanoi, että ”kyllä mä tiedän, että kaikilla lapsilla on oma suojelusenkeli, mutta mä en ole nähnyt sua missään”. Sitten sisko sanoi, että ”suojelusenkeli, hei! Ole niin kiltti ja taio niin, että meillä on kotona kaikki hyvin.” Lopun mutinasta en saanut selvää, se kai rukoili jotain oppimaansa lorua ja heilutteli itseään edestakaisin.
Toivon niin kovasti, että elämä olisi sellaista kuin joskus silloin kun Venla ja minä olimme pieniä. Venla istui äidin sylissä, minä isän. Se tuntui ihanalta. Isä sanoi monta kertaa, että olen hyvä poika ja silitti päätä.
En uskalla kertoa tätä kaikkea kotona. Mun on pakko antaa tämä kirje. Opettaja, sä olet kiva. Auta meitä.
Kari
Kirjoittajasta
Professori Kari Uusikylä on tullut tunnetuksi luovuuden ja lahjakkuuden tutkijana. Uusikylä syntyi Vaasassa 1945, perheen esikoisena. Kolmilapsisen perheen isä oli kuvataiteilija ja alkoholisti. Perheen elämä rytmittyi isän juomiskausien mukaan: ne kestivät aluksi muutamia päiviä, myöhemmin jopa viikkoja. Elämä oli silloin ahdistavaa ja surullista. Koulunkäynti oli hankalaa ja huonon keskittymiskyvyn takia numerot laskivat.
Lukion kynnyksellä Kari ajatteli lopettaa koulun; onneksi hänen äitinsä ei sitä sallinut. Pelastus oli vanhempien avioero Karin ollessa lukion ensimmäisellä luokalla. Perheeseen palasi levollinen olotila, häpeä ja ahdistus poistuivat. Kari oli jaksanut siihen asti muutaman tärkeän harrastuksen – jalkapallon ja musiikin – avulla. Hän oli myös teatterissa lapsinäyttelijänä.
Nyt Kari on absolutisti, jolla on syvä vastenmielisyys alkoholia kohtaan. Raittiina hän jaksoi opiskella, perustaa nuorena perheen ja iloita lapsistaan – nykyään myös lapsenlapsistaan. Kari Uusikylä oli virkatöissä opettajana ja professorina 41 vuotta. Hän täyttää pian 70 ja jatkaa yhä kirjoittamista sekä luentojen pitämistä. Jos hän olisi jatkanut isänsä esimerkkiä, olisi hän todennäköisesti hoitolaitoksessa. Kari on onnellinen raittiudestaan.
Pullopostia lapsuudesta: Nyrkkeilijä Jussi Koivulan kirje lapsuuteen: “Muista, olet oman elämäsi päällikkö!”
Vertaistukea alkoholistien aikuisille lapsille
Pullopostia lapsuudesta: 10 kysymystä alkoholistin aikuiselle lapselle.
Pullopostia lapsuudesta on dokumenttisarja siitä, miten alkoholistien aikuiset lapset selviytyvät.
