Hyppää pääsisältöön

Samae Koskisen ennakkoluulot hirvimetsästyksestä murtuivat uuden tv-ohjelman kuvauksissa

Muusikko Samae Koskinen tutustuu suomalaisuuteen ruoan kautta. Samalla hän tutustui muun muassa hirvimetsästykseen. Lisäksi hänelle selvisi yllättävä tieto ravintolapäivästä.

Muusikko Samae Koskinen tähdittää uutta Ruoka-Suomi-ohjelmaa.

Ylellä alkaneessa uudessa Ruoka-Suomi-minisarjassa kurvaillaan pitkin Suomea ja jäljitetään suomalaisen ruokailun ja ravinnon historiaa. Sarjan mainosteksti lupaa, että tässä ohjelmassa keittiö ei ole kilparata. Ruoka-Suomea tarkastellaan Riihimäeltä kotoisin olevan muusikko Samae Koskisen persoonan kautta. Hän luokittelee sarjan kulttuuridokumentiksi.

- Se ei ole kokkiohjelmaa nähnytkään, siinä ei syödä. Mä käyn siinä ympäri Suomea morjestelemassa ihmisiä, sanoo sarjaa tähdittävä muusikko Samae Koskinen.

Vegetaristina tunnettu muusikko sanoo, ettei hän ole syönyt lihaa 20 vuoteen. Siksi onkin yllätys, kun hän kertoo nauttineensa päästessään ohjelman puitteissa hirvimetsälle.

- Se oli ihan hauskaa. Mulle on käynyt tuon tv-sarjan kanssa niin, että tosi monet ennakkoluulot ovat murtuneet, Samae Koskinen sanoo.

Artisti sanoo ymmärtävänsä nyt paremmin, mistä metsästämisessä on kyse. Asiaa pohtiessaan hän käyttää sanoja, kuten jatkumo ja perinne. Koskisen mielestä siinä on kyse myös isän ja pojan välisestä suhteesta.

- Se on tapa niille tyypeille. Se on tapa viettää aikaa yhdessä ja hengata perheen kanssa, Samae Koskinen sanoo.

Ravintolapäivä yllätti

Ruoka-Suomi ei jää pelkästään heippojen heiton tasolle, vaikka Samae Koskinen kertookin ajelevansa siinä ympäriinsä erilaisia ihmisiä morjestelemassa. Seitsemän osaisessa sarjassa kerrotaan muun muassa siitä, miten ihmiset näkevät itsensä ruoan kautta.

- Jos kuulee sanat Suomi ja ruokakulttuuri samassa lauseesa, niin miettii, että mitä ihmettä. Mä olen kasvanut pitsalla ja olen ajatellut, että ei Suomessa ole mitään ruokakulttuuria, Samae Koskinen sanoo.

Muusikko sanoo yllättyneensä sarjan kuvauksissa, kun hänelle selvisi, että varsinkin helsinkiläisille tuttu ja kansainvälistä kiinnostusta herättänyt ravintolapäivä onkin suomalainen keksintö.

- Se kertoo mun sivistymättömyydestä, mutta mä en tiennyt, että ravintolapäivä on suomalainen idis. Ajattelin, että jotenkin tällainen siisti juttu on rantautunut suomeen ja tätähän on kiva tehdä, Samae Koskinen sanoo.

Hänen mielestään tällainen osoittaa, että suomalainen ruokakulttuuri on ennakkoluuloista huolimatta aika monimuotoista.

- Ihmiset ovat tällä hetkellä helkkarin kiinnostuneita ruoasta, tekevät sitä intohimolla ja keskenään. Syövät yhdessä. Kyllä tää siinä mielessä ihan kiinnostava maa on, Koskinen sanoo.

Hirvenmetsästyksen ja ravintolapäivän lisäksi Ruoka-Suomen jaksoissa käsitellään muun muassa sitä, mistä Suomi on saanut vaikutteita ruokakulttuuriinsa sekä sitä, miten alkoholipolitiikka on vaikuttanut suomalaiseen ruokailuun. Sarja näytetään maanantaisin Yle Teemalla klo 21 ja jaksot ovat katsottavissa Yle areenassa.

Lue myös: Ravintolapäivän suosio 46-kertaistui  – tulossa kaikkien aikojen ruokafestari