Hyppää pääsisältöön

Kenen joukoissa seisot, kansanmusiikki?

Kolonien-yhtye
Ruotsalainen Kolonien-yhtye esittää kantaa ottavaa folk-reggaeta Kolonien-yhtye Kuva: Yhtyeen pressikuva kolonien

Ruotsissa kansanmusiikkia on käytetty politiikan välineenä - ja nyt myös kansanmuusikot ottavat aktiivisesti kantaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin. Kansanmusiikin poliittisuutta pohtii musiikintutkija, toimittaja ja muusikko Tove Djupsjöbacka.

Mikä on suomalaista kansanmusiikkia? Kantele, joka polveutunee kreikkalaisesta lyyrasta? Runolaulu, jonka tarinat sisältävät vaikutteita eri puolilta maailmaa? Kautta Euroopan tunnetut haitari ja viulu? Polkka, joka tunnetaan genrenä koko Euroopassa? Se, mikä tänään liitetään tiettyyn kulttuuriin tai valtioon, saattaa olla kotoisin jostain aivan muualta. Musiikilla ei ole rajoja, ja sen liittäminen kansallisvaltioiden rajoihin ei aina luonnistu.

Tällaiset asiat pyörivät itselläni mielessä, kun tammikuisella Folklandia-risteilyllä kuuntelin ruotsalaista Kolonien-yhtyettä. Mainio yhtye yhdistää raikkaalla tavalla reggaeta ja ruotsalaista kansanmusiikkia, musiikkia ilman rajoja siis. Itse olin kuitenkin etukäteen tutustunut lähinnä heidän poliittiisiin mielipiteisiinsä, jotka ovat hellävaraisesti mutta suorin sanoin ujutettu hyväntuuliseen musiikkiin.

”Missnöjet föder tankar av okunskap
och visst är nåt fel,
men det är inte dom.
Mångfalden vinner mångt över enfald.

Se på vårt grannland som ett varnande finger,
vi har inte råd med din passivitet.
Du står och dröjer tror att tiden står stilla
och ser inte hur det snart är för sent."

Ja suomeksi:

”Tyytymättömyys synnyttää tietämättömyyttä,
jokin on pielessä,
mutta eivät he.
Moninaisuus voittaa yksinkertaisuuden.

Katso naapurimaatamme varoituksen sormena*
meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen.
Seisot ja viivyttelet, luulet ajan seisovan
etkä näe että kohta on liian myöhäistä.”

* viitannee Utøyan tapahtumiin 2011

Kuten moni muukin Ruotsissa, Kolonien-yhtye koki eduskuntavaalit 2010 herättäjänä. Kansalliskonservatiivisen Ruotsidemokraatit-puolueen (Sverigedemokraterna, SD) jytky oli monelle sokki – kannatus nousi kertaheitolla nollasta kahteenkymmeneen kansanedustajaan. Jo ennen vaaleja moni kuunteli puolueen puheita kansankulttuurista ja näki, että haluttiin luoda kuilu edistämällä ”ruotsalaista” kansankulttuuria.

”Kuilun toiselle puolelle jäävät ne, jotka harjoittavat vanhoja ruotsalaisia perinteitä, ja toiselle ne, joiden perinteet on tuotu Ruotsiin viimeisten 50-60 vuoden aikana tai jotka edustavat maan vanhoja vähemmistöjä”, kertoi vuonna 2010 syksyllä haastattelemani Lars Farago, silloinen kansanmusiikin ja kansantanssialan keskusjärjestön (Riksförbundet för folkmusik och dans, RFOD) toiminnanjohtaja.

Näpit irti kansankulttuurista

Vaalien jälkeen Ruotsidemokraatit julkistivat manifestin, jossa ilmoittivat haluavansa siirtää maahanmuuttajien kulttuuriin käytettävät varat ruotsalaiseen perinnekulttuuriin – kansanmusiikkiin, kansantanssiin, kotiseutujärjestöille jne. Puolueen puheenjohtaja Jimmie Åkesson esiintyi aktiivisesti kansallispuvussa, mikä herätti voimakkaita tunteita. Kaikki tämä aiheutti ruotsalaisen kansanmusiikkiväen keskuudessa voimakkaan vastareaktion. Haastattelin Faragoa sekä Kungliga Musikhögskolanin professori Sven Ahlbäckiä Pelimanni-lehteen 4/2010, ja viesti oli selvä – tällaiseen ei suostuta! Ruotsalaista kansankulttuuria ei saa käyttää poliittisena aseena, eikä ainakaan asettaa monimuotoisuutta vastaan! Tapahtui poliittinen herätys, perustettiin muun muassa verkosto Folkmusiker mot främlingsfientlighet (Kansanmuusikot muukalaisvihaa vastaan) ja monella paikkakunnalla osoitettiin mieltä Ruotsidemokraatteja vastaan. Näin esimerkiksi Malmössä:

Näistä vaaleista on kulunut jo vuosia, mutta työ jatkui viime vaalien alla. Folkmusiker mot främlingsfientlighet soitti protestipolskaa ympäri maata ja vieraili näkyvästi muun muassa polittiisessa Almedalsveckan-tapahtumassa yhdessä romanikatumuusikkojen kanssa. Verkoston perustamisessa olivat aikoinaan aktiivisia erityisesti musiikin opiskelijat, mutta ajattelu on levinnyt laajalle kansanmusiikkipiireissä. Esimerkiksi useampi merkittävä pelimannitapahtuma, kuten Bingsjöstämman on aktiivisesti ottanut kantaa rasismia vastaan. Viesti on selkeä – kansanmusiikilla ei ole mitään tekemistä niiden nationalististen ja äärioikeistolaisten liikkeiden kanssa, jotka sulkevat sen mieluusti suosioonsa. Maaliskuussa 2015 Folkmusiker mot främlingsfientlighet palkittiin Ruotsin Folk- och världsmusikgalan -tapahtumassa kunniapalkinnolla (Årets hederspris).

Ruotsissa kansanmusiikkiyhteisö on ollut jo pitkään huomattavasti pluralistisempi kuin Suomessa, jossa raja-aitoja kansan- ja maailmanmusiikin välillä vielä löytyy.

Ruotsissa kansanmusiikkiyhteisö on ollut jo pitkään huomattavasti pluralistisempi kuin Suomessa, jossa raja-aitoja kansan- ja maailmanmusiikin välillä vielä löytyy. Esimerkiksi keskusjärjestö RFOD edistää kansanmusiikin ja maailmanmusiikin asiaa, kuten myös kansantanssin ja maailmantanssin. Musiikkikorkeakoulujen opetusohjelmat ovat avoinna kaikenlaisen muusikkotaustan omaaville, esimerkiksi Kungliga Musikhögskolanissa voi opiskella pääaineena niin avainviulua kuin flamencokitaraa, samassa oppiaineessa. Kansainvälinen toiminta, kuten musisoivia nuoria yhdistävä Etno-leiri, on vaikuttanut voimakkaasti asenteisiin. Esimerkiksi yllämainittu Kolonien kertoo haastatteluissa edustavansa "etno-sukupolvea". Suomeen samainen etno-leiri saadaan ensimmäisen kerran tänä kesänä 2015.

Politiikka ui monenlaisiin genreihin

Vuoden 2014 eduskuntavaalien alla ruotsalainen musiikkilehti Lira (3/2014) huomioi musiikkia ja politiikkaa näkyvästi – etenkin sen, että politiikasta puhutaan yhtäkkiä kaikenlaisten musiikkilajien yhteydessä. Genret kuten reggae, hiphop ja punk ovat perinteisesti ollut avoimen poliittisia, mutta tällä hetkellä politiikka näkyy hyvinkin laajasti eri genreissa. Jopa kansansuosikit kuten Tomas Ledin ("Sommaren är kort") on avoimesti ottanut kantaa juuri Ruotsidemokraattien kansanmusiikkikäsitystä vastaan.

Hiphop on perinteisesti tunnettu suorapuheisena genrenä. Silti Kartellenin kappale Svarta duvor & vissna liljor herätti aggressivisuudessaan osittain paheksuntaa, etenkin Timbuktun kohdalla – tämä pitkän linjan muusikko tunnetaan rauhan miehenä ja rasismin vastaisesta työstään. Sebbe Staxx on jo aiemmin tuomittu laittomasta uhkauksesta Jimmie Åkessonia kohti, mihin lyriikoissa myös viitataan.

Vaikka musiikki ei olisi suoranaisen poliittista, se voidaan ympäröidä politiikalla. Lira mainitsee esimerkkinä saamelaismuusikko Sofia Jannokin. Hänen saamenkielisiä sanoituksiaan ei välttämättä koko kansa ymmärrä, eivätkä ne välttämättä olekaan avoimesti poliittisia. Mutta esimerkiksi kappaleen Áhpi video puhuu selkeästi: näpit irti Saamenmaasta ja sen luonnosta! Mukana on rajujakin mielenosoituskuvia, ja puheissaan Jannok on ottanut voimakkaasti kantaa esimerkiksi kaivosteollisuutta vastaan Saamenmaalla.

Haastattelussani vuonna 2010 Sven Ahlbäck totesi, että "on syntynyt aivan uudenlainen poliittinen tietoisuus – meidän on voitettava takaisin käsitteet ruotsalainen kansanmusiikki ja kansantanssi! Kansankulttuuri on muutakin kuin Skansen ja juhannuksen vietto, se on kulttuurin ilmenemismuoto niin kuin muutkin ja se toteutuu kulttuurien kohdatessa toisensa."

Ei rasismille, kyllä feminismille

Kansanmusiikin avulla voi toimia hyvinkin aktiviisesti kuten Sara Parkman ja Samantha Ohlanders, jotka toteavat kotisivuillaan hyvin yksiselitteisesti esittävänsä "antinationalistista ja feminististä kansanmusiikkia". He ovat kiertäneet aktiivisesti esityksellään En folkmusikalisk shåw, joka antaa kyytiä rasisteille sekä kansanmusiikin perinteisille sukupuolirooleille. Parkman ja Ohlanders ovat myös lähettäneet kansanmusiikin kielellä toteutettuja viestejä politikoille. Tähän tyyliin:

Terveiset Sosiaalidemokraattien puheenjohtajalle Håkan Juholtille 13.10.2011:

"Vart är dom svenska sossarna på väg?
Vi vill inte bo i Sverige om Reinfeldt ska styra
snälla Håkan ryck nu upp dig och betala din hyra”

”Minne ruotsalaiset demarit ovatkaan menossa?
Emme halua asua Ruotsissa jos Reinfeldt on vallassa
ryhdistäyty siis Håkan ja maksa vuokrasi*."

* viittaa tähän talousjupakkaan.

Terveiset Moderaattien uudelle puheenjohtajalle Anna Kinberg Batralle 12.1.2015:

"Åh Kinberg Batra hon satt och prata
om alla lata som hon vill rata
Men i köket stod ett rut-avdrag
och städa upp efter Kinbergs dag"

"Ja Kinberg Batra hän istui puhumassa
kaikista laiskoista joista hän haluaa eroon.
Mutta kotitalousvähennyksen turvin hänen keittiössä
seisottiin ja siivottiin Kinbergin jäljet"

Ruotsissa kansanmusiikki saattaa siis olla hyvinkin poliittiisesti värittynyttä. "Hyvä puoli Ruotsidemokraattien kiinnostuksessa on se, että saamme syvällisemmän keskustelun siitä, mitä niinsanottu ruotsalainen musiikki on", totesi vuonna 2010 haastattelemani Lars Farago. "Kaikki, jotka harjoittavat kansanmusiikkia ja kansantanssia haluavat tietysti lisää tukea...Mutta kukaan muu kuin Ruotsidemokraatit ei sano, että tämä raha pitäisi ottaa kulttuurielämän monimuotoisuudesta."

Suomessa tilanne on erilainen

Suomessa kansanmusiikki- ja kansantanssikenttä on varmasti samaa mieltä siitä, että lisää tukea tarvittaisiin. Mikään puolue ei kuitenkaan ole ottanut heitä sydämen asiakseen Ruotsidemokraattien tavoin. Monien mielikuvissa kansankulttuuri yhdistyy edelleen etenkin Keskustapuolueeseen ja veteraanipolitikko Paavo Väyrysen tanhutouhut ovat monella muistissa.

Vaikka kansanmusiikin ja kansantanssin harrastajia ja ammattilaisia on luonnollisesti mukana politiikassa kuten minkä tahansa alan edustajia, mikään yksittäinen puolue Suomessa ei tällä hetkellä tunnu olevan kovinkaan kiinnostunut kansankulttuurin hyödyntämisestä tai sen hyväksikäytöstä. Puolueiden kotisivuilta saa ylipäätään etsimällä etsiä kulttuuripoliittisia lausuntoja. Kansankulttuuri mainitaan ainoastaan paikalliskulttuurin yhteydessä (Perussuomalaiset ja Vihreät).

Kansanmusiikki- ja kansantanssirintamalla ei ole Ruotsin lailla ollut tarvetta lähteä vastaiskuun. Lähinnä tuntuu, että koko kulttuuriala on samassa veneessä muistuttamassa politikkoja olemassaolostaan.

Perussuomalaisten kulttuurilinjauksissa puhutaan lämpimästi suomalaisuuden ja isänmaallisuuden puolesta. Kielipoliittisessa ohjelmassa 2015 todetaan, että "suomen kielen ja suomenkielisen kulttuurin ja sivistyksen vaaliminen on suomenkielisen enemmistön varassa ja sen tulee olla myös Suomen valtion ensisijainen kielipoliittinen tehtävä, koska mikään muu valtio ei sitä tee suomenkielisten puolesta." Kulttuuripoliittisia linjauksia löytyy enemmän vuoden 2011 eduskuntavaaliohjelmasta, jossa puhutaan jokaisen kansan ainutlaatuisesta identiteetistä. Perussuomalaisten mielestä "oma kansallinen kulttuuri on ainoa asia, jonka kukin kansa voi maailman monimuotoisuudelle lahjoittaa". Ja vielä: "Kalevala edustaa suomalaista kansanperinnettä parhaimmillaan". Suomalaisen kulttuuriperinnön vastakkainasettelu postmodernistisen nykytaiteen kanssa tuli varmaan viime vaalien jälkeen monelle suomalaiselle selväksi.

Vasemmistoliiton ja Vihreiden kulttuuripoliittisissa ohjelmissa (molemmat vuodelta 2005) löytyy enemmän tekstiä monikulttuurisesta Suomesta. Vasemmistoliitto kirjoittaa: "Kulttuurista monimuotoisuutta on yhtä tärkeää vaalia kuin luonnon monimuotoisuuttakin...Monikulttuurisen yhteiskunnan kasvu edellyttää taloudellisia voimavaroja vähemmistökulttuureille. Onnistunut rinnakkaiselo tarvitsee myös ymmärryksen kasvua, joka ei onnistu ilman koulutusta ja uuden kulttuurin ennakkoluulotonta kohtaamista. Valtakulttuurin on luovuttava oman kulttuurinsa ylemmyydentunnosta."

Vihreät ovat aika samoilla linjoilla: "Kulttuurinen diversiteetti on tärkeää samalla tavalla kuin luonnonkin diversiteetti...Oman alueen kulttuuriperinnön vaaliminen on osa ihmisen hyvinvointia. Lisäksi oman alueen historian ja kulttuurin tuntemus luo edellytyksiä muiden kulttuurien ymmärtämiselle...Tarkoitus ei kuitenkaan ole vangita alueellisia kulttuureja paikalleen vaan myös niillä on oltava oikeus kehittyä. Monimuotoisuutta, identiteetti-kysymyksiä ja taiteen paikallisia merkityksiä on vaalittava, jotta vältetään pienten kulttuurien ja kielten häviäminen. Kulttuurin globalisaatio on merkinnyt myös erillis-, paikallis- ja alakulttuurien merkityksen, arvon ja näkyvyyden kasvua."

Kansakuntaa rakennettiin kulttuurin avulla

Esimerkkejä kansankulttuurin hyödyntämisestä löytyy toki Suomenkin historiasta. Esimerkiksi Kalevalan ja kanteleen avulla on rakennettu kansallista identiteettiä ja suomalaisuusaatetta. Niinkin voimakkaasti, että moni unohtaa kansalliseepoksen taustan olevan runolauluperinteessä, joka kertoo ihmisistä, ei valtiosta. Lisäksi suuri osa Kalevalan tematiikasta on kansainvälistä perua – moni myyteistä on tunnettu laajasti Euroopassa. Kantele on näkynyt monenkin kansallisesti tärkeän tahon symbolina ja sen ainutlaatuisuutta suomalaisena soittimena on korostettu. Viime aikoina muun muassa Timo Väänänen on ansioikkaasti kartuttanut kanteleen lähisukulaisia esimerkiksi Baltiassa.

Tällä hetkellä suomalainen kansanmusiikki ja kansantanssi eivät tunnu olevan sitä suuren kansan kulttuuria, mitä joskus olivat. Monen suomalaisen asenteet näitä kohtaan ovat lievästi halveksuvia, mikä on ikävää. Osittain kansanmusiikki on myös ottanut ihan eri suunnan kuin suuren kansan massamusiikki – nykykansanmusiikki on osittain hyvinkin avantgardistista, tekijöidensä näköistä taidetta.

Verrattuna Ruotsiin, kansanmusiikki ja maailmanmusiikki eivät tunnu olevan Suomessa aivan yhtä läheisiä. Maailmantanssi-käsite ei ole juurikaan tänne edes vakiintunut. Vasta aika äskettäin maailmanmusiikki on tullut toden teolla osaksi musiikin korkeakouluopetusta. Sibelius-Akatemian Global Music -maisteriohjelma perustettiin vasta vuonna 2010. Ja kuten jo edellä mainittiin, kansainvälinen Etno-leiri rantautuu Suomeen ensimmäistä kertaa tänä kesänä – uusi Etno-sukupolvi saattaa siis meilläkin tehdä tuloaan.

Kansainvälinen Etno-leiri rantautuu Suomeen ensimmäistä kertaa tänä kesänä – uusi etno-sukupolvi saattaa siis meilläkin tehdä tuloaan.

Nykypäivän Suomessa avoimesti poliittista kansanmusiikkia on kyllä hankala löytää. Työväenlauluihin on osittain vaikea nykypäivänä samaistua, vaikka niitä esittävät ansioituneesti esimerkiksi Duo Ari Numminen ja Hannu Kella. Kuplettiperinnettä jatkaa osaltaan esimerkiksi pelimanniduo Pessi ja Juntti, jonka laulu Maaseutupolitiikkaa puhuu suoraa kieltä.

"Olen maakuntasarjan kunnallispolitikko
minä kyllä tiedän miten hommat hoidetaan
mutta jos jossain on pieni kelirikko
jo siitä heti syrjäkyliltä soitellaan
Mitäs siitä jos ei linjurit pääse kulukeen
eihän siel oo enää linjavuorojakaan
Ja säästyy rahat valtion tärkeisiin hankkeisiin
niin kuin esimerkiks siihen Guggenheimiin"

Avoimesti poliittisten laulujen lisäksi voi tietysti ottaa kantaa monella tavalla. Esimerkiksi jo se, että haluaa omistautua elämässään taiteelle – tai juuri kansanmusiikille – voi olla poliittinen kannanotto. Lainatakseni lopuksi Ruotsin kansansuosikki Tomas Lediniä: "Kaikki musiikki on poliittista – kuten meidän elämämme. Olla ottamatta kantaa on sekin kannanotto".

Kirjoittaja: Tove Djupsjöbacka

Lisää Tove Djupsjöbackan tekstejä voi lukea hänen blogistaan "Pinnan alla"

Kommentit
  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua