Hyppää pääsisältöön

Kun sokea silmäni avasi

Sain taannoin puhelinsoiton Näkövammaisten keskusliitosta. Kansainvälinen kuluttajien oikeuksien päivä oli ovella, ja minulle ehdotettiin juttua, jossa lähtisin sokkona kauppaan.

Suomessa on arviolta 80 000 sokeaa, näkövammaista tai vaikeasti heikkonäköistä. Heille arkinen kipaisu kaupassa on vain utopiaa. Heille meille muille itsestään selvät asiat ovat huikeita haasteita.

Vai mitä Sinä tuumisit, jos haluaisit vaikkapa kahvia, muttet edes tietäisi missä on kaupan sisäänkäynti? Tai jos sattuisit tarvitsemaan niinkin harvinaisen kapistuksen kuin hammasharjan, mutta vaikka kuinka nuuhkisit, tunnustelisit ja yrittäisit suunnistaa ilmavirtojen mukaan, päätyisit kerta toisensa jälkeen vaikkapa sinappituubien luo?

Hedelmien luona saatattaisit ehkä tunnistaa käsikopelolla banaanin, mutta miten löytää vaaka ja osua vieläpä oikeaan punnitusnappulaan? Tai mistä tiedät milloin on lihatiskillä vuorosi, jos sinulla ei ole edes pienintäkään aavisusta missä numeroita näyttävä taulu on? Saati nyt, että näkisit siinä vaihtuvat numerot...

Älkääkä nyt vain puhisko ja sanoko, että kysymällä tietysti! Jos et nimittäin näe mitään, niin mistä ihmeestä voisit tietää missä olisi joku keneltä kysyä?! Ja vaikka joku sattuisikin kohdalle, luuletko, että saisit aina apua?!

Voi kuule, tilannetta vierestä seuranneena voin valitettavasti todeta, että auttava käsi ei tosiaankaan ole aina siellä missä toivoisi. Paikalta pakeneva jalka ja mulkoileva katse sen sijaan löytyi usein pyytämättä. Onneksi hyviksiäkin on.

Näkö meni, elämä jäi

Oli onni ja ilo saada kauppaoppaakseni Teemu. Mahtava nelikymppinen heppu, joka on ulkoisesti kuin kuka vain meistä, mutta sisältä sellainen sisupakkaus, että Lasse Virenkin jäisi toiseksi.
Teemu oli vielä parikymppisenä normaalisti näkevä nuorukainen, mutta sitten tuli kesä ja sen kuluessa katosi keskeinen näkö. Kesä oli kuulemma muuten niin kiva, että ei sitä näköä tai oikeastaan sen puuttumista kuulemma oikein ehtinyt kauheasti kummastella. Ja mitäpä sitä kummastelemaan, kun asialle ei kerran voinut mitään.

Lopputuloksena on tila, jossa Teemu ei näe esimerkiksi eteen yhtään mitään. Ainoastaan aivan näkökentän reunassa on pikkuruinen kaistale, jonka perusteella voi hahmottaa missä esimerkiksi tie kulkee. Sellainen meille "normaaleille" täysin normaali asia kuin vaikkapa kasvot, ei enää lainkaan kuulu Teemun näkörepertuaariin.

Vaikea näkövamma ei tehnyt Teemusta kuitenkaan masentunutta reppanaa, vaan oppaanani sokko-ostoksilla häärii trendikäs, tarmokas ja ääripositiivinen huuliveikko, joka liikkuu kaupassa kuin kala vedessä.

Asenteella eteenpäin

Kun Teemu menee kauppaan, on hänen tiedettävä tarkkaan mitä hän sieltä haluaa. Tai siis mitä haluaisi. Ja yksiköt ovat nyt sitten aivan erilaisia kuin meillä nk. normaaleilla. On nimittäin aivan turha etsiä vaikkapa jotain tiettyä jugurttia. Jos onnistut löytämään edes jugurtin, se on jo hyvä. Kotona maistamalla sitten selviää, mikä on päivän maku. Uutuuksia ei löydä kuin ani harvoin sattumalta, tarjouksia on edes aivan turha hakea. Tai miten edes niistä tietäisit, sillä ethän ole voinut lukea mainoksia!

Tarjouksista tai paremminkin niiden puutteesta puheen olleen tuli mieleeni jutun alkuperäinen otsikko: "sokea kuluttaja".

Suomessahan esimerkiksi keliaakikot saavat Kelalta joka kuukausi rahallisen korvauksen, sillä gluteiiniton ruoka on osittain viljaperäistä kalliimpaa ja varsinkin ennen harvemmin halpuutuksissa. Mutta kukapa keksisi vaatia näkövammaisille korvausta siitä, etteivät he voi nähdä tarjouksia tai muitakaan hintoja?!

Itse ainakin valitsen ostokseni usein juuri hinnan perusteella. Kyllä kismittäisi kassalla, jos joskus olisinkin ottanut x-tra ja aletuotteiden sijaan pelkkiä kalliita vaihtoehtoja!
Erityisesti suosittelisin sokkoshoppailukokeilua sellaisille kuluttajille, jotka menettävät malttinsa jos lähikaupassa ei olekaan juuri sillä hetkellä saatavilla juuri itselleen mieluisinta rasvatonta, sokeritonta, soijatonta, viljatonta, maidotonta, hajutonta ja mautonta tuotetta.

Olettaen, ettet nyt sitten juuri ole kuolemanallerginen rasvalle, sokerille, soijalle, viljalle, maidolle sekä hajuille ja mauille, voisit ehkä ihan vain rauhoittua tunnepuuskassasi ja ottaa hyllystä ensimmäisen käteesi osuvan tuotteen, painua kassalle (sinä kun vieläpä näet missä se on), maksaa (tietäen, että sinua on jopa laskutettu oikein ja että saat vaihtorahana sen minkä piti) ja mennä tyytyväisenä kotiin. Ruoka kun on loppujen lopuksi kuitenkin aina ruokaa ja juoma juomaa, muut yksityiskohdat ovat sivuseikkoja.

Päivä Teemun kanssa opetti, että kun mieli on avoin ja asenne kohdallaan, pärjää vaikka tilanne olisi kuinka haastava.

En todellakaan tiedä missä sisurasiassa jokainen vuosien varrella tapaamani näkövammainen on hölskytetty, niin uskomattomia positiivisuuspakkauksia he kaikki ovat!

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän