Seppo Heikkinen
Yle
Ennen hampurilaisbaareja, korttelipizzerioita ja kebabpaikkoja pikaruokaa syötiin nakkikioskeilla eli snagareilla.
Perinteisellä nakkikioskilla asiakas seisoi ulkoilmassa ja annokset ojennettiin etuikkunassa olevaan luukun kautta. Lihapiirakka kahdella nakilla, porilainen ja Trip-mehut olivat nakkikioskien vakiotavaraa.
Annosten kyytipoikana käytettiin ennen vanhaan vain sinappia ja ketsuppia. Tosin ketsuppikin on yllättävän tuore tulokas: sen käyttö on yleistynyt vasta 1960-luvulla.
Annokset toki vaihtelivat hieman kioskeittain ja Helsingin rautatieaseman erikoisuus oli Möttönen, joka oli eräänlainen jättikokoinen lihapiirakka.
Niitä myytiin parhaimmillaan tuhansia kappaleita päivässä ja möttösiä varten asemalla oli oma leipomonsa. Lappeenrantalaisia innovaatioita puolestaan ovat vety ja atomi, jotka ovat hieman eri tavoin täytettyjä lihapiirakoita.
Ruokapaikkojen sääntely ei ole mikään tuore ilmiö
Nakkikioskien juuret ovat 1800-luvun loppupuolella. Pienimuotoista katukaupustelua oli jo aikaisemminkin, kun kauppiaat kuljettivat mukanaan tavaraa koreissa ja nyyteissä pysähtyen myymään siellä missä katsoivat tarpeelliseksi.
Toki kadulla myytiin muutakin kuin ruokaa ja kauppa oli varsin kansainvälistä.
Tupakkakauppiaat olivat usein venäläisiä tai jopa kreikkalaisia ja jäätelökauppiaat pääosin venäläisiä, tosin muutama italialainenkin oli joukossa. Makkaran myyntiin erikoistuneet kioskit alkoivat yleistyä 1920- ja 30-luvuilla.
Nykyisin manataan joka paikkaan ulottuvaa viranomaissääntelyä, mutta se ei todellakaan ole mikään tuore ilmiö, sillä jo vuoden 1917 terveydenhoitojärjestyksessä määrättiin, että "myynti sai tapahtua vain siisteistä nelipyöräisistä kärryistä".
Vuonna 1935 rahatoimikamarin kioskiohjeissa sanottiin, että "myydyn tavaran ja sen korvauksen vaihtaminen ostajan ja myyjän välillä tapahtuu seinässä, ovessa tai ikkunassa olevan aukon kautta, jossa ostaja ollessa kioskin ulkopuolella ja vapaassa ulkoilmassa".
Kansainväliset pikaruokatrendit saapuvat Suomeen
Sotien jälkeen pikaruokakulttuuri Helsingissä sai kansainvälisiä piirteitä, kun hampurilaiset ja Coca-Cola saapuivat vuoden 1952 olympialaisten aikaan.
Paahdetut makkarat ja ranskalaiset tulivat puolestaan Suomeen vuonna 1959, kun Helsingissä Ylioppilastalojen välisellä aukiolla Ylioppilastuki aloitti varainkeruun myymällä näitä tuotteita kioskista.
Tästä syystä aukiolle vakiintuikin kansan suussa nimi "Perunatori".
Kioskit houkuttelivat paikalle nuorisoa ja järjestyshäiriöiltäkään ei vältytty. Kaupunki päättikin kieltää pikaruokien myymisen aukiolla muutamia vuosia myöhemmin.
Tosin se ei auttanut mitään vaan perunatori sai kyseenalaista mainetta huumeiden osto- ja myyntipaikkana.
Nakkikioskeihin liittyy monenlaisia muistoja
Nakkikioskien entisten vakioasiakkaiden Erkki Jokisen ja Harri Aholan mielestä ainoa oikea snagari on nimenomaan sellainen, jossa annokset myydään etuikkunassa olevasta luukusta.
"Erityisen hyvä nakkikioski löytyi Töölöntorilta. Sitä kutsuttiin nakki-Chessmaniksi, koska myyjä oli aivan amerikkalaisen 1960-luvun alussa kuolemaantuomitun Caryl Chessmanin näköinen. Sillä kioskilla sai erityisen hyvää sinappia", Erkki Jokinen muistelee.
Harri Ahola muistaa puolestaan miten Hakaniemen ympyrätalon taakse tuli Helsingin ensimmäiset Drive in nakkikioskit jo 70-luvulla. Ne olivat kuparista ja tukevaa tekoa päinvastoin kuin perinteiset nakkikioskit.
"Muistelen kuulleeni, että joskus asiakkaat olivat joutuneet sanaharkkaan kioskin myyjän kanssa ja kaataneet kostoksi koko kojun", Harri kertoo.
Kioskin pitäminen oli kovaa työtä
Niclas Hukka ja Hannu Heiskanen pyörittivät 80- ja 90-luvuilla Valkosipuli Jaska nimistä nakkikioskiketjua. "Lähdin perjantai-iltana töihin ja tulin maanantaiaamuna kotiin. Välillä nukuinkin kioskissa", Niclas kertoo.
Valkosipuli oli vielä uutta Suomessa 1980-luvulla. Moni tuli varta vasten kokeilemaan sitä, mutta ruokailu jäi muutamaan puraisuun, sillä maku oli perinteiseen makuun tottuneilla hyvin kitkerä.
"Tyypillinen asiakas tuli taksilla paikalle ravintolaillallisen jälkeen, osti annoksen ja jatkoi matkaa taksilla. 90-luvun lama tappoikin tämänlaatuisen nakkibisneksen", Niclas ja Hannu kertovat.
Snagarimuistoja ja niiden historiaa radio-ohjelmassa
Edelliset tarinat ja paljon muutakin on kuunneltavissa allaolevassa snagareiden historiasta kertovassa radio-ohjelmassa. Se on osa Katoavaa Helsinkiä ohjelmasarjaa, jonka toisessa osassa puhutaan yleisistä saunoista.
Kuvia vanhoista nakkikioskeista
Galleriassa on kuvia nakkikioskeista Harri Aholan kuvaamana 1970-luvun alusta sekä Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista. Harri Ahola kertoo valokuvagallerian neljästä ensimmäisestä valokuvasta ylläolevassa radio-ohjelmassa 27'50'' alkaen.
Edit 21.5.2019: Muokattu kuvagalleriaa.
