Eletään vuotta 2007. Anniina Nurmi on vastavalmistunut vaatesuunnittelija, ja työskentelee isossa suomalaisessa vaatefirmassa. Pukeutumista rakastava Nurmi tajuaa, että on valinnut ammatin alalta, jonka menetelmät ovat ristiriidassa hänen omien arvojensa kanssa.
Anniina Nurmi alkoi etsiä tietoa vastuullisesta vaatetuotannosta, ja havaitsi, ettei Suomessa aiheesta juuri puhuttu. Hän perusti Vihreät vaatteet -blogin, ja alkoi kirjoittaa sinne löytämistään artikkeleista ja tutkimuksista.
Blogin suosion myötä Nurmi alkoi uskoa, että ekologista ja eettistä muotia voisi tuottaa kannattavasti. Keväällä 2010 hän perusti oman vaatemerkin. Nykyään hän myös opettaa vastuullista vaatesuunnittelua Lahden muotoiluinstituutissa.
- Oli suuri oivallus ymmärtää, että vaikka pitää muodista ja haluaa pukeutua persoonallisesti, sen voi tehdä luontoa ja ihmisiä kunnioittaen. Pitää vain löytää oma tyylinsä, oma tapansa ilmaista itseään. Silloin nopeasti muuttuvat trendit eivät aiheuta akuuttia tarvetta uudistaa koko vaatekaappia, Nurmi muistelee.
Ylituotantoa ja heikkoa laatua
Anniina Nurmen mielestä vaateteollisuuden suurimmat ongelmat ovat ylituotanto ja heikko laatu. Jos vaatteet olisivat laadukkaampia ja kestäisivät kauemmin, uusia ei tarvitsisi tuottaa niin paljon. 2000-luvulla huonolaatuisten tuotteiden valmistus on vain lisääntynyt, ja kuluttajalle laadun tunnistaminen on vaikeaa. Nurmi toivoo, että joskus vielä saisimme vaatteisiin samanlaisen takuun kuin vaikkapa elektroniikalla on. Eli jos vaate ei kestä normaalia käyttöä, kuluttaja saisi siitä korvauksen.
Vastuullisemmaksi kuluttajaksi haluavaa lukijaa Anniina Nurmi neuvoo tutustumaan ihan ensiksi omaan vaatekaappiin. - Kaapin pohjalle on voinut jäädä yllättäviäkin löytöjä! Kun käy järjestelmällisesti läpi mitä käyttää ja mitä ei, voi laittaa turhat kiertoon ja alkaa siitä sitten askel askeleelta rakentaa ekologisempaa vaatekaappia. En todellakaan suosittele ostamaan kaikkea heti ekologisena, vaan ainoastaan jos tarvitsee uutta.
Kuluttajan tuska
Mistä sitten tietää, onko uusi vaate ekologinen ja eettinen, ja mitä eroa niillä on? Anniina Nurmi myöntää, että jo terminologia saattaa aiheuttaa hämmennystä. Eettisellä vaatteella tarkoitetaan vaatetta, joka on tehty kunnioittaen niin ihmisiä kuin eläimiäkin, ja ekologinen sitä, että vaate on kuormittanut ympäristöä elinkaarensa aikana mahdollisimman vähän. Itse hän suosii termiä vastuullinen vaate, joka pitää sisällään molemmat.
Vihreät vaatteet -sivustolle Nurmi on listannut erilaisia sertifikaatteja, joilla taataan tuotteen vastuullisuus. - Käytetyn vaatteen ostaminen on aina hyvä valinta, mutta uusien vaatteiden osalta kuluttaja joutuu valitettavan usein tekemään salapoliisityötä. Vaatemerkkien pitäisi olla paljon avoimempia tuotannostaan, jolloin eettisyyden ja ekologisuuden arvioiminen olisi helpompaa. Kannattaa silti aina tiedustella vaatteiden alkuperää kaupoista, koska siten yritykset saavat viestin siitä, että asia kiinnostaa ihmisiä, Anniina Nurmi kehottaa.
Ps:n Tyyliviikolla otetaan askeleita vihreämpään vaatekaapppiin, saadaan vinkkejä tyylikkäiltä naisilta ja kuullaan lisää Anniina Nurmen ajatuksia vastuullisista vaatteista.